Tiivistelmä
Työelämän tutkimuksessa on 2000-luvulla tapahtunut positiivinen
käänne – samalla, kun työelämän vaatimukset ja uhat ovat
lisääntyneet. Työn ja työelämän epäkohtien lisäksi huomiota on
suunnattu siihen, mikä työntekijöitä kannattelee, motivoi ja tekee
heidän työstään mielekkään myös silloin, kun ulkoinen
toimintaympäristö ja työt ovat muutoksessa.
On huomattu, että työpaikkojen aineettomilla voimavaroilla ja
henkilöstön kokemalla työn imulla – aidolla tunne- ja
motivaatiotäyttymyksen tilalla työssä – voi olla merkittävä rooli
yritysten ja muiden työorganisaatioiden menestykselle.
Työsuojelurahaston teetti selvityksen "Työn imua, tuottavuutta ja
kukoistavia työpaikkoja? - kohti laadukasta työelämää", joka
palvelee katsauksena positiivisen työn psykologian nykytilasta ja
mahdollisuuksista kehittää suomalaista työelämää ja työpaikkoja
entistä paremmiksi, laadukkaammiksi ja menestyvämmiksi myös
tulevaisuudessa. Selvityksen laati VTT, sosiaalipsykologian
dosentti Jari Hakanen, Työterveyslaitoksen, Työyhteisöt ja
-organisaatiot –osaamiskeskuksesta.
