Avoin tila ja toimijuus arjessa

Hanketiedot

Hankenumero
200250

Hakija
Maria Peltola

Toteuttaja
Maria Peltola

Lisätietoja
Maria Peltola
maria.peltola@oulu.fi

Toteutusaika
1.12.2020 - 31.8.2021

Työsuojelurahaston päätös
15.6.2020
18 000 euroa

Kokonaiskustannukset
18 000 euroa

Tulokset valmistuneet
16.2.2022

Tiivistelmä

Väitöstutkimuksessa tarkastellaan aikuisen arjen ja toimijuuden dynamiikkaa monimuotoistuvan ja jatkuvan oppimisen kontekstissa. Opiskelun ja oppimisen monimuotoisuus tarkoittaa sitä, että opiskelu tapahtuu pääosin etäyhteyksiä hyödyntäen. Tutkimus keskittyy erityisesti arkielämän (conduct of everyday life) ja toimijuuden (agency) ulottuvuuksien tunnistamiseen tilanteessa, jossa työ, koti ja etä- ja monimuoto-opiskelu yhdistyvät. Tutkimus kehittää psykologisen tutkimuksen menetelmiä siten, että tutkimukseen osallistuvien toimijuus voidaan huomioida koko tutkimusprosessin ajan. Prosessin tulee myös olla siihen osallistuville hyödyksi. Tässä se tarkoittaa opiskelijan oman arjen tutkimisen ja ammatillisen kasvun tukemista. Tutkimusaineisto muodostuu kasvatus- ja opetusalan ammattilaisten ja yliopisto-opiskelijoiden havainnointi-, kirjoitus- ja keskustelutehtävistä. Tutkimuksen tavoitteena on rakentaa eteenpäin toimijuuden dynamiikan teoriaa paljastamalla toimijuuden ulottuvuuksia ja mekanismeja ajankohtaisessa monimuotoistuvan ja jatkuvan oppimisen kontekstissa ja aikuisten arjessa. Toimijuus kytkeytyy arjen eri osallisuuksiin ja sitoumuksiin. Tutkimus nostaa esiin merkityssuhteet ja perustelut, vapauden ja pakon monipolviset ristiriidat sekä kiinnittymisen poluttamisen käytänteet. Tulokset auttavat ymmärtämään työssäkäyvän opiskelijan arkea ja suunnittelemaan koulutusten toteutuksia siten, että oppimisen, hyvinvoinnin ja toimijuuden elementit voidaan huomioida paremmin.

Hankkeen vastuuhenkilö

Maria Peltola

Tiedote

Etäopiskelu voi tihentää arjen kudelmaa ja muuttaa osallisuuksien ja kiinnittymisen dynamiikkaa

16.2.2022

Tiivistelmä

Tutkimus tarkastelee toimijuudelle avautuvia ja rajautuvia tiloja aikuisuuden oppimisympäristössä, erityisesti teknologiavälitteisessä etäopiskelussa. Toimijuus tarkoittaa sekä olosuhteiden ylläpitämistä että muuttamista. Joustavat mahdollisuudet opiskella työnohessa, monimuotoisesti ja maantieteellisesti laajalla alueella, ovat kriittisen tärkeitä. Samalla kuitenkin syntyy toimijalle itselleen käytännön haasteita sovittaa yhteen elämän eri osa-alueita ja vaatimuksia. Joustavat mahdollisuudet opiskella muuttavat arjen siirtymiä ja kiinnittymisen prosesseja. Osallisuuksien samanaikaistuessa ja arjen tihentyessä tulisi varmistaa riittävä tila toimijuudelle, kehitykselle ja uuden oppimiselle.

Lähtökohdat

Oppimisen tutkimus keskittyy usein instituutioiden sisällä ja opetuksen aikana tapahtuviin asioihin, vaikka oppiminen ja kehitys kuuluvat kaikkeen arkeen. Toisaalta puhe arjen hallinnasta on usein hyvin individualistista ja jättää huomiotta sen, miten yksilöllisetkin prosessit kietoutuvat joka hetki ympäröiviin olosuhteisiin. Tutkimus nojaa subjektitieteelliseen psykologiaan ja tarkastelee psykologisia ilmiöitä sosiaalisissa, materiaalisissa, yhteiskunnallisissa ja kulttuurisissa olosuhteissa.

Aineisto

Tutkimusaineisto muodostui etänä opiskelevien yliopisto-opiskelijoiden oman arjen kuvauksista ja vertaisryhmäkeskusteluista. Valtaosa opiskelijoista opiskeli yliopistotutkintoa joko kokonaan tai osittain työnohessa. Toisin kuin pandemianaikaisessa maailmanlaajuisessa etäopiskelussa ja etätyössä, näistä opiskelijoista valtaosa oli syystä tai toisesta valinnut etä- ja monimuoto-opiskelun. Moni tarttui joustaviin opiskelumahdollisuuksiin yhdistääkseen työn, perheen ja opinnot.

Menetelmät

Tutkimuksessa etäopiskelun arkea tutkittiin yhdessä opiskelijoiden kanssa subjektitieteellistä käytäntötutkimusta ja kanssatutkijuuden periaatteita mukaillen. Käytössä oli aineistolähtöisiä ja teoriaan nojaavia analyysimenetelmiä prosessin eri vaiheissa. Tutkija keskusteli tulkinnoista ja johtopäätöksistä tutkimukseen osallistuvien kanssa. Tutkimusmenetelmien ja teorian kehittäminen oli osa tutkimushanketta.

Tulokset ja johtopäätökset

Toimijuudelle avautuva ja rajautuva tilaa muodostuu arjen osallisuuksien keskelle. Konkreettiset osallisuudet sitovat aikuisen tiettyihin vaatimuksiin, käytänteisiin ja kulttuurisiin merkityksiin. Lisäksi käytänteet ja vaatimukset myös koetaan eri tavoin. Kokemus kietoutuu aina olosuhteisiin, joten olosuhteita muokkaamalla on mahdollista muokata myös omaa kokemusta. Tutkimuksessa aikuisen arjen kudelma näyttäytyy toisinaan huokoisempana ja toisinaan tiheämpänä struktuurina.

Uutuusarvo ja sovellettavuus

Tutkimus auttaa tunnistamaan ja sanoittamaan toiminnan ja kokemuksen ulottuvuuksia kompleksisessa arjessa ja kannustaa kiinnittämään huomiota siihen, miten osallisuudet, siirtymät ja materiaaliset olosuhteet ohjaavat arkea ja toimintaa. Konkreettisia kysymyksiä ovat esimerkiksi, millä tavoin etätyötä tai -opintoja tekevä poluttaa oman kiinnittymisen työn, taukojen ja vapaa-ajan välillä – ja asiasisällöstä toiseen – silloin kun fyysiset siirtymät puuttuvat.

Aineisto

Peltola, M., Suorsa, T. & Silvonen, J. (2021). ‘I Try to Remember That This Is Temporary’: Continuous Balancing in Remote Students’ Everyday Life. Hu Arenas. https://doi.org/10.1007/s42087-021-00247-6

Maria Peltola. Structured fabrics of everyday life : subject-scientific perspective on maintaining and changing life conditions in learning contexts of adulthood. Oulun yliopisto. 2023.
ISSN:0355-323X
ISSN-E:1796-2242
ISSN-L:0355-323X
ISBN:978-952-62-3348-2
ISBN Print:978-952-62-3347-5 Avaa