Tutkimusjohtaja Jarmo Viteli oli mukana hankkeessa, jossa kehitettiin uutta mittaria onlinetyön aiheuttamaan teknostressiin. Tavoitteena on kehittää siitä työkalu, josta on tulevaisuudessa hyötyä niin tutkijoille kuin suomalaisille työyhteisöille.
Työhyvinvointi | 7.12.2022Onlinetyön aiheuttamaan teknostressiin kehitteillä uusi mittari
Teksti: Joanna Sinclair
Kuva: Anu Pynnönen
Viimeistään koronapandemian myötä onlinekokoustyökalut tulivat tutuiksi suurelle osalle suomalaisia. Tuoreessa tutkimuksessa kehitettiin uutta Onlinetyön stressimittaria.
”Halusimme selvittää, miten digitaaliset kokoustyökalut vaikuttavat työntekijöiden koettuun ja mitattuun teknostressiin. Hankesuunnitelmamme valmistui juuri ennen kuin korona iski. Pandemian myötä tutkimusaiheesta tuli kertaheitolla entistä ajankohtaisempi”, kertoo tutkimusjohtaja Jarmo Viteli Tampereen yliopiston Informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunnasta.
Työsuojelurahaston rahoittamassa tutkimushankkeessa oli Jarmo Vitelin lisäksi mukana tutkija Antti Syvänen Tampereen yliopistosta ja tutkijayliopettaja Kimmo Vänni Hämeen ammattikorkeakoulusta. Hankkeen päätavoite oli tutkimusmenetelmällinen kehitystyö.
”Halusimme selvittää, miten digitaaliset kokoustyökalut vaikuttavat työntekijöiden koettuun ja mitattuun teknostressiin”.
”Tekno- ja työstressin mittaukseen on kehitetty lukuisia mittareita. Otimme tarkempaan tarkasteluun kolme maailmalla laajasti käytettyä kyselyä, sekä itse kehittämämme Onlinetyön stressimittarin, ja validoimme niiden soveltuvuutta teknostressin mittaamiseen suomalaisissa työyhteisöissä”, Viteli sanoo.
Laaja kysely ja psykofysiologisia testejä kohdennetulle otokselle
Tutkimuksen aluksi toteutettiin kysely koetusta teknostressistä Porin kaupungin ja Satakunnan ammattikorkeakoulun henkilökunnalle. Kyselyyn vastasi 499 ihmistä.
”Kyselyssä oli mukana neljä eri stressimittaria: Tarafdarin ja Salanovan teknostressimittarit, Cohenin työstressimittari, sekä tätä tutkimusta varten luomamme Onlinetyön stressimittari”, Viteli kertoo.
Hankkeen toisessa vaiheessa kerättiin tietoa onlinetyön stressivaikutuksista kokeellisilla testeillä ja haastatteluilla. Kokeellisiin testeihin valittiin 17 koehenkilöä Satakunnan ammattikorkeakoulun henkilökunnasta.
”Kokeelliset testit rakennettiin osaksi verkkoluentoa, joka sisälsi 31 ärsykettä. Ärsykkeet olivat kognitiivisia, visuaalisia ja auditiivisia. Käytännössä kyse oli tyypillisistä tapahtumista, joita voi verkkoluennon aikana sattua: ääni puuroutuu, kuva pikselöityy, kuva ja äänet eivät synkronisoidu”, Viteli kuvailee.
Ärsykepitoisen verkkoluennon aikana koehenkilöt käyttivät Moodmetricin älysormuksia ja Empatica-älyrannekkeita. Niillä kerättiin dataa ihon sähkönjohtavuudesta.
”Ihon sähkönjohtavuus on aika hyvä indikaattori tunteiden muutoksista. Se on myös ei-tahdonalainen mittari – ihminen kun ei voi ihonsa sähkönsiirtoon vaikuttaa”, Viteli kertoo.
”Lisäksi koehenkilöiltä kerättiin sylkinäytteitä: yksi ennen verkkoluentoa ja kaksi sen jälkeen. Sylkinäytteistä analysoitiin Työterveyslaitoksen laboratoriossa alfa-amylaasitasoja, joka on stressin biomarkkeri.”
Onlinetyön stressimittari osoittautui käyttökelpoiseksi
Jarmo Viteli on tutkimuksen tuloksiin tyytyväinen. Ensisijainen tavoite, eli tutkimusmenetelmällinen kehitystyö, onnistui hyvin.
”Tutkimuksemme osoitti, että jo kyselypohjalta voidaan arvioida teknostressiä varsin luotettavasti”, hän kertoo.
”Osoitimme, että Tarafdarin ja Salanovan mittarit ovat käyttökelpoisia seulomaan teknostressiin altistuneet ja löytämään teknostressin syitä. Tätä tutkimusta varten kehittämämme Onlinetyön stressimittari osoittautui paitsi toimivaksi, myös muita tutkittuja mittareita helppokäyttöisemmäksi. Cohenin työstressimittari sen sijaan ei toiminut lainkaan teknostressimittarina. Se on tärkeä tieto jatkotutkimuksia ajatellen.”
