Meluntorjunnalle edelleen suurta tarvetta

Teksti: Tarja Sinervo

Kuva: Anu Pynnönen

A-Insinöörien erikoisasiantuntija Esa Nousiainen aloittaa yllättävällä faktalla.

– Työterveyslaitoksen yhteenvetotutkimuksen mukaan meluvamma oli vuosina 2013–2017 lukumääräisesti yleisin ammattitauti Suomessa. Vaikka teollisuuslaitosten työturvallisuudessa on viime vuosikymmeninä edetty suurin harppauksin, ja meluntorjunnan teknisiä ratkaisuehdotuksia on tehty, niiden toteuttaminen jää puolitiehen. Halusimme selvittää, mistä tämä johtuu.

Tutkimus sai rahoitusta Työsuojelurahastolta, tutkimuksen toteuttajilta A-Insinööreiltä ja Humanistiselta korkeakoululta sekä tutkimukseen osallistuvilta neljältä teollisuusyritykseltä: SSAB Europe Oy:n Raahen terästehdas, AGCO Power Oy Linnavuoren moottoritehdas, konepajayritys JTK Power Oy ja Fiskars Finlandin Iittalan lasitehdas. Yrityksissä toteutettiin monimenetelmäinen tutkimus työpaikkojen ääniympäristön kehittämiseksi. Cargotec Finland Oy auttoi menetelmäkehityksessä ja mittauksissa.

Monimenetelmän avulla esiin uusia tekijöitä

– Työilmapiiriä, työhyvinvointia ja työkulttuurin muodostumista on tutkittu paljon, mutta meluntorjuntaan näitä tutkimuksia ei ole sovellettu. Teknisen torjunnan selvittäminen ja tutkimus on meluntorjunnassa yleistä, mutta sen yhdistäminen työkulttuuri- ja hyvinvointiasioihin oli uusi, kiinnostava menetelmä, Nousiainen kertoo.

Tutkimus selvitti monimenetelmällisesti yritysjohdon, työsuojeluorganisaation ja työntekijöiden kanssa meluntorjunnan nykytilaa tekemällä fysikaaliset kartoitukset ja haastattelut. Akustiikan asiantuntijat mittasivat äänitasoja ja sosiokulttuurisen työympäristön asiantuntijat keskustelivat työntekijöiden kanssa. Niiden perusteella arvioitiin psykososiaalisesti kuormittavan melun esiintyminen yrityksessä ja meluntorjunnan esteet.

Meluntorjunnassa merkitystä on myös sillä, kenen kannalta melua arvioidaan.

– Tutkimus tuotti aiempaa laajempaa tietoa meluntorjunnan esteistä ja sen vähäisen huomioimisen syistä. Uudenlaista lähestymistapaa voidaan pitää kansainvälisessäkin vertailussa innovatiivisena. Tämäntyyppistä tutkimusta voisi myös jatkaa ja siinä kehitettyjä haastattelumenetelmiä sekä meluntorjunnan arviointimallia voisi soveltaa muihinkin työympäristötekijöihin, kuten lämpöolosuhteisiin sekä kemiallisiin ja biologisiin tekijöihin, Nousiainen visioi.

Sukellus melun lähteisiin ja melun paradoksiin

Vaikka kaikissa neljässä yrityksessä oli tehty työturvallisuuden eteen enemmän kuin yleensä yrityksissä keskimäärin, jokaisella tutkimuksen työpaikalla esiintyi kuuloa vaurioittavaa melua.

– Tietyt työvaiheet aiheuttavat melua teollisuustyössä. Esimerkiksi SSAB:n tehtaalla käsiteltävät kappaleet ja voimat ovat niin valtavan suuria, että puhtaasti fysikaalisista syistä melua syntyy. Kun kahdenkymmenen tonnin aihioita liikutellaan ja puristetaan, niin kyllä siitä ääntä lähtee. Prosessitehtaan suuret laitteet, kuten puhaltimet, kompressorit, isot moottorit ja nosturit synnyttävät melua, listaa Nousiainen.

– Toinen selkeästi erottuva melu on erilaisten käsityökalujen käyttö. Kun käytetään kulmahiomakonetta tai lekaa, tai puhdistetaan kappaleita puhtaaksi ja kuivaksi paineilmapurkauksella, niin syntyy meluhaittaa, jota on hyvin vaikea hallita. Iskuvääntimet, paineilmavääntimet, kulmahiomakoneet, paineilmapuhallus ja moukarointi aiheuttavat eniten melua.

