Työterveyshuollon ja työpaikan yhteisin toimenpitein voidaan
merkittävästi paremmin palauttaa työntekijän normaali tuottavuus
yläraajasairauksissa verrattuna pelkkään tavanomaiseen
lääketieteelliseen hoitoon. Työergonomian parantaminen normaalin
hoidon ohella puolitti vaivasta aiheutuvan tuottavuuden laskun.
Yläraajan sairaudet aiheuttavat merkittävää toiminnallista haittaa
ja erityisesti olkapääsairaudet johtavat usein pitkittyneisiin
sairauspoissaoloihin. "Suurin osa työtekijöistä, joilla on
yläraajasairaus, ei kuitenkaan ole sairausloman tarpeessa.
Tuottavuuden mittaaminen kertoo liikuntaelinten sairauksien
taloudellisista vaikutuksista työpaikalla sekä antaa aiheen pohtia
vaivasta aiheutuvan haitan pienentämistä työhön kohdistuvin
toimenpitein.", sanoo erikoislääkäri Kari-Pekka Martimo
Työterveyslaitokselta.
Työterveyslaitoksen tutkimukseen osallistui 177 sairaala-,
toimisto- ja varastotyöntekijää, jotka olivat hakeutuneet
työterveyslääkärin vastaanotolle kuukauden sisällä alkaneiden tai
pahentuneiden yläraajaoireiden vuoksi. Edellytys tutkimukseen
pääsylle oli, että työntekijät eivät olleet sairausloman tarpeessa.
Tutkimuksen yhteydessä työntekijöitä pyydettiin arvioimaan
edellisenä työpäivänä tekemänsä työtä määrän ja laadun perusteella.
Yli puolet (56 prosenttia) arvioi yläraajan oireiden alentaneen
tuottavuutta keskimäärin 34 prosenttia normaalista tuottavuudesta
vastaten noin 2,5 tuntia menetettyä työaikaa.
Vastaanotolla työntekijät satunnaistettiin kahteen ryhmään, joille
molemmille tarjottiin tavanomainen lääketieteellinen hoito. Lisäksi
toisessa ryhmässä lääkäri soitti työntekijöiden luvalla heidän
esimiehilleen ja keskusteli mahdollisuuksista muokata työtehtäviä.
Pari päivää myöhemmin työfysioterapeutti kävi työpaikalla
suunnittelemassa vaivojen edellyttämiä ergonomisia toimenpiteitä
yhteistyössä työntekijän ja esimiehen kanssa. Kun 12 viikkoa
vastaanotosta oli kulunut, tässä ryhmässä enää joka neljäs (25
prosenttia) koki yläraajaoireiden yhä haittaavan tuottavuutta kun
vastaava luku kontrolliryhmässä oli 51 prosenttia. Lisäksi
tuottavuuden alenema oli pienempi ryhmässä, jonka työpaikoilla oli
käyty (7 prosenttia), kuin kontrolliryhmässä (18 prosenttia).
Työhön kohdistuvista toimenpiteistä ei kuitenkaan ollut apua
niille, joilla tuottavuuden alenema tutkimuksen alussa oli suuri
(yli 20 prosenttia).
Tutkimus tuo uutta tietoa työterveyshuollon toiminnan
vaikuttavuudesta sekä siitä, miten työhön liittyvin keinoin voidaan
korjata sairauksien alentamaa työn tuottavuutta. "Kipua pelätessään
työntekijä saattaa työskennellä hitaammin tai välttää joitain
työtehtäviä, mikä puolestaan alentaa tuottavuutta. Oireiden
varhaisvaiheessa on kuitenkin mahdollista yhteistyössä
työterveyshuollon ja esimiesten kanssa löytää keinoja, joilla
helpotetaan työntekijän selviytymistä työssään tuottavasti
yläraajaoireista huolimatta." Martimo sanoo.
Tutkimuksen tekemistä rahoitti Työsuojelurahasto.
Julkaisu:
Scandinavian Journal of Work, Environment and Health, No. 1, 2010
