Parkinsonin tauti liuottimille altistuneilla työntekijöillä Suomessa

Hanketiedot

Hankenumero
190234

Hakija
Markku Sallmén

Toteuttaja
Markku Sallmén

Lisätietoja
Markku Sallmén
markku.sallmen@ttl.fi

Toteutusaika
25.4.2019 - 11.5.2019

Työsuojelurahaston päätös
5.6.2019
1 500 euroa

Kokonaiskustannukset
2 554 euroa

Tulokset valmistuneet
13.5.2020

Tiivistelmä

Työaltisteiden ja aivojen rappeumasairauksien yhteydestä on niukalti tutkimustietoa.

Väestöpohjaisessa tapaus-verrokki -tutkimuksessa selvitettiin, lisääkö altistuminen liuotinaineille Parkinsonin taudin (PT) riskiä. Tiedot tapauksista (35 000) poimittiin Kansaneläkelaitoksen erityiskorvausrekisteristä vuosilta 1995–2014. Väestörekisterikeskuksen väestötietojärjestelmästä valittiin kullekin tapaukselle ikä- ja sukupuolikaltaistetusti kaksi verrokkia tapauksen rekisteröinnin aikaan Suomessa asuvien joukosta.

Tiedot tutkittavien ammatista ja sosioekonomisesta asemasta (SES) kerättiin Tilastokeskuksen väestölaskentatiedoista 1970–1990. Altistuminen työaltisteille arvioitiin ammattitietojen ja Työterveyslaitoksen FINJEM -työaltistematriisin avulla. Altistumisen mittarina oli kumulatiivinen altistuminen, yksikkönä liuottimilla ppm-vuosi.

Aineisto analysoitiin logistisella regressiolla vakioimalla ikä, sukupuoli, SES sekä ammatti- ja sukupuolikohtainen tupakoinnin yleisyys.

Voimakas altistuminen kloorihiilivetyliuottimille (20–131 ppm-vuotta) oli yhteydessä Parkinsonin tautiin; vaarasuhde 1,20; 95%:n luottamusväli 1.04–1.41. Sataa ppm-vuotta kohden oli vaarasuhde 1,7 (p-arvo 0,006). Kloorihiilivetyjen tulos liittyi erityisesti altistumiseen trikloorietyleenille, 1,1,1, -trikloorietaanille ja metyleenikloridille.

Altistuminen kloorihiilivetyliuottimille saattaa lisätä Parkinsonin taudin riskiä. Kloorihiilivedyille altistumista työssä tulee edelleen vähentää.

Hankkeen vastuuhenkilö

Markku Sallmén

Tiedote

Parkinsonin tauti liuottimille altistuneilla työntekijöillä Suomessa

13.5.2020

Tiivistelmä

Valtakunnallinen tapaus-verrokkitutkimus selvitti liuotinaltistumisen yhteyttä Parkinsonin tautiin. Tutkimusaineistoon kuului 15 483 tapausta heidän yksilökaltaistetut verrokkinsa. Tutkimuksessa havaittiin tilastollisesti merkitsevä yhteys Parkinsonin taudin ja kloorattujen hiilivetyjen välillä. Tutkimustulosten perusteella saattaa altistuminen kloorihiilivetyliuottimille, kuten trikloorietyleeni, 1,1,1, -trikloorietaani ja metyleenikloridi, lisätä Parkinsonin taudin vaaraa.

Tausta

Kokousmatkan tarkoitus oli esitellä tutkimustulokset kansainväliselle työterveysalan tiedeyhteisölle, saada palautetta tehdystä tutkimuksesta sekä luoda kontakteja JEM-aineistojen analytiikkaan perehtyneisiin asiantuntijoihin. Tutkimusaineisto on verraten monisyinen, joten EPICOH 2019 kokous tarjosi tähän tarkoitukseen hienon mahdollisuuden.

Aineisto

Tutkimus on valtakunnallinen tapaus-verrokkitutkimus liuotinaltistumisen yhteydestä Parkinsonin tautiin. Tapaukset (15 483) valittiin KELA:n erityiskorvausrekisteristä vuosilta 1995-2014. Kullekin tapaukselle valittiin Väestörekisterin väestötietojärjestelmästä kaksi verrokkia kaltaistaen iän ja sukupuolen mukaan. Altistuminen arvioitiin Tilastokeskuksen väestölaskentojen ammattitietojen ja Työterveyslaitoksen FINJEM -työaltistematriisin avulla. Aineisto analysoitiin logistisella regressiolla.

Tulokset ja johtopäätökset

Havaitsimme altistumiselle kloorihiilivetyliuottimille tilastollisesti merkitsevän yhteyden Parkinsonin tautiin. Erityisesti altistuminen trikloorietyleenille, 1,1,1, -trikloorietaanille ja metyleenikloridille saattaa lisätä Parkinsonin taudin vaaraa. Kloorihiilivedyille altistumista työssä tulee edelleen vähentää.

Uutuusarvo ja sovellettavuus

Parkinsonin tauti on pienissä tutkimuksissa liitetty altistumiseen liuotinaineille, erityisesti altistumiselle kloorihiilivetyliuottimille. Nyt tehty ensimmäinen laaja tutkimus vahvistaa tätä käsitystä ja luo siten pohjaa työsuojelulle. Sairastuminen tuottaa kärsimystä potilaille ja heidän omaisilleen. Parkinsonin tauti aiheuttaa huomattavia kuluja sosiaali- ja terveydenhuollolle. Näitä haittoja voidaan ehkäistä ja lieventää vähentämällä altistumista kloorihiilivedylle.