Valoa kohti – rohkea kirja nostaa esille porotalouden epäkohtia

Teksti: Sami Turunen

Kuva: Sami Turunen

Poroteurastamoilla ei voi tapahtua työturvallisuusrikoksia, koska siellä ei tarvitse noudattaa työturvallisuuslakia. Kun sain oikeusministeriön lausunnot asiasta, kävi ilmi, että tätä ei tiennyt edes paliskuntain yhdistyksen lakimies, porotalousneuvoja, poroisäntä eikä työoikeuteen erikoistunut juristi, kirjoitetaan uutuuskirjan saatetekstissä.

On syytä esitellä kirjailija, Riitta Lehvonen. Hän on poroteurastaja ja tietokirjailija, mutta myös paljon muuta.

”Eräopas, postikortintekijä, kondomikauppias, urheiluhieroja. Pyrin toteuttamaan unelmiani ja koetan tehdä unelmien toteuttamisen muillekin naisille hiukan helpommaksi”, kertoo Lehvonen lahtelaisessa kahvilassa.

Lahteen hän on pysähtynyt osana kirjansa viimeistelymatkaa. Hän ei omista nettiyhteyttä, sähköpostia tai älypuhelinta, ja siksi kirjan viimeistelyssä avustavat hänen ”internet-enkelinsä” – ystävät, jotka auttavat häntä muissakin tietotekniikkaa vaativissa asioissa.

Lappi kutsui jo nuorena

Lehvonen ei ole syntyjään lappilainen, mutta hänen mielensä on. Turkulais–tamperelaisen insinöörisuvun jälkeläinen sattui syntymään väärään paikkaan.

”Itkin isälle jo pienenä, että miksi en saanut syntyä maalaistalon tyttäreksi. Ilmoitin, että kun kasvan isoksi, muutan erakoksi Lappiin.”

Vuonna 1986 hän lähti eräopaskoulutukseen Inariin. Sille tielle hän jäi, ja vuosien mittaan Lehvonen on retkeillyt pohjoisessa tuhansia kilometrejä, lukemattomia päiviä ja öitä. Matkan varrella hän hankki myös poroteurastajan pätevyyden, ja hän on teurastanut tuhansia poroja, ”kolme talvea ennen EU:ta avokäsin, 35 asteen pakkasessa”.

Kokemuksista poroelinkeinon parissa on syntynyt kirja ”Suomen viimeinen villi ja vapaa”. Viimeinen sysäys kirjaan tapahtui teurastamolla tapahtuneen välikohtauksen takia.

”Toinen teurastaja kävi kimppuuni, vaikka minulla oli kädessä pistopuukko.”

Tapahtuma ei ole Lehvoselle suinkaan ainoa, vaan tuttua toimintaa.

”Ei ole oikein, että teurastamon kahvipöydässä miehillä on oikeus tuijotella minun tissejäni ja keskustella niiden koosta tai siitä, monelleko miehelle olen antanut p–a.”

Haussa normaalit käytöstavat

Poroelinkeinossa on Lehvosen mukaan ongelmia, koska poroelinkeinon harjoittajat eivät kuulu työturvallisuuslain piiriin.

”Työoikeuden juristin mukaan tilanne voitaisiin korjata lisäämällä työturvallisuuslain neljännen pykälän yhdeksänteen kohtaan poroelinkeino.”

Meno poroerotuksissa voi olla villiä.

”Monissa paliskunnissa ollaan päissään ja siellä tapahtuu paljon onnettomuuksia, tappeluita ja jopa puukotuksia. Poroelinkeino on todettu Suomen tapaturma-altteimmaksi elinkeinoksi – vaikka vain joka viidennessä tapaturmassa poroalan ihminen edes hakee apua lääkäriltä ja vakuutusyhtiöltä.”

Lehvonen sanoo, että kähmintä, alentava puhe ja seksuaalinen häirintä ovat arkipäivää. Kun hän on nostanut asioita esille, hänelle on huudettu, että lakia ei tarvita alalle, jossa on pärjätty vuosisatoja ilmankin. Väkivallan ja seksuaalisen häirinnän lisäksi kirjassa käydään läpi myös perinteisempiä työsuojelun ja poronlihahygienian epäkohtia.

Pelotta päin epäkohtia

Lehvosen kirja on raju kuvaus alan sisältä katsottuna. Kirjoittaja toivoo, että se nostaisi epäkohdat esille ja toisi muutosta työturvallisuuslakiin.

”Tähdennän, että minä rakastan alaa, monia ihmisiä siellä ja olen ensimmäisenä tässä maailmassa puolustamassa poroelinkeinoa. Puolustan myös mustan huumorin idioottimaisia juttuja, koska se on tapa, millä vaikeasti käsiteltäviä tunteita voi edes jotenkin käsitellä”, hän sanoo.

”Mutta siellä pitää olla rajat. Huumori ei saa kohdistua työntekijän rintoihin, sukupuolielimiin tai jonkun syntymävammaan ja pakko-oireisiin. En hyväksy kaikkea, mitä siinä maailmassa tapahtuu. Laki toisi tullessaan rajat – ja silti jäisi paljon tilaa myös mustalle ääliöhuumorille.”

Lehvonen kirjoittaa rohkeasti perinteisestä elinkeinosta, joka on hyvin rajattu. Eikö häntä pelota alan viha?

”Työsuojelurahaston tietokirjastipendihaussa kysyttiin, mitä riskejä kirja sisältää ja miten olen varautunut. Vastasin, että ei tämä sisällä sen kummempia riskejä kuin sen, että poroni tai minut saatetaan tappaa. Mutta se on normaalia ja kuuluu kulttuuriin”, Lehvonen sanoo tyynesti.

”Testamenttini on tehty. Se on lakitoimiston kassakaapissa ja asianosaiset tietävät kuolemani jälkeen sitä sieltä kysyä. Maailma pitää jättää kuollessaan pikkuisen paremmaksi kuin sen sai syntyessään – jos joku muu pääsee hiukan helpommalla kirjan jälkeen, hyvä.”

Voimaa hyvistä ihmisistä

Riitta Lehvonen on kokenut poroelinkeinon rankat puolet ja hän sanoo käyneensä sen takia syvissä vesissä. Silti kahvilan pöydässä istuu nauravainen, pirskahteleva ja elämäniloinen sodankyläläinen. Mistä myönteisyys johtuu?

”Elämässäni on tullut vastaan paljon myös käsittämättömän hyviä ihmisiä.”

Hän kertoo, kuinka on pakottanut itsensä liikkeelle ja kuinka se on johtanut hienoihin kohtaamisiin ja syvällisiin keskusteluihin suunnistuksen, partion ja tanssin parissa. Hän kuvailee otsalampun valossa tehtyjä yöllisiä hiihtoretkiään, joista yksi päätyi aamuiseen kohtaamiseen tuntemattomien thaimaalaisten naisten kanssa pilkkijäillä.

”Olisin voinut vain hiihtää ohi, mutta se ’latukahvila’ olisi jäänyt kokematta. Kun menin juttelemaan, he tarjosivat minulle kahvia ja pullaa. Kun menee rohkeasti ihmisiä kohti, huomaa että maailmassa on ihmeellisiä asioita.”

Suomen viimeinen villi ja vapaa -kirja ilmestyi 11.8.2023.