Tutkimus tutuksi: Seurakunnat etsivät ratkaisuja työhyvinvointiin.

Esimiestyön kehittämisellä voidaan seurakunnissa vaikuttaa henkilöstön työssä jaksamiseen merkittävästi. Tähän viittaavat t ulokset ilmenevät kirkon työolobarometristä vuodelta 2009. Ensiarvoisen tärkeää on kehittää sellaisia esimiestyön toimintatapoja ja menetelmiä, joiden avulla voidaan varmistaa erilaisten ongelmien tunnistaminen ja ongelmien ratkaiseminen esimiehen ja alaisen välisessä keskustelussa.


Työsuojelurahaston kehittämisavustuksen tuella Tampereen hiippakunnassa seurakuntien papit ovat parantaneet esimiestaitojaan. Kuopion evankelisluterilaisissa seurakunnissa myönteinen vuorovaikutus on auttanut jaksamaan.

Työsuojelurahaston Tutkimus tutuksi –tapaamisessa 7.5.2010 hiippakuntadekaari Ari Hukari, Tampereen hiippakunnan tuomiokapitulista ja ulkopuolisena konsulttina kehittämisessä toiminut senior partner Raimo Ylä-Soininmäki, Personal Result Oy:stä valottivat muun muassa, kuinka esimiestaitoja on kehitetty ja miten ongelmiin tartutaan nyt rohkeammin ja millä tavalla esimiehet ottavat alaisten yksilöllisyyden huomioon työhyvinvoinnin kehittämisessä.

”Henkisen kuormituksen merkittävänä tekijänä ovat työyhteisöjen ongelmat työntekijöiden keskinäisissä vuorovaikutussuhteissa, puutteellisissa hallintataidoissa ja johtamisessa, joissa johtamisen tapa ja työntekijöiden odotukset johtamiselle eivät kohtaa.”, työyhteisökehittäjä Antti Kokkonen Onnenpari Oy:stä toteaa. Kokkonen kertoi tapaamisessa, miten Kuopion evankelis-luterilaisissa seurakunnissa ihmissuhdekuormaa on purettu ja sovittu yhteisistä pelisäännöistä.

Esitykset

Hiippakuntadekaani Ari Hukarin kalvoesitys pdf-tiedostona.pdf (1054.2 kt )

Lisätietoja

hiippakuntadekaani Ari Hukari, ari.hukari@evl.fi, 0400 910 722
senior partner Raimo Ylä-Soininmäki,
pr@personalresults.fi , 044 270 0570
työyhteisökehittäjä Ankki Kokkonen,
antti.kokkonen@onnenpari.fi , 044 440 0010

Kirkon työolobarometri
Työturvallisuuskeskuksen uutiset 3.3.2010

Työsuojelurahaston kehittämishankkeet 
Tampereen Hiippakunnan Tuomiokapituli: Työhyvinvoinnin ja johtamisen kehittämishanke kirkossa, www.tsr.fi > Hae numerolla 109173.
Kuopion evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä: Osallistava työn kehittämisprosessi Kuopin ev. lut. seurakuntayhtymän työyhteisöille, www.tsr.fi > Hae numerolla 108256.

Tutkimus tutuksi -tapaaminen
on Työsuojelurahaston tuella syntyneen tieteellisen ja käytännön tiedon levityskanava Suomen työelämään tiedon hyödyntäjille ja välittäjille: linkkinä tutkimuksesta käytäntöön. Tapaamisessa esitellään rahaston rahoittamia tutkimus- ja kehityshankkeita tai rahaston toimialalla olevia ajankohtaisia aiheita. Rahasto järjestää 1½ kestäviä klo 9.00 - 10.30 tapaamisia vuosittain 6 – 8, ja ne ovat maksuttomia. Tilaisuus on tarkoitettu tutkimustiedosta ja sen soveltamisesta kiinnostuneille työntekijöille, työsuojeluvaltuutetuille ja –päälliköille, työsuojelun, työterveyden ja henkilöstöhallinnon asiantuntijoille, työelämän ja työympäristön vaikuttajille ja kehittäjille, työelämätutkijoille sekä medialle.


 

 

Jaa