117138 Tutkimus

Itseohjautuva työyhteisö

2018-01-15 09:26:32.664

Hankkeessa sovellettava hoitomalli on hollantilaisen Jos de Blokin terveydenhuolto-organisaatiolle kehitetyn Buurtzorgin mallin mukainen. Mallia on toteutettu useassa eri maassa ja tulokset ovat olleet erittäin hyviä. Työ- ja asiakastyytyväisyys on kasvanut ja malli on osoittautunut taloudellisesti kannattavaksi.

Malli perustuu olennaiseen eli hoitotyöhön keskittymiseen ja asioiden pitämiseen yksinkertaisina. Itseohjautuvat hoitotyön tiimit koostuvat 6-8 tasaveroisesta työntekijästä, esimiestä ei ole, työhön liittyvistä asioista kuten lomista, rekrytoinneista, työvuoroista jne päätetään tiimin sisällä, päämääränä on konsensus. Työntekijöiden hallintoon käyttämä aika on vähäinen, työntekijät saavat keskittyä omaan erityisosaamiseen.

Tässä hankkeessa Hollannissa kehitettyä mallia sovelletaan Suomessa kahden eri kunnan kotihoidossa. Kokeilukuntien työntekijät valmennetaan omaksumaan uudenlainen itseohjautuva työkulttuuri, valmennuksella motivoidaan muutokseen. Läpinäkyvyyden saavuttamiseksi luodaan organisaation sisäinen viestintäkanava. Valmennus jatkuu koko hankkeen ajan. Mallin toimivuus testataan pienryhmissä jokaisessa kokeilukunnassa. Mallin vaikutus työhyvinvoinnille, asiakastyytyväisyydelle ja tuottavuudelle mitataan kvantitatiivisin ja kvalitatiivisin mittarein.

Hankkeen tuloksina ovat: mallin toimivuus Suomen sosiaali-ja terveydenhuollossa koskien henkilökunnan työhyvinvointia, asiakastyytyväisyyttä ja taloudellista tuottavuutta.

Hankkeen vastuuhenkilö
Jukka Surakka

Hanketiedot

  • HakijaYrkeshögskolan Arcada Ab
  • ToteuttajaYrkeshögskolan Arcada Ab
  • Lisätietoja
  • Jukka Surakka
    040 528 0404
    jukka.surakka@arcada.fi
  • Toteutusaika
  • 2018-01-01 00:00:00.0 - 2019-12-31 00:00:00.0
  • Arvioitu valmistumisaika
  • 2019-12-31 00:00:00.0
  • Työsuojelurahaston päätös
  • 2017-06-20 00:00:00.0
    130000.0 euroa
  • Kokonaiskustannukset
  • 236784.0 euroa

Aiheluokitus

  • 1. Työpaikkaratkaisujen vaikutukset
  • -1.2. organisaation ja työtehtävien kehittäminen
  • 3. Työyhteisöjen toimivuus
  • -3.2. johtamisen ja vuorovaikutuksen kehittäminen
    -3.3. uusien kompetenssien ja oppimisen kehittäminen
    -3.7. työyhteisön muutosten hallinta ja sen kehittäminen