Ikäsyrjintä jättää pitkän työuran vain haaveeksi
Teksti: Leena Huovila
Kuva: Ari Korkala, Mirkka Hietanen (piirros)
Kuuttakymmentä lähestyvä työntekijä haluaa ilman muuta jatkaa työssä, mutta esimies lyö nyrkin pöytään ja huutaa: ”Sinä jätät paikkasi nuoremmille!” Samaan aikaan toisaalla, yhteiskunta-, työ- ja ikäpoliittisessa keskustelussa, hoetaan työurien pidentämisen tarvetta kuin mantraa.
Yhtälöhän on mahdoton. Työuria pitäisi pidentää, mikä varttuneille tarkoittaa työelämässä jatkamista aiempaa pidempään ja eläkkeelle lähdön myöhentämistä.
Toisaalta työpaikoilla koettu ikäsyrjintä vetää maton liian monen työhaluisen alta. Ikäsyrjintä ilmenee epäoikeudenmukaisena torjuntana, painostamisena, vähättelynä tai eristämisenä. Syrjintä ajaa työntekijän marginaaliseen asemaan työpaikalla ja mahdollisesti kokonaan työelämän ulkopuolelle. Pitkä työura voi jäädä vain haaveeksi.
– Ikäsyrjintä on pahasti ristiriidassa työurien pidentämiseen tähtäävän politiikan kanssa. Työpaikoilla ilmenevä ikäsyrjintä on merkki eriaikaisesta työurien muutosprosessista yhteiskunnan eri tasoilla, tutkijatohtori Niina Viitasalo Tampereen yliopistosta sanoo.
– Suuri osa työntekijöistä on itse sisäistänyt työurien pidentämisen tavoitteen. He ovat työhaluisia ja -kykyisiä sekä haluavat käyttää osaamistaan ja kokemustaan työelämässä pitkään. Osalla työpaikoista muutos on kuitenkin kesken, eivätkä ne ole omaksuneet ajatusta. Niissä on jämähdetty 1990-luvun laman jälkeiseen varhaisen eläkkeelle siirtymisen – tai työntämisen – kulttuuriin, jota sosiaalipoliittiset järjestelmätkin silloin tukivat.
Viitasalo on perehtynyt ikäsyrjintään työpaikoilla väitöskirjassaan Varttuneet ja ikäsyrjintä työelämässä. Sosiaalipolitiikan alan työ tarkastettiin Tampereen yliopistossa joulukuussa 2015.
Huomionarvoista on, että hän puhuu neutraalisti varttuneista, ei ikääntyvistä tai ikääntyneistä.
Julkisessa keskustelussa korostuu etenkin yli 50-vuotiaiden torjunta rekrytoinneissa, mutta Viitasalo tutki ikäsyrjintää nimenomaan työpaikoille kiinnittyvänä työolokysymyksenä.
Hän tutustui aiheeseen jo pro gradussaan, jossa tutki ikäsyrjinnän yhteyttä eläkehalukkuuteen. Ikäsyrjintä osoittautui lisäävän merkittävästi eläkehalukkuutta: se oli eläkkeelle siirtymisen toiseksi tärkein vetotekijä koetun terveydentilan jälkeen.
”Ei se taida olla kovin kansantaloudelle kannattavaa, että on koulutettua ja kokemusta
omaavaa porukkaa ’kotiruokinnalla’, jos kerta työuriakin pitäisi jatkaa. Toivottavasti ikääntyviä
ei kovin syyllistetä syrjinnän ohella.” (Mies, 57 vuotta)
Ei vierasta nelikymppisellekään
Väitöskirjassaan Viitasalo tutki ikäsyrjintää määrällisesti rakenteellisella eli yleistettävällä tasolla ja laadullisesti yksilötasolla.
Rakenteellisen tason aineistot pohjautuvat Tilastokeskuksen Työolotutkimuksiin vuosilta 1997, 2003 ja 2008 sekä niihin liitettyihin rekisteriaineistoihin.
Yksilötason tulokset perustuvat 31 kirjoitukseen, jotka Viitasalo sai lehti-ilmoitusten avulla. Ilmoituksia oli seuraavissa lehdissä: Opettaja, Pro-toimihenkilöunioni, Uusi Insinööri ja kaupunkilehti Tamperelainen.
Kirjoittajista 22 oli naisia ja miehiä yhdeksän. Nuorimmat ikäsyrjinnästä kertoneet olivat hieman yli 40-vuotiaita, vanhimmat eläkeikäisiä. Joukossa oli työllisiä, työttömiä ja eläkkeellä olevia.
Ammattialat vaihtelivat: joukossa oli toimihenkilöitä, opettajia ja insinöörejä sekä työntekijäammateissa toimineita. Kaikki eivät olleet vastanneet oman alansa lehden ilmoitukseen vaan saaneet tiedon kirjoituspyynnöstä mutkan kautta.
Osuu pahiten yli 55-vuotiaisiin naisiin
Keskimääräisesti ikäsyrjintää on suomalaisilla työpaikoilla melko vähän – noin kahdella prosentilla palkansaajista – mutta sukupuolittain ja ikäryhmittäin koettu ja havaittu ikäsyrjintä jakautuu Viitasalon mukaan epätasaisesti.
– Eniten omakohtaisia ikäsyrjintäkokemuksia on yli 55-vuotiailla naispalkansaajilla, joista liki kahdeksan prosenttia on kokenut ikäsyrjintää. Yleisimmin he ovat ylempiä toimihenkilöitä ja työskentelevät valtiosektorilla.
