Takaisin

Vaikuttavaa tietoa

Vaikuttavaa tietoa

16.11.2012 TSR-video

Vain harva suomalainen tietää miksi ansaitsee juuri sellaista palkkaa kuin tällä hetkellä saa. Tai miten työt tulisi tehdä, jotta voisi saada palkankorotuksen. Kuitenkin palkkausjärjestelmien tulisi olla kannustavia ja oikeudenmukaisia. Lisää avoimuutta ja palkkatietämystä, neuvovat tutkijat.

Mistä palkka muodostuu ja miten siihen voi omalla työllään vaikuttaa, ovat yksittäisen työntekijän arkisia peruskysymyksiä, joilla on merkitystä myös työorganisaation näkökulmasta.

Useimpien Suomessa käytettävien palkkausjärjestelmien tavoitteenahan on kannustavuus ja oikeudenmukaisuus. Tämä edellyttää kuitenkin, että palkkauksen perusteet ja palkan muodostumisen pelisäännöt tunnetaan.

Palkkatietämyksellä tarkoitetaan sitä, että ihminen tietää, miten hänen palkkansa määräytyy ja ymmärtää, miten hänen oma työsuorituksensa vaikuttaa palkkaukseen.

Aalto-yliopiston tutkimushankkeessa (Palkkatietämys Suomessa 2010 - 2011) on selvitetty mikä on suomalaisten palkkatietämyksen tila ja millaisia vaikutuksia tällä tietämyksellä on. Tietoa kerättiin 20 organisaation 31 eri palkkausjärjestelmästä.

Palkkatietämys Suomessa -tutkimus on laajuudessaan aihepiirinsä ensimmäinen maassamme. Se pohjautuu osin alan eräänlaiseen klassikkoon, amerikkalaiseen Knowledge of Pay -tutkimukseen.

Tutkimuksessa havaittiin, että palkkatietämyksessä on puutteita, varsinkin palkkauksen kannustavuuden osalta. Puolet noin 5200 vastaajasta koki, ettei tiedä, miten toimimalla voi saada palkankorotuksen tai millainen ylipäätään on oman työsuorituksen yhteys palkkaan. Tulospalkkausjärjestelmät tunnettiin hieman paremmin.

Palkkatietämyksellä on kuitenkin merkitystä. Se on myönteisesti yhteydessä palkkatyytyväisyyteen, organisaatioon sitoutumiseen sekä kehittymis- ja yhteistyöilmapiiriin.

Tutkimuksen mukaan palkkatietämystä voidaan parantaa lisäämällä palkkaukseen liittyvän viestinnän avoimuutta ja palkkauskäytäntöjen oikeudenmukaisuutta. Esimiehet ovat tässäkin asiassa keskeisessä asemassa.

Palkkatietämys osana palkkaus- ja palkitsemisjärjestelmiä on myös tärkeä johtamisen väline.

Multimediaohjelmassa Vaikuttavaa tietoa Aalto-yliopiston tutkija, FT Anu Hakonen kertoo palkkatietämyksestä, sen merkityksestä ja mahdollisuuksista kehittää työorganisaatioita palkkatietämystä vahvistamalla. Oman näkökulmansa aiheeseen tuo tutkimuksessa mukana olleen Oy Hartwall Ab:n henkilöstöjohtaja Leena Nyström.

Voit kuunnella myös aihetta syventävät radio-ohjelmat Myönteinen ketju ja Palkkaa tuloksista.
Kaikkien ohjelmien toimittaja on Pirkko Peippo.

 
Kuuntele-linkki käynnistää multimediaohjelman Vaikuttavaa tietoa.
Kesto: 19.05.

 
Kuuntele-linkki käynnistää radio-ohjelman Myönteinen ketju (Anu Hakosen haastattelu).
Kesto: 24.35

 
Kuuntele-linkki käynnistää radio-ohjelman Palkkaa tuloksista (Leena Nyströmin haastattelu).
Kesto: 20.15

Lisätietoja 
Anu Hakonen anu.hakonen@aalto.fi 
Matti Vartiainen matti.vartiainen@aalto.fi   
www.palkitseminen.tkk.fi

Tutkimus 
Palkkatietämys Suomessa 2010 - 2011
Työsuojelurahaston tutkimus- ja kehityshanke 110085

Tutkimus tutuksi -tapaaminen 16.11.2012