– Kolmas melua aiheuttava tekijä on työtapa. Esimerkiksi eräällä tehtaalla imuauto käy puhdistamassa jätteet ajamalla halliin ja imemällä siellä jätteen pois käyttäen kompressoria. Tehtaalla oli itse tunnistettu hyväksi meluntorjuntakeinoksi se, että jäte johdetaan kanavalla hallin ulkopuolelle, jolloin autoa ei tarvitsisi ajaa halliin sisään.

– Häiritsevänä pidetään myös sellaisia koneiden ja prosessien toimintaan liittyviä merkkiääniä, joihin pitää reagoida. Piipittävä hälytysääni voi tietää esimerkiksi vaikeuksia tuotannossa. Tässä mielessä työpaikkojen äänimaailmaa ei ole yleensä lainkaan pohdittu tai suunniteltu, vaan se syntyy ikään kuin itsestään toiminnan ja prosessien käynnistyttyä. Jälkikäteen näihin on vaikea puuttua, etenkin, jos äänimaailmaan on jo totuttu, Nousiainen pohtii.

Meluntorjunnassa merkitystä on myös sillä, kenen kannalta melua arvioidaan. Jos työntekijä käsityökalua käyttäessään aiheuttaa melua, hän ei yleensä koe sitä itse niin häiritsevänä kuin lähellä olevat muut työntekijät – heille kun melu tulee yllättäen, eivätkä he pysty mitenkään vaikuttamaan siihen.

– Melun paradoksilla tarkoitetaan tilannetta, jossa melun viesti ei ole kaikille sama: toiselle melu on informatiivista ääntä ja toiselle melua. Se syntyy, kun työntekijä pystyy ohjaamaan työtään melun perusteella. Esimerkiksi laaduntarkkailua voidaan tehdä kuuntelemalla vuotaako ääni jostakin, kuuluuko pihinää, tai helähtääkö vai kolahtaako lasi, kun sitä kopauttaa. Äänellä on sen aiheuttajalle hyöty- ja tiedotusvaikutus, mutta paradoksi syntyy, kun sama ääni häiritsee toista työntekijää.

Meluntorjunnan haasteet

Suurimmat haasteet uudistusten tekemiselle ovat Nousiaisen mukaan kulttuuri ja asenteet.

– Tutkimuksen mukaan meluntorjuntaa haittaa eniten se, että melun ajatellaan kuuluvan teolliseen kulttuuriin. Melu ei yleensä aiheuta välitöntä vaaraa terveydelle samalla tavalla kuin vaikkapa rikkivetyvuoto, putoaminen tai kuuman metallin roiskuminen, jotka aiheuttavat välittömän vaaran terveydelle. Melua sen sijaan ajatellaan lähinnä häiriötekijänä ja tavanomaisena teolliseen työhön kuuluvana piirteenä, joka kuitataan käyttämällä suojaimia. Toki niiden kattava käyttö on hyvä ja monesti riittäväkin tapa, mutta muitakin keinoja tulisi selvittää.

– Toinen haastava asenne on tapaturmakeskeinen ajattelu, joka nousi haastatteluissa esiin useammalla työpaikalla. Teollisuudessa keskitytään ehkäisemään välitöntä vaaraa tai vamman aiheuttavia tapaturmia. Melu ei yleensä ole sellainen, joten sen painoarvo jää vähäisemmäksi, Nousiainen kertoo.

Suurimmat haasteet uudistusten tekemiselle ovat Nousiaisen mukaan kulttuuri ja asenteet.

– Vaikka työturvallisuusorganisaatiot, toimintatavat ja vaaranpaikkojen tunnistaminen ja niistä raportointi ovat kehittyneet huomattavasti viimeisenä parina vuosikymmenenä, työntekijöille ja työsuojeluhenkilöstöllekään ei ole selvää, että he raportoisivat turvallisuushavaintoihin melun. Epäselvää on myös se, kenen vastuulla meluhaitta on ja kuka sille voisi tehdä jotain. Usein ajatellaan, että koska melu syntyy tuotannossa, niin se on tuotannon vastuulla. Mutta näinhän ei ole, Nousiainen painottaa.