Merkittävin naispalkansaajien ikäsyrjintäkokemusten ennustaja on tyytymättömyys johtamiseen. Lisäksi muutostilanteet työpaikalla ovat otollisia ikäsyrjintäkokemuksille.
Yli 55-vuotiailla miehillä ikäsyrjintäkokemuksia on melko vähän, ja ne ovat lähes samalla tasolla kuin nuoremmissa ikäryhmissä.
– Vertailussa eurooppalaisiin tutkimuksiin suomalaisten naispalkansaajien ikäsyrjintäkokemukset ovat pysytelleet suhteellisen korkealla tasolla koko 2000-luvun. Suomessa on jostain syystä kaikentyyppistä syrjintää enemmän kuin muualla.
Ikäsyrjintä ei kuitenkaan ole kaikkialle tunkeutuva ulottuva musta ilmiö, vaan Viitasalon mukaan polarisaatiota on paljon. Varttuneiden työllisyysaste on noussut, ja monet heistä ovat hyvässä ja vakaassa työmarkkina-asemassa ja viihtyvät työssään. Kuitenkin ikäsyrjintä koskettaa kymmeniä tuhansia suomalaisia palkansaajia.
”Opettajien huoneessa ikäsyrjintää esiintyy koulukiusaamisena, työpaikkakiusaamisena. Sinut jätetään ulkopuolelle keskusteluista ja jopa opetukseen liittyvistä asioista. (…) Kouluissa on nollatoleranssi koulukiusaamisessa oppilaiden kesken, mutta opettajien huoneeseen se ei päde”. (Nainen, 55 vuotta)
Koulutuskaan ei turvaa
Kirjoitusaineistossa on hyvin ahdistavia kuvauksia jopa vuosia jatkuneesta painostamisesta, eristämisestä ja esimerkiksi palkan leikkaamisesta, työmäärän lisäämisestä, työtehtävien ja työaikojen radikaalista muuttamisesta sekä työantajan järjestämän koulutuksen epäämisestä. Tykityksen seurauksena työntekijä menettää täysivaltaisen asemansa työpaikallaan.
– Ikäsyrjintään liittyy terveydellisiä riskejä. Ikäsyrjintää kokeneilla on jopa kaksinkertainen pitkien sairauslomien riski kolmen vuoden seuranta-aikana, Viitasalo kertoo.
Viitasaloa yllätti se, että kirjoittajissa oli paljon korkeasti koulutettuja, jotka olivat lisäksi hankkineet jatkuvasti lisäkoulutusta pitääkseen osaamisensa ajan tasalla.
– Hyvä koulutus, lisäkouluttautuminen ja ajan hermolla pysyminenkään eivät taanneet työpaikkaa ja vakaata työmarkkina-asemaa – niin kuin eivät enää takaa nuoremmissakaan ikäluokissa, Viitasalo sanoo.
Ikäsyrjintä lukitsee varttuneita hankalaan ja epäedulliseen asemaan. Monet kirjoittajista olivat aktiivisia toimijoita, jotka hakivat jatkuvasti töitä – toisinaan jopa omaa työtään, jossa oli toiminut sijaisena vuosia ja pärjännyt hyvin – mutta pettyivät toistuvasti.
Työpaikan vaihtaminen on tunnetusti sitä vaikeampaa ja riskialttiimpaa, mitä enemmän on ikää: työpaikalla torjutuksi tuleminen vaihtuu rekrytoinnissa torjutuksi tulemiseen.
Tarvetta tasa-arvotyölle
Ikäsyrjintä tarkoittaa kronologisesta tai oletetusta iästä johtuvia ennakkoluuloisia asenteita tai syrjiviä käytäntöjä. Ikäsyrjintä tulee ilmi syrjivinä käsityksinä, tunteina tai käytäntöinä erilaisissa vuorovaikutustilanteissa tai institutionaalisissa rakenteissa.
Ikäsyrjintää on verrattu muihin syrjinnän muotoihin, kuten sukupuoliseen syrjintään tai rasismiin. Ikäsyrjintä eroaa kuitenkin muista syrjinnän muodoista, koska sen kohteeksi voi joutua kuka tahansa eri elämänvaiheissa.
Ikäsyrjintää esiintyy yksilötasolla, sosiaalisissa verkostoissa, instituutioissa ja kulttuurin tasolla.
Ikäsyrjintä on jo pitkään ollut lainsäädännöllisesti kielletty työpaikoilla perustuslain, työsopimuslain ja yhdenvertaisuuslain perusteella, mutta siitä huolimatta sitä esiintyy edelleen.
Lainsäädännössä ei tyydytä vain kieltämään syrjintää, vaan työnantajien pitää myös edistää työntekijäsuhteita sekä työantajaan nähden että työntekijöiden välillä. Lisäksi työnantajan pitää huolehtia työntekijöiden tasapuolisesta kohtelusta.
– Jokainen ennen aikojaan katkennut työura tulee kalliiksi yhteiskunnalle. Varttuneitahan usein väitetään kalliiksi työntekijöiksi, mutta heidän sulkemisensa työmarkkinoiden ulkopuolelle vasta maksaakin. Työpaikoilla on tarvetta tasa-arvotyölle, ja avainasemassa on johtaminen. Myös ammattiliitot ja työterveysorganisaatiot voisivat tehdä enemmän, Niina Viitasalo sanoo.
Niina Viitasalo: Ikäsyrjintä työpaikoilla ja varttuneiden työntekijöiden työurat -väitöskirjatyö.
Mitä mieltä olit artikkelista?
Vastauksia 0 kpl
