Työsuojelu­rahaston 1990-luku: työelämän muutos tuli ja jäi

Vuonna 1979 perustettu Työsuojelurahasto viettää tänä vuonna 40-vuotisjuhlavuottaan. Rahaston toiminnasta 1980-luvulla kerrottiin tässä Tiedon sillan jutussa.

Rahaston ensimmäisellä vuosikymmenellä Suomi eli talouskasvun huumassa, mutta suistui 1990-luvun alussa historiansa pahimpaan lamaan.

Lama rusikoi työelämää kovalla kouralla, kun yrityksiä kaatui ja talouskurimus koetteli myös julkista sektoria. Seurauksena oli suurtyöttömyys. Kun esimerkiksi teollisuus vuonna 1981 työllisti lähes 650 000 henkeä, työntekijämäärä oli pudonnut vuonna 1994 runsaaseen 400 000:een.

Työpaikkailmapiiri koveni 1990-luvulla.

Uusia muutoksia toi talouden nopea elpyminen 1990-luvun puolivälistä alkaen. Jatkuvuuden ja suhteellisen varmojen työpaikkojen tuomaan leppoisuuteen ei kuitenkaan ollut paluuta, vaan uusista työsuhteista huomattava osa oli määrä- ja osa-aikaisia. Työpaikkailmapiiri koveni, ja työ oli tehtävä tehokkaasti ja vähemmin kustannuksin. Alihankinta ja verkostot saivat yhä suuremman sijan globaaliksi muuttuneessa kilpailussa.

Epävarmuudesta tuli työelämän pysyvä ja kuormittava piirre. Työuupumusta koskevan tiedon tarve lisääntyi. Työterveyslaitos raportoi vuoden 1997 kyselynsä perusteella, että yli puolet työssäkäyvistä koki jonkinlaista työuupumusta ja seitsemällä prosentilla se oli vakavaa.

Työkykyä ja -hyvinvointia alettiin 1990-luvulla vaalia monipuolisesti, sillä niiden kohtalonyhteys tuottavuuteen kävi ilmeiseksi.

Ajan olevaisin ilmiö

Muutoksesta näytti tulleen ainoa pysyvä asia työelämässä. Yleisradio välitti sanoman suurelle yleisölle tiedotushankkeessa, jonka nimessä muutos mainittiin ”ajan olevaisimmaksi sanaksi”. Hankkeessa syntyi Yön yli – muutos on mahdollinen -televisiohaastattelusarja.

Helsingin yliopiston toiminnan teorian ja kehittävän työntutkimuksen yksikkö sai rahoitusta hankkeelleen Työyhteisöt ja jaksaminen vanhan ja uuden murroksessa ja sen jatkolle vuosina 1996–1998.

Lähtökohdaksi mainittiin, että työelämän muutospaineet olivat monenlaisia ja -tasoisia. Muutoksessa oli tekniikoiden ja valmistusmenetelmien tai tuotantomallien uudistamisen lisäksi kyse työnteon kulttuuristen muotojen ja työelämän henkilöstöstrategioiden uudistamistarpeesta. Vaatimukset koskivat yhtä lailla teollisuutta, asiantuntijatoimintoja kuin yksityistä ja julkista palvelua.

Tutkimushankkeisiin osallistui neljä muutosta elänyttä organisaatiota: Suomen KCL Keskuslaboratorio, Orimattilan ja Myrskylän sosiaali- ja terveystoimet, Postipankki ja Suomen Posti. Pontimena niissä oli kehittää kilpailukykyä, työn tuloksellisuutta ja asiakaspalvelua.

Joensuun yliopiston tutkimuksessa Irtisanoutumisesta suoriutuminen ja yksilölliset pelivarat tutkimuskohteena oli Postipankki, joka pankkialan kriisissä alkoi ensimmäisten joukossa karsia toimintoja keskittämällä maksupalvelutoimintaansa.

Postipankki terävöitti toiminta-ajatustaan, kehitti uusia tuotteita sekä organisatorisia ja teknologisia ratkaisuja. Irtisanotuilta ei vain loppunut työ vaan pankkiin kytkeytyneen elämäntavan päätyttyä oli löydettävä uusi identiteetti, mikä ei käynyt niin helposti yrityksen tukitoimista huolimatta. Tutkimus tehtiin vuosina 1991–1992.

Lapin yliopisto julkaisi vuonna 1996 tutkimuksen Yksilön toiminta ja palkkatyön yhteiskunnalliset ehdot irtisanomisen jälkeen. Uuden työn hankkiminen oli vaikeata, monet tekijät ohjasivat sen nopeutta, eivätkä aikoinaan hankittu ammattikoulutus ja pitkä työura ennakoineet avoimempia mahdollisuuksia – varsinkaan miehille.

Tutkimus viittasi siihen, että haaste tuolloin oli palkkatyön osavuotistuminen, mikä pitäisi nähdä normaalina tilana. Tämä asettaisi vaatimuksia katkosten ajan työ- ja sosiaaliturvalle, joka turvaisi toimeentuloa, kun työntekijä opiskelisi, harjoittelisi tai tekisi vapaaehtoistyötä.

