Takaisin

Tutkijaryhmä etsii uutta näkökulmaa työhyvinvointiin

Tutkijaryhmä etsii uutta näkökulmaa työhyvinvointiin

07.05.2001 Juttupankki

- Työongelmia koskevaa julkista keskustelua ja tutkimusta kannattaisi Suomessa monipuolistaa, esittää Kuntoutussäätiön tutkijaryhmä. Elokuussa ilmestyvä raportti Hullun työn tauti perustelee, miksi työhyvinvoinnin juuria olisi hyvä etsiä virallisen ajattelun ja puheen takaa.

Tutkijoiden mukaan tiedotusvälineistä ja tutkimusraporteista saa vaikutelman, että työuupumuksen arvoitus on Suomessa lähes ratkaistu: tarvitaan vain lisää rahaa, virkoja, työryhmiä, yhteistyötä ja terapiaa, niin kaikki voivat taas hyvin.

- Uupumuksesta ja työhyvinvoinnista puhutaan paljon, mutta keskustelu toistaa usein itseään. Se perustuu samoille työtä koskeville vertauskuville ja ajatukselle, että asiantuntijat tietävät työhyvinvoinnista enemmän kuin työntekijät. Asiantuntijoiden puheet ovat kuitenkin useimmille kuulijoille jonkinlaista kuminaa, joka ei taida kovin hyvin kohdata heidän arkeaan, arvelee vastaava tutkija, lääketieteen tohtori Eero Riikonen Kuntoutussäätiöltä. Tutkimushanke toteutetaan Työsuojelurahaston tuella.

Tutkimusohjelmista huolimatta työ on yhä kärsimysnäytelmä monille. Samaan aikaan kun työelämän asetelmat virtaviivaistuvat ja tuottavuus kasvaa, ihmiset läkähtyvät yrittäessään pärjätä ja olla kunnon ihmisiä.

- Työtä hallitsee aivan tietynlainen puhe ja ajattelu. Se korostaa kilpailua, tehokkuutta, selkeyttä, hallintaa. Se tuottaa puhetta ja ajattelua, johon monien ihmisten on vaikea sovittaa itseään. Työ itse on sairastunut jatkuvasti kasvavaan tehokkuuteen pyrkiessään.

- Selviytymistaisteluksi muuttunut työ sopii joillekin, mutta vammauttaa monia. Ehkä pitäisikin muuttaa entiset sotasairaalat työvammasairaaloiksi, Riikonen heittää.

Koneen osana ei voi hyvin

Kuntoutussäätiön tutkijaryhmä kutsuu hallinnossa, tuotannossa, mediassa ja tieteessä vallitsevaa ajattelu- ja puhetapaa produktivismiksi. Se synnyttää kaikkialla, myös sosiaali- ja terveysalalla hankkeita, joiden logiikka ja puhetapa on tuotannollinen ja taloudellinen.

Riikosen mukaan tästä seuraa, että suuri osa ihmisten arkiajattelusta pysyy tutkimuksen valtavirrasta sivussa; ihmisten oma elämä kun perustuu toisenlaisille sanastoille ja vertauskuville. Produktivismi on kuin kone, joka pakottaa työntekijän koneen asentoon. Ihminen ei voi kuitenkaan koneena hyvin.

- Jos pystyy kieltäytymään koneen osasta, ylittämään vaihtoehdottomuuden ja muuttamaan vierauden maailman kotoisaksi, syntyy työhyvinvointia, jopa iloa.

Riikosen mukaan työelämän tutkimuksessa kannattaisi siirtää huomiota vierauden ja merkityksettömyyden vastakohtiin: mielekkyyden, kodikkuuden ja osallisuuden kokemuksiin.

- Työn rasittavuutta ja kuormittavuutta on tutkittu pitkään. Paljon vähemmän tiedetään hyvää tekevästä työstä eli niistä ehdoista, joilla työ soljuu ikään kuin kepeästi, on nautinnollista ja kohottavaa; sellaistakin työtä on.

