Takaisin

Työsuojelurahastolta yli 9 miljoonaa euroa työelämän tutkimukseen ja kehittämiseen

Työsuojelurahastolta yli 9 miljoonaa euroa työelämän tutkimukseen ja kehittämiseen

30.12.2010 Tiedote

Työsuojelurahasto myönsi vuonna 2010 soveltavaan työelämän tutkimus- ja kehitystoimintaan 9,1 miljoonaa euroa, mikä on noin puoli miljoonaa vähemmän kuin edellisenä vuonna. Saapuneista 464 hakemuksesta rahasto myönsi määrärahat 230 hankkeelle, yhteensä 6,4 miljoonaa euroa.

Työsuojelurahastolle osoitettujen hakemusten määrä aikaisempiin vuosiin verrattuna oli tavanomainen. Sen sijaan myönnettyjen tutkimushankkeiden määrä oli edellistä vuotta pienempi, mutta myönnetyt summat olivat entistä suurempia. Työyhteisöjen kehittämisavustushakemusten määrä puolestaan on lähes kaksinkertaistunut kolmessa vuodessa.

"Pidän myönteisenä, että voimme myöntää tarvittaessa suuriakin summia korkeatasoisille tutkimushankkeille. Entistä suuremmat hankkeet mahdollistavat työelämän muutosten tarkastelun nykyistä syvällisemmän", Työsuojelurahaston johtaja Riitta-Liisa Lappeteläinen kiteyttää.

Lappeteläinen jatkaa, että "Työyhteisöjen kehittämisavustuksilla on kysyntää. Työpaikat toteuttavat rahaston tuella mielenkiintoisia ja ajankohtaisia työyhteisöjen kehittämistoimia.

Suurin yksittäinen myönnetty tutkimusmääräraha oli 260 000 euroa Vaasan yliopiston lähijohtamisen kehittämistä koskevaan tutkimustyöhön. Myös Aalto-yliopisto sai kahdelle suurelle hankkeelle rahoituksen: 180 000 euroa palkkatietämystä koskevaan ja 180 000 euroa työhyvinvointia ja tuloksellisuutta selvittävään tutkimukseen. Jyväskylän yliopiston eettistä organisaatiokulttuuria koskeva tutkimustyö sai 170 000 euron tutkimusmäärärahan.

Työturvallisuuskeskuksen toiminnan tuki oli 2,75 miljoonaa. Työsuojelurahasto ja Työturvallisuuskeskus kustantavat ja julkaisevat Telma - työelämän kehittämisen erikoislehteä neljä kertaa vuodessa tavoitteena uusimman työelämän kehittämiseen liittyvän tiedon levittäminen työpaikoille. Lehden painosmäärä on 110 000 kappaletta.

Lähi- ja henkilöstöjohtamisesta työhyvinvointia ja tuloksellisuutta

Vaasan yliopiston johtamisen yksikkö tutkii kolmivuotisessa hankkeessaan lähijohtamista ja sen yhteyttä työhyvinvointiin sekä tuloksellisuuteen. Tutkimus alkaa vuonna 2011. Lähtökohtana on aiempi tutkimus, joka on osoittanut yhteyden esimiestyön ja työhyvinvoinnin välillä.

"Lähijohtamista tarkastellaan esimies-alaissuhteiden kautta. Työntekijöiden oppimista ja kehittymistä tukevalla esimiestyöllä on myönteinen vaikutus työhyvinvointiin", hankepäällikkö, KTT Liisa Mäkelä kuvaa hankkeen tuomaa uutta näkökulmaa.

"Lähijohtamisen kehittämisellä on laajoja ja kestäviä vaikutuksia myös organisaation tuloksellisuuteen", professori Riitta Viitala toteaa tutkimuksen merkityksestä.

Tutkimuksessa on mukana viisi organisaatioita, jotka edustavat yksityistä, julkista ja kolmatta sektoria. Tuloksena syntyy uusia ideoita lähijohtamisen kehittämiseen sekä uutta tietoa tieteelliseen keskusteluun.

