Yhteisöllisyyttä ja kehitystä muutosagenttitoiminnan avulla

Hanketiedot

Hankenumero
180207

Hakija
Lapinjärven kunta

Toteuttaja
Valmennustrio Oy

Lisätietoja
Susanne Sjöblom
susanne.sjoblom@lapinjarvi.fi

Toteutusaika
2.1.2019 - 15.12.2019

Työsuojelurahaston päätös
20.12.2018
9 568 euroa

Kokonaiskustannukset
19 136 euroa

Tulokset valmistuneet
5.8.2020

Tiivistelmä

Noin 3 000 asukkaan Lapinjärven kunta haluaa kehittää ennakkoluulottomasti tulevaisuuden kuntaorganisaatiota ja sen vuoksi Lapinjärvi päätti lähteä mukaan useamman organisaation yhteishankkeeseen ”Muutosagenttitoiminnan avulla saadaan muutos onnistumaan”.

Kunnan tavoitteena on olla ihmislähtöinen kunta ja osallistaa koko henkilöstö kehittämään toimintaa sekä löytämään innovatiivisia ja ennakkoluulottomia ratkaisuja olemassa oleviin haasteisiin. Lapinjärvi pitää tärkeänä ottaa henkilöstö mukaan muutoksen suunnitteluun, toteutukseen ja toimivuuden varmistamiseen eli luoda organisaatioon muutosagenttimalli, jonka avulla toteutetaan ja varmistetaan jatkuva kehittyminen ja muutosten onnistunut läpivieminen. Kunta haluaa hyödyntää henkilökunnan potentiaalin työyhteisönsä kehittämiseen.

Muutosagenttihankkeen tarkoituksena on tukea Lapinjärven kuntaa tässä suuressa muutoksessa, opastaa ja ohjata muutosagentit itsenäisesti käyttämään työkaluja ja menetelmiä, jotka vähentävät muutosvastarintaa sekä nopeuttavat muutoksen läpimenoaikaa. Kunta haluaa myös luoda eri organisaatioiden välille verkostotoimintaa ja sparrauspareja hyvien käytäntöjen jakamiseen muutoksissa. Hankkeessa on mukana henkilökuntaa jokaiselta toimialalta, sekä esimiehiä ja johtoa.

Hankkeen vastuuhenkilö

Susanne Sjöblom

Tiedote

Ihmislähtöisen kunnan rakentaminen muutosagenttitoiminnalla

5.8.2020

Tiivistelmä

Hankkeen tavoitteena oli tukea Lapinjärven kuntaa ihmislähtöisen ja itseohjautuvan kunnan rakentamisessa. Hankkeeseen osallistui henkilöstöä, esimiehiä ja ylintä johtoa kaikilta kunnan toimialoilta. Hankkeen aikana perustettiin muutosagenttitoiminta ja sen avulla osallistetaan henkilöstöä muutoksen suunnitteluun, toteutukseen ja toimivuuden varmistamiseen. Hanke onnistui hyvin ja henkilöstötyytyväisyys nousi hankkeen aikana 7%.

Lähtökohdat

Lapinjärven kunnan tavoitteena on ihmislähtöinen kunta. Tarkoitus on osallistaa koko henkiöstö kehittämään toimintaa sekä löytämään innovatiivisia ja ennakkoluulottomia ratkaisuja. Ulkopuolisena asiantuntijana toimi Valmennustrio Oy. Hankkeessa sovellettuja tutkimuksia olivat mm. Diplomi-insinööri Marko Kestin väitöstutkimus, joka käsittelee organisaatioiden tuottavuuden ja kilpailukyvyn parantamista henkilöstön hiljaisen tiedon avulla.

Kohderyhmät

Hankkeessa oli mukana henkilökuntaa, esimiehiä ja johtoa kunnan jokaiselta toimialalta. Muutosagenttiryhmä koostui eri toimialueiden tiimien työntekijöistä, esimiesryhmässä oli mukana kunnan kaikki esimiehet ja ohjauryhmässä oli mukana ylimmän johdon edustus ja ulkopuoliset asiantuntijat.

Menetelmät

Työssä oppimista ja jatkuvaa kehittämistä voi edistää toimintaa reflektoimalla. Parhaimmillaan reflektiosta tuli kiinteä osa toimintaa ja työntekijät kykenevät hyödyntämään omia kokemuksiaan toiminnan parantamiseksi. Dialogisen vuorovaikutuksen kehittymisen myötä työntekijät kykenevät hyödyntämään kokemuksia ja avaamaan uusia näkökulmia sen sijaan, että he toistaisivat vanhoja uskomuksien kautta tulevia toimintamalleja. Ratkaisukeskeisyyden lisääntymisen myötä ketterä kehitys kasvoi.

Vaikuttavuus

Yhtenä tavoitteena oli henkilöstötyytyväisyyden kasvu, joka koko kunnassa nousi hankkeen aikana 7 %. Esimiehille ja muutosagenteille suunnattujen työpajatyöskentelyiden kautta löydettiin toimivampi vuorovaikutus ja heidän itseohjautuvuus kasvoi. Kyky dialogiin ja ongelmanratkaisuun kasvoi. Muutosagentit löysivät oman kehittäjän roolinsa suurimmassa osassa tiimejä ja heidän yhteistyönsä esimiehien kanssa on sujuvaa.

Uutuusarvo ja sovellettavuus

Hankkeen aikana luotiin muutosagenttimalli tukemaan ihmislähtöisen kunnan kehittymistä. Työntekijöiden vastuuta ja vaikutusmahdollisuuksia työhön ja sen kehittämiseen on vahvistettu. Ihmislähtöisen kunta rakentuu henkilöstön, esimiesten ja ylimmän johdon vahvalla yhteistyöllä ja innovatiivisilla ratkaisuilla. Lapinjärven kunta toimii hyvänä esimerkkinä muille organisaatioille.

Aineisto

Loppuraportti Avaa