Maailma muuttuu ja työn tekemisen muodot sen mukana. Työkseen tulevaisuutta tutkiva Antti Kasvio näkee edessämme uuden teollisen vallankumouksen. Muutoksen kyydissä on toki mahdollista pysyä, mutta tekemistä riittää, hän sanoo ja puhuu ekologisesti, taloudellisesti, inhimillisesti ja sosiaalisesti kestävästä työtä.
Työterveyslaitoksen tiimipäällikkö Antti Kasvio sanoo, että tähänastisessa työn muutoksesta käydyssä keskustelussa ei ole ehkä vielä osattu ottaa riittävän hyvin huomioon kaikkia niitä tekijöitä, jotka tulevat lähivuosikymmeninä vaikuttamaan merkittävällä tavalla työelämän kehittymiseen läntisissä teollisuusmaissa. Hän muistuttaa mm. maailmanlaajuisen työpaikoista käytävän kilpailun kasvusta ja niistä muutoksista, jotka ovat edessä, kun aletaan toden teolla vastata ilmastomuutoksen haasteisiin.
Edessä on murros, jota Kasvio vertaa teolliseen
vallankumoukseen. Eikä se tule jäämään mittasuhteiltaan ja
seurausvaikutuksiltaan edeltäjiään vaatimattomammaksi, kokenut
sosiologi arvioi.
- Nykyiset työn tekemisen muodot tulevatkin todennäköisesti
muuttumaan perusteellisesti.
Antti Kasvio on tiimeineen hahmottanut usean vuoden ajan
työelämän muutoksen suuntia sekä niitä haasteita ja
mahdollisuuksia, joita me tulemme kohtaamaan. Tutkimustyön
viimeisimmässä vaiheessa, Löytyykö työstä koherenssia? -hankkeessa
on pyritty syventämään entisestään näkemystä työelämän
nykymurroksesta sekä uusista keinoista hallita tätä murrosta.
Tutkijat päätyvät puhumaan kestävästä työstä. Muutosten hallinnan
kannalta keskeiseksi haasteeksi nousee olemassa olevien työn
tekemisen tapojen sovittaminen kestävän kehityksen vaatimuksiin.
Kyse ei tällöin ole vain ympäristöhaittojen vähentämisestä, vaan
myös toimintojen taloudellisesta, inhimillisestä
ja sosiaalisesta kestävyydestä.
TSR-kanavan multimediaohjelmassa Kestävää työtä Antti Kasvio puhuu työn tulevaisuuden haasteista, eheyden tunteen tärkeydestä, epävarmuuden uhkasta ja kestävästä työstä murroksen hallinnassa. Aihetta syventää radio-ohjelma Muutoksen kyydissä?
Molempien ohjelmien toimittaja on Kari Peippo.
Kuuntele-linkki käynnistää multimediaohjelman
Kestävää työtä.
Kesto: 14.15.
Kuuntele-linkki käynnistää radio-ohjelman
Muutoksen kyydissä?
Kesto: 23.15.