Julkisivun taakse

Tutkimuksen tekijöiden mukaan hyvinvoinnin suhde työhön on oletettua paljon monitasoisempi. Työelämäkeskustelu on pitkälti julkisivupuhetta. Puhutaan niin kuin on tapana puhua. Asiat ovat siististi paketeissaan.

- Jos haluaa jotakin uutta ja konkreettista, pitää tavallaan mennä ihmisten epävirallisiin puheisiin. Sieltä löytyvät tavarat, asiat ja ajatukset, joita ei ole ehditty tai jaksettu pakata minkään virallisen katsantokannan laatikkoon.

- Hankkeemme on oikeastaan perustelujen kokoelma, ei vielä varsinainen tutkimus. Se esittelee erilaisia ääniä ja näkemyksiä, jotka osoittavat samaan suuntaan: tarvitaan uudenlaista työhyvinvointia koskevaa ajattelua. Varsinaisen tutkimuksen aika on vasta jatkossa. Haluamme nimenomaan laajentaa keskustelua ihmiselle hyvää tekevän työn ja arjen viisauden suuntaan. Havaintojemme mukaan ihmisten epäviralliset puheet ja ajatukset ovat paljon rikkaampia kuin viralliset. Jos etsii tietoa siitä millaista on hyvää tekevä työ, kannattaa siis tehdä retkiä takapihoille, Riikonen sanoo.

Tutkijat tekivät railakkaan syöksyn aineistoihin, jotka ovat epätavallisia työelämätutkimuksessa. Tutkimuskirjallisuuden ja median ohella he antavat totuttua suuremman arvon työtä koskevalle "tavalliselle" puheelle. Sitä on jäljitetty kuntoutusasiakkaiden haastatteluista, tutkijoiden päiväkirjoista ja kaunokirjallisuudesta. Puhutaan asioista, joita "strukturoitu kysely" ei saa esiin.

- Ihmiset puhuvat työhyvinvoinnista vastaanotolla, ystävien kesken ja perheen sisällä aivan muuta kuin julkisuudessa. Yritämme osoittaa, että tämä puhe ei suinkaan ole pehmeäpäistä jorinaa, vaan juuri se kertoo työstä jotain oleellista. Se kertoo, miten ihmiset tosiasiassa selviytyvät työstä, joka vaihtoehdottomuudessaan on heille usein ikään kuin vihollisen maaperää, Riikonen sanoo.

Jotain omaa

Julkisuuden työelämäpuheen takapihoilla törmätään ihmisten omiin tyyleihin, omiin juttuihin. Oman "tyylin " ja "rytmin", oman tekemisen tavan menetys näyttää olevan tärkeimpiä pahoinvoinnin syitä.

- Jos oma rytmi tai oma tyyli viedään, viedään kaikki. Jos ihmiset eivät saa työstä "oman" kokemusta, työ on heille orjuutta.

Riikonen sanoo, että jos jaksamisongelmaan halutaan paneutua vakavasti, ei voida jättää tutkimatta sitä, miten ihmiset tekevät asioista "omia". Jos "omaa" halutaan ymmärtää nykyistä paremmin, joudutaan vääjäämättä epätavallisille poluille. Tutkijat ovatkin varautuneet siihen, että tarinoiden ja kaunokirjallisuuden maailmassa liikkuva raportti herättää jossakin päin kummastusta.

Teksti:

Toimittaja Alpo Väänänen

Tiedoksi toimituksille:

Tämä juttu on vapaasti viestintävälineiden käytettävissä. Mikäli käytät juttua, laita tekstiin toimittajan, Alpo Väänäsen, nimi. Kiitos.

Ilmoitathan käytöstä Työsuojelurahastoon, tiedottaja Marja-Leena Jylhälle, marja-leena.jylha@tsr.fi , puh. (09) 6803 3314, 040 548 8852.