Hakulomake
Voit käyttää joko word- tai pdf-lomaketta. Täyttöohjeet ovat
lomakkeissa.
Stipendihakulomake.dot (143.9 kt )
Stipendihakulomake.pdf (235.7 kt )
Mikä on stipendirahoituksen tavoite?
Työsuojelurahasto myöntää stipendejä edistääkseen uuden
työelämää ja työoloja koskevan tutkimustiedon tuottamista,
tutkijoiden pätevöitymistä ja uusien tutkijasukupolvien
kouluttautumista. Stipendejä myönnetään myös työelämän
kehitystyössä mukana oleville käytännön soveltajille, jotta he
voisivat lisätä ammattitaitoaan ja välittää kokemuksiaan.
Edellytyksenä on, että hakija voi käyttää saamaansa tietoa hyödyksi
laajemmin kuin vain omassa työssään tai työyhteisössään.
Mitä stipendirahoituksella tuetaan?
Stipendirahoituksella tuetaan erityisesti pitkäjänteistä
tutkimustyötä päämääränä väitöskirja (tutkijastipendi),
väitöskirja- ja lisensiaattitöiden loppuunsaattamista sekä
osallistumista kansainvälisiin konferensseihin koti- ja ulkomailla.
Lisäksi stipendirahoitusta voi saada vaativaan, henkilökohtaiseen
työskentelyyn.
Kuka voi hakea?
Hakijana on aina yksityishenkilö. Stipendi on henkilökohtainen
ja se myönnetään vain hakemuksessa mainittuun tarkoitukseen, eikä
esimerkiksi matkakohdetta voi vaihtaa.
Milloin voi hakea?
Hakuaikoja on vuodessa kolme:
- 2.tammikuuta
- 2.toukokuuta
- 1.lokakuuta
Hakemuksien liitteineen on oltava perillä viimeistään hakupäivinä klo 16.00 mennessä Työsuojelurahastossa; Annankatu 34-36 B, 00100 Helsinki. Rahasto ottaa käsittelyyn postitse lähetetyt hakemukset, joissa on hakupäivän postileima.
Kuinka paljon voi hakea?
Stipendilajikohtaisista euromääristä rahasto päättää
vuosittain. Periaatteena kuitenkin on, että tutkijastipendillä
tuetaan noin vuoden mittaista kokopäiväistä tutkimustyötä.
Opinnäytetyön loppuunsaattamisella on tarkoitus antaa tutkijalle
mahdollisuus paneutua noin 2-4 kuukautta kokopäivätoimisesti työn
viimeistelyyn. Lähtökohtana on, että stipendi kattaa nettoansioiden
menetyksiä työstä poissaolon ajalta.
Matkastipendillä voi kattaa matkoista syntyneitä todellisia kuluja (osallistumismaksut, matkat ja majoituskustannukset). Matkastipendi voi kattaa 50 – 80 prosenttia näistä kuluista. Päivärahoja rahasto ei maksa.
Vuonna 2010 tutkijastipendi on 18 300 euroa.
Opinnäytetyön loppuunsaattamiseen myönnetään enintään 9000 euron stipendejä.
Miten haetaan?
Hakemus on täytettävä koneella ja laaditaan yhtenä kappaleena
hakulomakkeelle, ja sen oheen on lisättävä
pakolliset liitteet.
Minkälaisia stipendejä voi hakea?
Stipendejä myönnetään neljään eri tarkoitukseen:
1. Tutkijastipendi
Stipendi on tarkoitettu pitkäjänteiseen tutkimustyöhön päätavoitteena väitöskirjatyön valmistaminen. Tutkijastipendejä rahasto myöntää vuosittain vain muutamia. Tutkijastipendin edellytyksenä on erittäin korkeatasoinen tutkimussuunnitelma. Työn on kohdennuttava selvästi Työsuojelurahaston toimialueeseen, oltava hyvin käynnissä ja alkuvaiheet jo ohittanut. Stipendin saaminen edellyttää opinnäytetyön ohjaajan henkilökohtaista sitoutumista työn ohjaamiseen. Tutkijastipendin voi saada vain kerran. Sen lisäksi voi saada myös tukea opinnäytetyön loppuunsaattamiseen.
Pakolliset liitteet:
Liite 1 Yksityiskohtainen ohjelma tai työsuunnitelma
Liite 2 Kustannusarvio, rahoitussuunnitelma, rahoittajat, selvitys
työnantajan osallistumisesta kustannuksiin, tarvittaessa selvitys
nettoansioista
Liite 3 Ansioluettelo
Liite 4 Suositukset, erityisesti tutkimuksen ohjaajan
henkilökohtainen sitoutuminen hankesuunnitelmaan ja sen
aikatauluun.
Stipendiä voi hakea opintonäytetöiden (lisensiaatti- ja väitöskirjatöiden) loppuunsaattamiseen. Kuitenkin stipendin voi saada kerran yhtä opinnäytettä kohti. Stipendillä on tarkoitus tukea opintonäytetöiden valmistumisen viimeisiä vaiheita. Hakemusliitteistä on selvästi käytävä ilmi opinnäytteessä jo tehty työ sekä selkeä niin toiminnallinen kuin taloudellinenkin suunnitelma työn valmistumiseksi vuoden sisällä stipendipäätöksestä.
