Helsingissä ja Lappeenrannassa haluttiin selvittää, voisiko
työntekijöiden suunnitelmallisesta sijoittamisesta uusiin tehtäviin
olla hyötyä niin ihmisille itselleen kuin
kaupunkiorganisaatiollekin.Esimerkiksi tilanteissa, joissa
työntekijät eivät terveydellisistä syistä voi enää jatkaa nykyistä
työtään.
Tätä selvitystä tehtiin syksyllä vuonna 2009 ja tiivistäen
voidaan sanoa, että tulokset olivat kannustavia. Tekemistä on
kuitenkin edelleen paljon, jos uudelleen sijoittamisesta halutaan
pysyvä, toimiva, työyhteisöjen arkeen kuuluva työkalu.
Kannustimia kyllä riittää; oma terveys ja työkyky sekä toisaalta vaikkapa kaupunkien talous. Esimerkiksi Helsingin kaupunki maksaa vuosittain yli 12 miljoonaa euroa Kuntien eläkevakuutukselle Kevalle niin sanottuja varhemaksuja ennenaikaiselle eläkkeelle jääneiden henkilöiden eläkemaksuista.
Kokemukset kentältä kertovat, että uudelleen sijoittaminen on vaativa, pitkä ja paljon yhteistyötä vaativa prosessi. Onnistuneen lopputuloksen ratkaisijoita ovat aktiivinen sijoitettava, osaava ja innostava esimies sekä ammattitaitoinen työterveyshuolto.
Parhaimmillaan palkkana vaivasta on vaikkapa parempaa työkuntoa, pidempiä työuria, mielekkyyttä työntekoon, sujuvuutta työyhteisöön ja euroja työnantajan kassaan.
