Takaisin

Paikallinen sopiminen

Paikallinen sopiminen

05.05.2000 TSR-selvitys

Julkaisutiedot

10004 - Työsuojelurahaston selvitys

Nimike

Paikallinen sopiminen - Tutkittuja käytöntöjä

Julkaisija

AKAVA, KT, PT, SAK, STTK, TT, Työsuojelurahasto

Tekijä(t)

Leena Seretin

ISBN / ISSN

Tiivistelmä

Työsuojelurahasto rahoitti vuosina 1998-2000 tutkimuksellista kokonaisuutta, jonka avulla pyrittiin tuottamaan tietoa paikallisen sopimisen tilasta Suomessa. 
Tavoitteena oli tarkastella aihetta eri tieteenalojen näkökulmasta ja eri tutkimuksellisin menetelmin. 

Tutkimuskokonaisuudesta toimitettiin työmarkkinakeskusjärjestöjen kanssa yhteistyössä kirjanen Paikallinen sopiminen - Tutkittuja käytäntöjä, jonka tarkoituksena on saada tulokset julkisuuteen ja laajemmin hyödynnettäväksi työelämässä. Tiedotustyötä tuettiin myös kalvosarjan avulla. 

Kirjanen esittelee neljän tutkimuksen tuloksia paikallisesta sopimisesta. Taustalla ovat 1998 –1999 tehdyt tutkimukset Turun, Jyväskylän ja Helsingin yliopistoissa sekä Valtion tutkimuskeskuksessa. Tutkimusten käynnistämisestä päätettiin vuonna 1997 tulopoliittisen kokonaisratkaisun yhteydessä. Tutkimukset rahoitti Työsuojelurahasto. 

Paikallisen sopimisen tutkimuskokonaisuus tuotti neljä loppuraporttia.

Julkaisu Paikallinen sopiminen - Tutkittuja käytäntöjä, 40 sivua 
http://www.tsr.fi/files/tutkimus/PaikallinenSopiminenKirjanen.pdf 

Kalvosarja,17 sivua, 468 kt: Paikallinen sopiminen – Tutkittuja käytäntöjä 
http://www.tsr.fi/files/tutkimus/PaikallinenSopiminenKalvot.pdf 

Tutkimushankkeiden yhteenvedot Tätä on tutkittu –t ietokannassa: 
Turun yliopiston tutkimus paikallisesta sopimisesta http://www.tsr.fi/tutkittu/hanke.php?id=98252 

Valtion taloudellisen tutkimuslaitoksen tutkimus Paikallinen sopiminen ja yritysten työvoiman kysyntähttp://www.tsr.fi/tutkittu/hanke.php?id=98250 

Sakari Timosen tutkimus paikallisesta sopimisesta ja luottamushenkilöiden asemasta ja tehtävien muutoksestahttp://www.tsr.fi/tutkittu/hanke.php?id=98254 

Jyväskylän yliopiston tutkimus Työelämäsuhteet, luottamus ja työorganisaatioiden suorituskykyhttp://www.tsr.fi/tutkittu/hanke.php?id=98068

Avainsanat 
paikallinen sopiminen, tutkitut käytännöt

Tiivistelmän laatija

Leena Seretin

Päiväys

5.5.2000