Tillbaka

Tietoa, taitoa, ymmärrystä ja toimintaa

Tietoa, taitoa, ymmärrystä ja toimintaa

25.05.2012 TSR-video

Hyvin suunniteltu työterveyskasvatus ja -viestintä tuottavat tulosta työpaikalla. Se edellyttää järjestelmällistä ja tavoitteellista yhteistyötä, jossa sekä työpaikan ihmiset että työterveyshuollon ammattilaiset ovat tosimielellä mukana. TANO-tutkimushanke tuotti tätä varten työkaluja.

Työterveyshuolto on kaikkien työntekijöiden oikeus ja työterveyshuollon järjestämisvelvollisuus on kaikilla työnantajilla työpaikan koosta riippumatta.

Työterveyshuollon toteuttamista ohjaa työterveyshuoltolaki, joka korostaa ennaltaehkäisyä sekä työ- ja toimintakyvyn ylläpitämistä.

Tähän liittyy myös lain vähemmälle huomiolle jäänyt säädös, jonka mukaan työterveyshuoltoon "kuuluu ... tietojen antaminen, neuvonta ja ohjaus työn terveellisyyttä ja turvallisuutta sekä työntekijöiden terveyttä koskevissa asioissa ..." (3 luku, 12 §, kohta 4).

Tämän terveyskasvatusta ja -viestintää määrittelevän ns. TANO-pykälän toteutumista käytännössä on selvitetty laajassa Työterveyslaitoksen neljän osatutkimuksen tutkimushankkeessa. Sen tavoitteena on parantaa TANO-toiminnan vaikuttavuutta ja asiakkaiden kokemaa hyötyä kehittämällä hyviä tietojen antamisen, neuvonnan ja ohjauksen toimintamalleja työterveyshuoltoon.

Tutkimushankkeen viimeisessä osassa selvitettiin suunnitelmallisen työterveysviestinnän, neuvonnan ja ohjauksen vaikuttavuutta.

- Selkeästi kohdennettu systemaattinen TANO-toiminta on tuloksellista ja vaikuttavaa, hankkeen vastuututkija kehittämispäällikkö Helena Palmgren kiteyttää vertailututkimuksen tulokset.

Niiden mukaan työterveyskasvatustyöllä ja viestinnällä voitiin vaikuttaa erityisesti työolojen parantamiseen, henkilöstön osallistumiseen yhteistyöhön työterveyshuollon kanssa, työympäristöön sekä työmenetelmiin ja -välineisiin. Suunnitelmallinen TANO-toiminta lisäsi myös työkyvyn tuen toimintamallien noudattamista työpaikoilla.

- Tavoitehan on, että työpaikalla jokainen tietää ja taitaa enemmän, ymmärtää oman vastuunsa ja toimii terveyttä edistävällä tavalla.

Multimediaohjelmassa Tietoa, taitoa, ymmärrystä ja toimintaa Työterveyslaitoksen tutkijat, kehittämispäällikkö, TkT, KM Helena Palmgren ja kehittämispäällikkö, PsT Päivi Jalonen kertovat TANO-hankkeesta ja onnistuneen työterveyshuollon edellytyksistä laajemminkin. Voit kuunnella myös aihetta syventävän radio-ohjelman Suunniteltu juttu.

Molempien ohjelmien toimittaja on Pirkko Peippo.

 

Kuuntele-linkki käynnistää multimediaohjelman Tietoa, taitoa, ymmärrystä ja toimintaa.
Kesto: 17.25.

 

Kuuntele-linkki käynnistää radio-ohjelman Suunniteltu juttu.
Kesto: 29.15

Lisätietoja
Helena Palmgren 030 474 2643 helena.palmgren@ttl.fi

Tutkimus
Tietojen antaminen, neuvonta ja ohjaus (TANO) terveyshuollossa - vertailututkimus TANO-toiminnan vaikuttavuuden selvittämiseksi
Työsuojelurahaston tutkimus- ja kehityshanke 108336

Tutkimus tutuksi -tapaaminen 25.5.2012