Työyhteisöjen kehittämisavustuksilla kysyntää

Työsuojelurahaston kehittämisavustusten tuella toteutetuissa hankkeissa ulkopuolinen asiantuntija hyödyntää toteutettuja työelämän tutkimustuloksia työpaikoilla. Rahaston tuki on 50 prosenttia asiantuntijan palkkioista.

Kehittämisavustuksen suurin yksittäinen kahdeksan organisaation kokonaisuus sai yhteensä vajaan 134 000 euron avustuksen. Mukana ovat Helsingin Seniorisäätiö, Koskiklinikka, Kuntoutuskeskus Kankaanpää, Lilinkotisäätiö, Luhatuuli Oy, Mainio Vire Oy, Petrea Säätiö ja Vaasan kaupungin sosiaali- ja terveysvirasto. Nämä organisaatiot soveltava Helsingin yliopiston taloustieteen laitoksessa kehitettyä toimintamallia, jonka tavoitteena on samanaikaisesti sekä tuottavuuden kohottaminen että työviihtyvyyden ja työssä jaksamisen edistäminen.

Kolme laitevalmistajaa ja suunnitteluyritystä John Deere Oy, Ponsse Oyj ja Epec Oy saivat yhteensä 102 000 euron kehittämisavustuksen. Yritykset hankkivat rahaston kehittämisavustuksella VTT:ltä osaamista uuden sukupolven, työturvallisuusominaisuuksiltaan korkeatasoisen koneen toimintojen varmistamiseen.

Valkeakosken kaupunki yhdessä Mikkelin, Akaan, Raahen, Kangasalan ja Hämeenkyrön kanssa saivat lähes 70 000 euron kehittämisavustuksen parantaakseen varhaiskasvatustyössä olevan henkilökuntansa työssä jaksamista ja sitä kautta toimintansa laatua. Hankkeessa panostetaan johtajuuden, erityisesti osaamisen johtamisen, kehittämiseen työpaikoilla. Ulkopuolisena asiantuntijana ja tutkimustiedon soveltajana on Tampereen yliopiston opettajankoulutuslaitos.


Työsuojelurahaston rahoituspäätökset 1.1. - 31.12.2010

Hakemusten kappale- ja euromäärät.
Myönnettyjen hakemusten kappale- ja euromäärät.
Luettelo myönnetyistä määrärahoista rahoitusmuodoittain: Hakija, paikkakunta, otsikko, myönnetty summa.


Työsuojelurahaston yhteyshenkilöt
viestintäpäällikkö Marja-Leena Jylhä, marja-leena.jylha@tsr.fi , (09) 6803 3314, 040 548 8852
toimitusjohtaja Kenneth Johansson, kenneth.johansson@tsr.fi , (09) 6803 3311, 043 824 1431
johtaja Riitta-Liisa Lappeteläinen, riitta-liisa.lappetelainen@tsr.fi (09) 6803 3312, 040 588 4012

Rahasto tukee määrärahoin soveltavaa tutkimusta ja kehittämishankkeita, jotka parantavat työoloja, työterveyttä ja tuottavuutta. Se rahoittaa myös tutkimustuloksista tiedottamista ja uusien tutkimustietoon perustuvien koulutusmenetelmien ja -ohjelmien kehittämistä. Lisäksi rahasto myöntää henkilökohtaisia stipendejä.

Rahasto rahoittaa lain mukaan Työturvallisuuskeskusta. Työsuojelurahasto ja Työturvallisuuskeskus julkaiset ja kustantavat Telma - Työelämän kehittämisen erikoislehteä.

Työsuojelurahasto on työmarkkinajärjestöjen hallinnoima organisaatio, joka saa varansa työnantajien maksamasta lakisääteisestä tapaturmavakuutusmaksusta. Työsuojelurahasto on rahoittanut työelämän tutkimusta vuodesta 1979 alkaen. Rahaston toimintaa valvoo sosiaali- ja terveysministeriö.