Tillbaka

Lähijohtamisen ketjureaktio

Lähijohtamisen ketjureaktio

12.04.2013 TSR-video

Esimiehiä kannattaa tukea ja heidän osaamistaan kehittää, LÄIKE-hankkeen asiantuntijat sanovat. Hyvä esimiestyö vaikuttaa nimittäin vahvasti työpaikan työhyvinvointiin ja sitä kautta myös tuloksellisuuteen. Syntyy lähijohtamisen dominoefekti, ketjureaktio.

Lähiesimiehet ovat usein työorganisaation ydinjoukkoa, sillä juuri he toimivat linkkinä asiakasrajapinnassa työskentelevien työntekijöiden ja organisaation tavoitteiden välillä.

Todennäköisesti esimiestyön ja johtajuuden merkitys tulevaisuudessa vain korostuu tuloksellisuuden vaatimusten kasvaessa ja toisaalta tiedon kulun nopeutuessa. Esimiesten tehtäväalueeseen näyttäisikin entistä selkeämmin kuuluvan pirstaleisen tiedon ja osaamisen hallinta. Voimavarojen tulisi palvella organisaation päämääriä niin, että tavoitteet ovat merkityksellisiä myös työntekijän kannalta. Tämä edellyttää perinteisen ajattelutavan muuttamista siten, että esimiehillä on todellinen mahdollisuus suoriutua tästä haastavasta tehtävästä.

Vaasan yliopiston Johtamisen yksikön asiantuntijat nostavatkin esimiestyön kehittämisen keskiöön lähiesimiesten ja heidän alaistensa suhteet. Hyvä esimiestyö kun näyttää vaikuttavan merkittävästi työpaikan työhyvinvointiin ja tämä puolestaan luo kestävää pohjaa työstä suoriutumiselle ja asetettujen tavoitteiden saavuttamiselle. Huomio tulee heidän mukaansa suunnata nimenomaan esimies-alaissuhteisiin, ei pelkästään esimieheen henkilönä. Toimivia työkaluja tällaisessa kehittämistyössä ovat niin sanotut valmentavan esimiestyön menetelmät.

Lähijohtamisen kehittämisellä parempaa työhyvinvointia ja tuloksellisuutta eli LÄIKE-hankeessa on etsitty esimiestyön tueksi uusia toimivia tapoja, joilla voidaan suunnitelmallisesti vahvistaa yksilöiden osaamista, työhyvinvointia ja organisaatioiden tuloksellisuutta.

Hankkeen pääosassa olivat lähiesimiehet viidestä isosta organisaatiosta ja joukosta pk-yrityksiä. Tietoa ja kokemuksia kerättiin kyselyillä, haastatteluilla, koulutustilaisuuksissa ja erilaisissa työpajasessioissa.

TSR-kanavan multimediaohjelmassa - Lähijohtamisen ketjureaktio - professori Riitta Viitala ja projektipäällikkö, tutkijatohtori Liisa Mäkelä Vaasan yliopiston kauppatieteellisen tiedekunnan Johtamisen yksiköstä kertovat LÄIKE-hankkeesta ja laajemminkin lähijohtajuuden ja esimiestyön haasteista ja mahdollisuuksista.

Voit kuunnella myös aihetta syventävän radio-ohjelman Esimies on kannattava sijoitus.

Molempien ohjelmien toimittaja on Pirkko Peippo.

 Kuuntele-linkki käynnistää multimediaohjelman Lähijohtamisen ketjureaktio.
Kesto: 17.35. 

 Kuuntele-linkki käynnistää radio-ohjelman Esimies on kannattava sijoitus.
Kesto: 26.55.

Lisätietoja
Liisa Mäkelä 029 449 8447  liisa.makela@uva.fi
Riitta Viitala 029 449 8431
riitta.viitala@uva.fi

Tutkimus
Lähijohtamisen kehittämisellä parempaa työhyvinvointia ja tuloksellisuutta (LÄIKE)
Työsuojelurahaston tutkimus- ja kehityshanke 110314