Työterveyslaitos totesi kaupan alan henkilöstön työoloja ja hyvinvointia koskevassa tutkimuksessaan (1996–1998), että ala heijastaa vuosikymmenen työelämän muutoksia. Tärkeimmiksi työn kehittämisen kohteiksi nousivat muun muassa uhkatilanteiden ehkäisy myymälöissä, kiireen ja korvauksettomien työtuntien hallinta sekä esimiestyön ja hyvän ilmapiirin vahvistaminen.

Tampereen yliopiston työelämän tutkimuskeskuksen Muutokset toimihenkilöiden työpaikoilla 1986–1997 –tutkimuksen mukaan työhön oli kohdistunut valtavasti niin organisatorisia kuin jokapäiväisen työn ja ammatillisen identiteetin muutoksia. Yksilöllinen kilpailu työpaikoilla oli lisääntynyt.

Tutkimuksen mukaan ikä ei vielä 1980-luvulla ollut ongelma, mutta 1990-luvulle tultaessa iästä oli tullut miltei poikkeuksetta kielteinen piirre, henkilökohtainen ja yksilöllinen ongelma.

Ikääntyvät – voimavara vai ongelma?

Työterveyslaitos toteutti yhteistyössä yliopistojen sekä yksityisen ja julkisen sektorin työpaikkojen kanssa laajan Ikääntyvä arvoonsa -ohjelman monine erillisine hankkeineen vuosina 1990–1996.

Kokeilussa ja kehitettävinä olivat erilaiset keinot vaikuttaa yli 45-vuotiaiden työntekijöiden terveyteen, työkykyyn ja hyvinvointiin.

Ohjelma osui lamavuosiin, mikä ei antanut parasta mahdollista kaikupohjaa, kun suurtyöttömyyden aikana ikääntyneistä pyrittiin pikemminkin eroon. Perusta pitkälle nykypäivään jatkuneille ikäohjelmille ja hankkeille työurien pidentämiseksi oli kuitenkin luotu.

Iästä tuli yksilön henkilökohtainen ongelma, vaikka ikääntyminen koskee kaikkia.

Monta hanketta 1990-luvulla oli myös liittyen (ikääntyvien) työntekijöiden poikkeuksellisen suureen kuormitukseen kotipalvelussa.

Raahen kaupunki pureutui kotipalvelun henkilöstön varhaiskuntoutukseen Verve Consultingin asiantuntemuksen avulla. Otteena oli kehittävä työntutkimus, jonka avulla työntekijöiden itsenäisyys työn muutoksissa kasvoi. Yksilöllisten ja yhteisöllisten valmiuksien lisääminen oli välttämätön ehto työntekijöiden työkyvyn ja hyvinvoinnin kohenemiselle.

Teknillinen korkeakoulu puolestaan tutki kotipalvelun ja kotisairaanhoidon henkilökunnan fyysisen työympäristön laatua. Ahtaus haittasi esimerkiksi peseytymisessä avustamista, mikä kuormitti fyysisesti. Työhön vaikutti myös kiire.

Monet 1990-luvun ilmiöistä kuulostavat samoilta pysyvästi muuttuneessa työelämässä vielä vuonna 2019. Kotihoitoonkin on aina enemmän tarvetta – ja se kuormittaa edelleen liiaksi, kuten Tiedon silta kertoi alkukesästä.

Tuottavuutta luvan kanssa

Rahasto rahoitti läpi 1990-luvun lukuisia tuottavuuteen liittyviä hankkeita – vuoden 1995 jälkeen ihan luvan kanssa, kun työministeriö vahvisti rahastolle uudet säännöt, joissa sen toimiala laajeni tuottavuuskysymyksiin.

Tuottamaton työ on merkityksetöntä – kuka sellaisessa viihtyisi?

Tuottavuus kytkee bisnesnäkemyksen – tai julkisen puolen tuloksellisuuden – työelämän laatuun ja henkilöstön hyvinvointiin. Työntekijä ei voi hyvin, jos organisaatio ei pärjää. Tuottamaton työ on merkityksetöntä – kuka sellaisessa viihtyisi?

Tukea saa muun muassa Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen hanke Rakennustyön ergonomia ja tuottavuus, joka valmistuu vuonna 1998. Hankkeessa selvitettiin kuormittavimmat työlajit ja markkinoiden työtä keventävät apuvälineet.

Työterveyslaitos levitti jo 1990-luvun alkupuoliskolla Tuttava-malliaaan teollisuusyrityksiin. Mallin avulla pyrittiin parantamaan paitsi siisteyttä, järjestystä, työoloja, työturvallisuutta, myös tuottavuutta ja työpaikan yhteistoimintaa. Mallin soveltajia olivat A. Ahlströmin pakkauslasitehdas, Soliferin matkailuvaunutehdas, Rakentajain Konevuokraamo, Saarioisten einestehtaan lihaosasto sekä painovärivalmistaja Sun Chemicals.

Valtaosa Tuttavaa käyttäneistä yrityksistä oli ollut suuria tai keskisuuria, ja Työterveyslaitos muokkasi menetelmää pienten yritysten tarpeisiin erillisessä tutkimushankkeessa vuosina 1996–1998.

Vuonna 1998 rahasto myönsi tukea 200 hankkeelle, joista 16:ssa oli mukana jonkinlainen tuottavuusosuus.

Tutkimuslaitosten ja kehittämiseen osallistuneiden organisaatioiden nimet ovat siinä muodossa kuin ne on mainittu hankeyhteenvedoissa 1990-luvulla.