Tukifunktiosta tilannehuoneeksi

Hanketiedot

Hankenumero
200217

Hakija
Woolman Oy

Toteuttaja
Growthsetters Oy

Lisätietoja
Juha Harju
juha@woolman.io

Toteutusaika
15.5.2020 - 30.4.2021

Työsuojelurahaston päätös
8.6.2020
13 250 euroa

Kokonaiskustannukset
26 500 euroa

Tulokset valmistuneet
16.12.2022

Tiivistelmä

Woolman Oy on vuonna 2017 perustettu verkkokauppojen toteuttaja. Yhtiön ensimmäinen varsinainen tilikausi päättyi 31.12.2018. Nyt maaliskuussa 2020 toisen tilikauden Woolmanin liikevaihto oli 2,5 Meur ja henkilöstömäärä 43 työntekijää. Woolmanin tavoitteena on kasvaa markkinaa nopeammin ja kannattavammin. Projektina tavoitteena on yhdistää taloudelliseen kasvuun ihmisten hyvinvoinnin ja kasvun mittarit sekä muodostaa niitä yhdessä edistävä toimintamalli. Projektissa rakennetaan ja piloidaan nopean kasvun yritykselle sopiva johtamismalli – “Tilannehuone-konsepti” sekä kehitetään organisaatio toimimaan yhdessäohjautuvaksi em. toimintamallin avulla. Hankkeeseen osallistuu koko henkilöstö ja asiantuntijana toimii Growhtsetters Oy.

Tilannehuoneesta rakentuu johtamiskonsepti, jolla kompleksisesta systeemistä voidaan luoda merkityksekästä tilannekuvaa, jolla ohjata organisaation toimintaa, varmistaa resilienssiä ja yhdessäohjautuvuutta, mahdollistaen samalla mielekästä toimijuuden kokemusta koko henkilöstössä ja sitä kautta tukea sekä kasvua että kannattavuutta. Hankkeen menetelmät perustuvat toimijuustutkimukseen, osallistavuuteen sekä itse- ja yhdessäohjautumisen teorioihin. Keskeisenä johtamisen viitekehyksenä toimii kompleksisuusajattelu. Kehittämishanke tuottaa uutta tietoa kompleksisten systeemien johtamiseen ja antaa käytännön toimintamalleja korkean epävarmuuden konteksteissa toimiville organisaatioille.

Hankkeen vastuuhenkilö

Juha Harju

Tiedote

Tukifunktiosta tilannehuoneeksi

16.12.2022

Tiivistelmä

Hankkeessa toteutettiin kasvuyrityksen ohjaus- ja toimintamalli, joka mahdollistaa toimintaympäristön epävarmuudesta ja kompleksisuudesta huolimatta tuloksekkaan ja hyvinvoivan organisaation. Epävarmuus-osaamisesta rakennettiin yritykselle kilpailukykyä kehittämällä kompleksisuusajattelua, fasilitointitaitoja sekä rakentamalla osaamista edistävää tiimimallia. Hankkeessa sovellettiin Cynefin-viitekehystä kompleksisuusosaamisen kehittämiseen.

Lähtökohdat

Woolman halusi kehittää suomalaisesti ainutlaatuisen toimintamallin hyvästä henkilöstöjohtamisesta, joka tukee samalla yrityksen nopeaa kasvua. Tilannehuone-ajatus muotoitui prosessissa eläväksi, verkostomaiseksi ja itseohjautuvaksi tiimimalliksi, jota tukevat yrityksen toiminnan kannalta keskeisistä alueista muodostetut Playbook:t.

Kohderyhmät

Hankkeeseen osallistui koko yrityksen henkilöstö .

Menetelmät

Hanke sovelsi kasvuyrityksen ohjaustietoa, kompleksisuusajattelua (erityisesti Cynefin-mallia), fasilitointitaitojen kehittämistä sekä tiimimalleja ja osaamisen mallintamista.

Vaikuttavuus

Hanke onnistui kehittämään yrityksen toimintaa poikkeuksellisen korkean epävarmuuden aikana (korona), samalla pitäen yllä erittäin kovaa kasvuvauhtia ja parantaen laadullisesti koettua henkilöstötyytyväisyyttä.

Uutuusarvo ja sovellettavuus

Kehitettyä osaamista ja organisaation ohjausmallia kasvun tueksi korkean epävarmuuden tilassa voidaan soveltaa muissa samankaltaisissa nopean kasvun yrityksissä.

Aineisto

Tukifunktiosta tilannehuoneeksi. Loppuraportti. 2022 Avaa