”Tutkimuksemme osoitti, että jo kyselypohjalta voidaan arvioida teknostressiä varsin luotettavasti”.
Seuraavaksi tutkijat suunnittelevat testaavansa Onlinetyön stressimittaria suuremmilla otoksilla ja eri ajankohtina.
”Tavoitteenamme on kehittää siitä työkalu, josta on hyötyä niin tutkijoille kuin suomalaisille työyhteisöille”, Viteli visioi.
Tutkimuksessa käytettyjä psykofysiologisia mittausmenetelmiä Viteli ei suosittele organisaatioissa itsenäisesti käytettäväksi, ainakaan vielä.
”Niistä saa mielenkiintoista tietoa, mutta mittaus- ja tulkintavirheiden mahdollisuus on sylkinäytteiden, älysormusten- ja rannekkeiden kanssa aika merkittävä. Tutkijoiden käyttöön ne toki sopivat jo nyt, mutta työyhteisöille ehkä vasta joskus tulevaisuudessa.”
Ammattikorkeakoulun opettajien teknostressi korostui tutkimuksessa
Tutkimusmenetelmällisen kehitystyön lisäksi Vitelin, Syväsen ja Vännin tutkimus antoi myös uutta tietoa teknostressistä ilmiönä. Jokaisessa heidän tutkimassaan ammattiryhmässä koronapandemia lisäsi onlinekokoustyökalujen käyttöä 3–4 kertaisesti.
”Absoluuttisesti suurin muutos oli ammattikorkeakoulujen opettajien osalta, jossa onlinekokoustyökalujen keskimääräinen käyttö viikossa nousi 6,4 tunnista liki 17 tuntiin. Pienin muutos oli perusasteen opettajien onlinekokoustyökalujen käytössä, mutta heilläkin suhteellinen muutos oli merkittävä”, Viteli sanoo.
Tutkijat yllättyivät ammattikorkeakoulun opettajien korkeista teknostressitasoista.
”Heillä ilmeni merkittävästi muita ryhmiä korkeammat teknostressitasot jo kyselytutkimuksessa. Haastatteluissa AMK-opettajat korostivat, että teknostressin syynä on ennen kaikkea koronapandemian myötä nopeasti kasvanut etäopetus ja sen aiheuttama digitaalinen rasitus”, Viteli huomauttaa.
”Onlinetyötä ei suinkaan nähty yksinomaan negatiivisena asiana. Monet AMK-opettajat nauttivat lisääntyneestä työn vapaudesta, mutta osa koki onlinetyöskentelyn hyvin kuormittavana. Lisäksi opettajat kantoivat paljon huolta opiskelijoiden kyvyistä sopeutua uuteen tilanteeseen.”
Vinkkejä työyhteisöille teknostressin selättämiseen
Nyt toteutetun ja aiempien tutkimusten perusteella Vitelillä on muutamia vinkkejä työyhteisöille teknostressin selättämiseen.
”Tärkein vinkkini on se, että organisaatioissa kannattaa olla herkkänä sen suhteen, kuinka paljon onlinetyöskentelyä on. Organisaatioissa kannattaa luoda ainakin keskustelukulttuuria siitä, miten kukin tekee työtään ja tauotetaanko työtä järkevästi. Nyrkkisääntönä kaikkien onlinekokousten välissä tulisi olla vähintään muutaman minuutin tauko”, Viteli alleviivaa.
”Tärkein vinkkini on se, että organisaatioissa kannattaa olla herkkänä sen suhteen, kuinka paljon onlinetyöskentelyä on”.
Viteli korostaa myös yhteisöllisen tuen merkitystä teknostressin vähentämisessä:
”Kokemusten jakaminen voi helpottaa teknostressiä ja auttaa löytämään ratkaisuja pulmiin. Tutkimuksessamme ilmennyt iso ero peruskoulu- ja AMK-opettajien kokemassa teknostressissä saattaa selittyä ainakin osittain sillä, kuinka paljon yhteisöllisyyttä työyhteisössä on. Peruskouluissa on opettajanhuoneet ja enemmän yhteisopettajuutta – korkeakouluissa opettajuus sen sijaan on usein pitkälti yksilötyötä.”
Viteli huomauttaa, ettei pieni teknostressi ole pahasta. Liki kaikki kokevat stressiä esimerkiksi opetellessaan käyttämään uusia ohjelmia tai poisoppiessaan vanhoja taitoja.
”Pitkittynyt ja jatkuva teknostressi on sen sijaan ehdottomasti pahaksi. Nyt viimeistään tulisi jokaisen organisaation herätä luomaan hyvät edellytykset digityöskentelyyn – oli kyse sitten työssä tarvittavien laitteiden ja ohjelmien käyttäjälähtöisyydestä, yhteisöllisyyden vahvistamisesta työpaikalla, tai vaikkapa työergonomiasta etätöissä.”
Mitä mieltä olit artikkelista?
Vastauksia 5 kpl