– Melualtistukset pitää ottaa etukäteen huomioon uutta tehdasta suunnitellessa ja uusia koneita ostaessa. Tuotannossa tapahtuu työ, ja jos sitä tehdään meluisilla laitteilla ja meluisassa tilassa, sitä on perin vaikea lähteä enää siinä vaiheessa torjumaan.

Nykypäivän teollisuustiloja suunnitellessa melu otetaan aika hyvin huomioon Nousiaisen mukaan. Mutta investointisykli on pitkä, samoilla koneilla voidaan toimia jopa kolmekymmentä vuotta. Tehtaan pystytyksen jälkeen tehdään pientä kunnostusta ja uusimista, mutta etenkin hallien akustointi ja osastointi valmiiseen tuotantotilaan ja kokoonpanotehtaaseen ovat vaativia toteuttaa.

Melualtistuksen vähentämisen keinoissa yhteistyö on voimaa

Prosessilaitteisiin, pyöriviin koneisiin ja tiloihin osataan Nousiaisen mukaan tehdä varsin hyvin melun torjuntaa. Siitä saadaan aikaan hyviä tuloksia, mutta se ei auta kaikkiin tapauksiin.

Yleensä meluntorjunnan mahdollisuudet tiivistetäänkin melulähteen, melun leviämisen ja altistumisen hallintaan. Todellisuus on kuitenkin monimutkaisempi, eikä prosesseja, malleja tai keinoja voi suoraan soveltaa kaikille. Huomioon pitää ottaa muun muassa työ, työn vaiheet, tilaratkaisujen reunaehdot, ihmisten vasteet ja yrityksen ryhmien toiminta.

– Meluntorjuntatoimet ja melualtistuksen vähentäminen onnistuvat parhaiten, kun toimet suunnitellaan työpaikalla yhteistyössä. Olipa meluntorjuntatoimi sitten tilan akustointi, jonkun laitteen kotelointi, siipipyörän vaihtaminen tai mikä tahansa tekninen toimi, niin se tulee sopia työpaikan työntekijöiden kanssa yhdessä. Siten saadaan ratkaisut parhaiten toimivaksi niin, ettei tuotanto ja varsinainen työnteko häiriinny, painottaa Nousiainen.

– Onnistumista edistää myös se, että toimenpiteistä tiedotetaan työpaikalla tehokkaasti. Tutkimuksessa ilmeni, että vaikka meluntorjuntaa oli tehty, siitä ei ollut tiedotettu, jolloin sitä ei välttämättä edes huomattu. Näin parannusehdotuksen tekijälle syntyi helposti tunne, että uudistuksia on turha ehdottaa, kun niitä ei kuitenkaan toteuteta. Olisi tärkeää tiedottaa kaikille tulleista toiveista ja ehdotetuista toimenpiteistä sekä siitä, että kehitysehdotus toteutettiin ja se toimii hyvin. Tällainen huomioiminen ja tiedottaminen ruokkivat innostusta uusien parannusehdotusten tekemiseen.

– Tiedottaminen ja tietoisuus tehdyistä toimista johtaa myös havainnoimaan omia työtapoja ja miettimään, mikä on melun kannalta paras tapa tehdä omaa työtä. Kun työntekijä reflektoi työtään ja kiinnittää huomiota vähämeluisuuteen ja yleiseen laadukkuusajatteluun, sillä on hyviä vaikutuksia yleiseen meluntorjuntaan. Tämä havainto nousi selvästi esiin tutkimuksessa kaikkien yritysten kohdalla, sanoo Nousiainen.

”Meluntorjuntatoimet ja melualtistuksen vähentäminen onnistuvat parhaiten, kun toimet suunnitellaan työpaikalla yhteistyössä”.

Hän nostaa esiin vielä vanhan hyvän keinon, jonka Työterveyslaitos on tuonut esiin jo parisen kymmentä vuotta sitten, mutta joka on Nousiaisen mukaan viimeisen viidentoistavuoden aikana alkanut unohtua.

– Kohtalaisen helposti ja edullisesti toteutettava, monelle alalle sopiva melua vaimentava keino on luoda teollisuushallin rakentamisen tai peruskorjauksen yhteydessä tarpeeksi vaimennetut ja tarvittaessa osastoidut tilat. Tämä pätee varsinkin kokoonpanoon ja hitsaustyöhön sekä pienempien kappaleiden työstämiseen. Minkä tahansa konepajan meluhaittoja hillitsee merkittävästi vaimennettu tila niin työstämisen aikana kuin leviämisvaimennuksenakin, Nousiainen muistuttaa.

