Maailma muuttuu ja työn tekemisen muodot sen mukana. Työkseen tulevaisuutta tutkiva Työterveyslaitoksen tiimipäällikkö Antti Kasvio näkee edessämme uuden teollisen vallankumouksen. Muutoksen kyydissä on toki mahdollista pysyä, mutta tekemistä riittää, hän sanoo ja puhuu ekologisesti, taloudellisesti, inhimillisesti ja sosiaalisesti kestävästä työtä.
Työterveyslaitoksen tiimipäällikkö Antti Kasvio sanoo, että
tähänastisessa työn muutoksesta käydyssä keskustelussa ei ole ehkä
vielä osattu ottaa riittävän hyvin huomioon kaikkia niitä
tekijöitä, jotka tulevat lähivuosikymmeninä vaikuttamaan
merkittävällä tavalla työelämän kehittymiseen läntisissä
teollisuusmaissa.
Kasvio muistuttaa muun muassa maailmanlaajuisen
työpaikoista käytävän kilpailun kasvusta ja niistä muutoksista,
jotka ovat edessä, kun aletaan toden teolla vastata
ilmastomuutoksen haasteisiin.
Kasvio puhui 10.9.2010 Työsuojelurahaston Tutkimus tutuksi
-tapaamisessa, jossa hän esitteli Löytyykö työstä koherenssia?
-tutkimuksen johtopäätöksiä. Työsuojelurahasto rahoitti
tutkimusta.