Pakolliset liitteet:
Liite 1 Yksityiskohtainen ohjelma tai työsuunnitelma
Liite 2 Kustannusarvio, rahoitussuunnitelma, rahoittajat, selvitys
työnantajan osallistumisesta kustannuksiin, tarvittaessa selvitys
nettoansioista
Liite 3 Ansioluettelo
Liite 4 Suositukset
Liite 5 Abstrakti
Matkastipendeillä tuetaan osallistumista koti- ja ulkomaisiin tieteellisiin kokouksiin. Edellytyksenä on, että hakijalla on kokousohjelmassa hyväksytty esitys. Matkastipendillä voi kattaa osallistumismaksuja, matkoja halvimman kulkuvälineen mukaan sekä majoituskuluja. Työsuojelurahasto edellyttää omavastuuosuutta, joka on 20 prosenttia kuluista. Matkastipendin voi saada pääsääntöisesti kerran kahdessa vuodessa kuitenkin niin, että lähialueille tuen voi saada useamminkin. Myös Nivan kursseihin voi saada stipendin.
Pakolliset liitteet:
Liite 1 Yksityiskohtainen ohjelma tai työsuunnitelma
Liite 2 Kustannusarvio, rahoitussuunnitelma, rahoittajat, selvitys
työnantajan osallistumisesta kustannuksiin, tarvittaessa selvitys
nettoansioista (myös palkanmaksu matka-ajalta ja päivärahat)
Liite 3 Ansioluettelo
Liite 5 Abstrakti (kokoukseen sisään jätetty aineisto)
kokousohjelmaan, ilmoituksen voi toimittaa myös hakemuksen
jättämisen jälkeen.
Muun stipendin voi saada lähinnä väitöskirjatyön jälkeiseen pätevöitymiseen ulkomailla tai muuhun laajasti suomalaista työelämää hyödyttävään tutkimus- ja tiedonlevitystyöhön. Esimerkiksi stipendirahoitusta voi saada opintomateriaalin tuottamiseen käsikirjoitukseen asti. Sen sijaan painatukseen stipendirahoitusta ei voi käyttää.
Pakolliset liitteet:
Liite 1 Yksityiskohtainen ohjelma tai työsuunnitelma
Liite 2 Kustannusarvio, rahoitussuunnitelma, rahoittajat, selvitys työnantajan osallistumisesta kustannuksiin, tarvittaessa selvitys nettoansioista
Liite 3 Ansioluettelo
Liite 4 Suositukset (tarvittaessa)
Liite 6 Muut liitteet. Mikäli stipendiä haetaan materiaalituotantoon, liitteissä on oltava tuotanto-, markkinointi- ja jakelusuunnitelma.
Mitkä ovat arviointikriteerit?
Tärkeimmät stipendien valintakriteerit ovat tutkimusaiheen
merkitys suomalaisen työelämän kannalta ja tutkimuksen tieteellinen
laatu. Työsuojelurahasto myöntää vuosittain stipendejä
vuosibudjetin mukaisesti.
Myös tehokas tiedotussuunnitelma tulosten tai kokemusten julkaisemiseksi on arvostettava ominaisuus hakemuksessa.
Miten hakemukset käsitellään?
Työsuojelurahasto käsittelee hakemukset luottamuksellisina.
Hakija saa päätösilmoituksen runsaan kuukauden kuluttua hakuajan
päättymisestä.
Kun hakemus on hyväksytty, hakija ja Työsuojelurahasto tekevät hankkeen rahoituksesta ja toteuttamisesta rahoitussopimuksen.
Päätöksen julkisuus
Hakijan hakemuksessa esittämä tiivistelmä on julkinen.
Työsuojelurahasto tiedottaa hyväksytyistä rahoituspäätöksistä
rahaston www-sivuilla ja muussa rahaston tiedonvälityksessä.
Rajoitukset
Työsuojelurahasto ei rahoita pro gradutöiden, diplomitöiden tai
ammattikorkeakoulujen opinnäytetöiden tekemistä. Rahasto ei rahoita
koulutusta, jossa hakijan tavoitteena on pätevöityä vain
henkilökohtaisesti omassa työssään tai oman työyhteisönsä hyödyksi.
Stipendiä ei voi saada täysimääräisesti kustannusten kattamiseen.
Hakijalta edellytetään omaa tai muuta taloudellista panostusta.
Poikkeuksena ovat tutkijastipendit ja opinnäytetöiden
loppuunsaattaminen.
Jos hakija opiskelee valtion opintotuella tai hän saa koulutus-
tai erorahaa tai on työttömyysturvan piirissä, stipendiä ei
myönnetä.
Jo aloitetut tai toteutetut hankkeet jäävät rahoituksen
ulkopuolelle, poikkeuksena ovat opinnäytetyöt.
Henkilö ei voi saada peräkkäin useita matkastipendejä lyhyen ajan
sisällä. Mikäli on useita hakijoita samalta
työpaikalta/laitokselta/osastolta rahasto myöntää matkastipendin
vain yhdelle henkilölle.
Myöhästyneet ja puutteelliset hakemukset hylätään.
Varmista ennen hakemuksen lähettämistä, että
- Työ käsittelee Työsuojelurahaston toimialueelle kuluvaa
aihepiiriä.
- Hakemus on toimitettu rahastolle ajoissa.
- Hakemus on allekirjoitettu.
- Hakemukseen sisältyy stipendilajin edellyttämät pakolliset
liitteet.
- Hanke on tarkoitus saattaa päätökseen lähitulevaisuudessa
(opinnäytetöiden loppuunsaattaminen).
- Muu tai oma rahoitusosuus toteutuu (matkastipendi).