Iittalan lasitehtaalla perinteeseen perustuva työ kohtaa tämän päivän melusuositukset

Fiskars Groupin omistama Iittalan lasitehdas on maamme ainoa toiminnassa oleva teollisen mittakaavan lasitehdas, joka valmistaa käyttö- ja taide-esineitä lasista. Aalto-maljakko ja Tapio-lasit syntyvät edelleen taitavien lasinpuhaltajien käsityönä.

Lasitehtaan historia ulottuu yli 140 vuoden päähän – mikä on työssä sen rikkaus, mutta myös haaste. Rikkaus ovat sen tunnetut suunnittelijat ja hieno lasin työstämisen taito, jonka oppii vain pitkän harjoittelun ja taitavien opastajien avulla. Haasteena lasitehtaalla ovat osin vanha kiinteistö, erikoiskoneet ja tapa, jolla lasiesineitä valmistetaan.

Varhaisista vuosista tehtaan työturvallisuus on edennyt suurin harppauksin etenkin viimeisen viidentoista vuoden aikana. Haastatteluissa eräs työntekijä muisteli, että hänen aloittaessaan tehtaalla ei käytetty vielä minkäänlaisia henkilösuojaimia.

– Tänä päivänä tehtaalla käytetään kuulonsuojaimia, suojalaseja ja turvakenkiä, kertoo QEHS Manager Anu Pöhö. Hän vastaa työssään tehtaan laatua, ympäristöä, terveyttä ja turvallisuutta koskevista asioista.

– Meillä on tehtaalla monenlaista melua, sekä tasaista että melupiikkejä. Lasin valmistuksessa välttämättömiä ovat suuret vannat ja uunit, joiden melu on tasaista, melko voimakasta huminaa. Melua aiheuttavat myös hionnasta ja lasin rikkomisesta syntyvät äänet. Laadunvalvonnassa hylätyt lasituotteet rikotaan heittämällä ne metalliseen lasinkeräysastiaan, pinttiin, ja samalla erotellaan kierrätettävä lasi.

Tutkimushaastatteluissa ehdotettiin kuljetinta, joka siirtäisi lasien rikkomisen kauemmas työpisteistä, mutta Pöhön mukaan se ei helposti onnistu. Työpisteitä on käytössä useita, ja lajittelun vuoksi yhdessä pisteessä voi olla useampi lasinkeräysastia. Hihnan järjestäminen sokkeloisessa tilassa olisi hyvin haastavaa, eikä yksinkertainen hihna riittäisi.

– Rikkomisesta aiheutuvaa melua pyritään vähentämään yhdessä sovituilla käytännöillä. Pintin ollessa tyhjä, ensimmäiset lasitavarat asetetaan sinne varovaisesti pehmentämään ääntä. Työntekijät myös huutavat varoitukseksi, kun säiliö on tyhjä ja sinne heitetään ensimmäisiä laseja. Tämäkin on tärkeää, sillä tutkimuksessa havaittiin, että toisten aiheuttama ennakoimaton melu kuorimittaa työntekijöitä paljon enemmän kuin itse aiheutetut äänet, kertoo Pöhö.

Parasta antia oli tehtaalle toteutettu meluhallintaohjelma.

Lasitehtaalla kuumuus on haastavin ympäristötekijä, joka vaikuttaa ratkaisuihin. Esimerkiksi työpisteiden välisillä sermeillä melua voitaisiin vähentää, mutta se lisäisi tilojen kuumuutta. Valinnat ovat aina monen osatekijän summa.

Tutkimus vahvisti hänen mukaansa niitä olettamuksia, joita tehtaalla on ollut. Nyt saatiin pätevät mittaustulokset kaikkien tietoon. Parasta antia oli tehtaalle toteutettu meluhallintaohjelma. Siinä on tarkemmin eritelty äänenvaimennuksen eri mahdollisuuksia, joita toteutetaan mahdollisuuksien mukaan.

– Lasinpuhaltajilla on tauot aiempaa tiuhemmin, viisitoista minuuttia tuntia kohden. Näin työntekijät pääsevät säännöllisesti etäämmälle melusta ja lämmöstä.