Runsas videopelien pelaaminen voi olla työntekijälle ongelma – tai terve harrastus

Teksti: Camilla Ukkonen

Kuva: Liisa Takala

Candy Crush, Fortnite ja Counter-Strike. Konsoleilla tai mobiililaitteilla pelattaviin videopeleihin voi liittyä ongelmia samaan tapaan kuin liialliseen työtekoon, rahapelaamiseen ja liikuntaan. Maailman terveysjärjestö onkin luokitellut digitaalisiin peleihin liittyvät ongelmat omaksi mielenterveyden häiriöksi.

Pelaamista tutkivan Veli-Matti Karhulahden mukaan WHO:n hiljattain saatu luokitus on historiallisesti merkittävä, sillä rahapelaamisen ohella mitään muuta teknologiaa ei ole aiemmin kelpuutettu diagnosoitavaksi. Lievemmät pelaamiseen liittyvät ongelmat ovat Karhulahden arvion mukaan kuitenkin yleisimpiä.

– Joillekin apu tulee tarpeen, mutta toisaalta pitää muistaa, että useimmille pelaaminen on terve harrastus, Jyväskylän yliopistossa työskentelevä Karhulahti korostaa.

Ristiriita raastaa

Mutta miksi pelaamisesta sitten tulee toisille ongelma ja toisille ei? Millaisia seurauksia ongelmapelaamisella on? Ja miten ongelmia voisi tunnistaa työelämässä?

Näitä isoja kysymyksiä alettiin setviä Työsuojelurahaston tukemassa Jyväskylän yliopiston mittavassa tutkimuksessa Ongelmapelaaminen työelämässä. Siinä kerättiin tiettävästi historian laajin aineisto työväestön pelaamisesta ja terveydestä. Kansallisesti kattavaan kyselyyn vastasi liki 4000 vastaajaa, jotka edustivat suomalaista työväestöä. Lisäksi tutkimuksen tehnyt työryhmä teki yli neljäkymmentä haastattelua.

– Meitä kiinnosti, millainen ongelmavyyhti nousee esille, kun puhutaan ongelmapelaamisesta. Pääsimme käsiksi aineistoon, jota ei ennen ole ymmärretty, Karhulahti sanoo.

Langanpäistä tutkijat saivat kiinni etenkin syvähaastatteluissa. Niissä verrattiin pelaamiseen tukea saaneita ihmisiä ja terveitä peliharrastajia – jotka hekin pelasivat peräti neljä tuntia päivässä.

”Pelaaminen koetaan ongelmaksi, jos se on ristiriidassa sen kanssa, mitä ihminen haluaa olla tai tehdä”.

Näyttää siltä, että ongelmat nousevat ennen kaikkea ristiriidan kokemisesta.

– Pelaaminen koetaan ongelmaksi, jos se on ristiriidassa sen kanssa, mitä ihminen haluaa olla tai tehdä. Jos pelaaminen taas sulautuu osaksi muuta elämää, ei pelaamista koeta ongelmaksi.

Riippuu siis paljon yksilöstä ja hänen elämäntilanteestaan, millainen pelaaminen on ristiriitaista ja siten ongelmallista.

Yhdeksän pitkää vuotta

Ongelmallinen videopelaaminen haittaa useimmiten fyysistä, sosiaalista tai henkistä terveyttä. Esimerkiksi liikunta voi jäädä pelaamisen takia vähiin tai pelaamisen takia syntyy konflikteja muiden ihmisten kanssa.

Pelaajat hakevat apua usein riippuvuuden, uniongelmien ja työssä kohtaamiensa pulmien vuoksi. Monesti avunhakijan pelaamisesta ja elämästä kadonnut merkityksellisyys.

”Isoin ongelma on se, ettei peliongelmista kärsivä edes välttämättä pääse työelämään kiinni”.

Työelämän kannalta suuri huoli on peliongelmien pitkä kesto. Kliinisessä aineistossa näkyy pelaamiseen liittyvien ongelmien keskimääräisenä kestona peräti yhdeksän vuotta ennen avun pariin hakeutumista. Pelaaminen aloitetaan useimmiten lapsena tai nuorena.

– Isoin ongelma on se, ettei peliongelmista kärsivä edes välttämättä pääse työelämään kiinni. Opinnot ovat voineet jäädä kesken tai työssä on vaikea pysyä, Karhulahti sanoo.

Tuhansien haaste

Jyväskylän tutkimuksessa saatiin nyt ensimmäistä kertaa osviittaa ilmiön yleisyydestä suomalaisessa työväestössä. Ongelmallisen videopelaamisen esiintyvyys on nykymittarien valossa 0,4–7,5 prosenttia.

– Jos työväestömme on noin 3,4 miljoonaa, niin globaalisti käytössä olevien mittarien mukaan ongelmallista pelaaminen on 13 600–255 000 työntekijälle. Jälkimmäinen luku on niin suuri, ettei se tietenkään voi pitää paikkaansa, Karhulahti konkretisoi.

Lukujen iso hajonta selittyy sillä, että mittarien kriteeristö vaihtelee suuresti. Vaikka yksiselitteisiä lukemia ei nyt saatu, pystyivät tutkijat selvittämään mittareiden puutteita ja saivat olennaista tietoa toimivien mittareiden kehittämistyöhön.

– Jatkamme tutkimusta Euroopan tutkimuskomission kanssa ja etsimme parhaillaan uusia tutkittavia, Karhulahti kertoo.

Yksi selvä syy

Ongelmapelaaminen väistää nykyisiä mittareita, koska se on ilmiönä monitahoinen. Syy-seuraussuhteista on hankala saada otetta. Esimerkiksi masentunut voi lohduttautua pelaamalla, mikä saattaa aiheuttaa ahdistusta, joka puolestaan vaikuttaa sosiaaliseen kanssakäymiseen.

”Ongelmat eivät aina johda pelaamiseen, ja pelaaminen ei aina johda ongelmiin”.

– Kausaliteetti ei ole yksisuuntainen eikä yksiselitteinen. Ongelmat eivät aina johda pelaamiseen, ja pelaaminen ei aina johda ongelmiin. Monet asiat yksilön ympäristössä ovat verkottuneet ja vaikuttavat monisuuntaisesti, Karhulahti selittää.

Yksi syy näkyy silti selvästi ongelmallisen pelaamisen taustalla.

– Nuoruudessa koettu koulukiusaaminen vaikutti vahvasti. Se näkyy sekä määrällisessä että laadullisessa aineistossamme.

Omaan arvioon voi luottaa

Työnantajalle tilanne on kinkkinen. Pelaamiseen liittyviä ongelmia on hankala tunnistaa työpaikoilla, kun suuri osa pelaajista harrastaa terveellä tavalla.

– Ei silti missään nimessä kannata lähteä seulomaan koko henkilöstöä kyselylomakkeilla. Se ei toimi. Kyselyillä saadaan vääriä tuloksia ja ne ovat taloudellinen rasite, Karhulahti painottaa tätä myös WHO:n antamaa suositusta.

Työnantajalta kaivataan tällä hetkellä lähinnä ymmärrystä ilmiön olemassaolosta. Jos ongelmia ilmenee, tulee ohjata eteenpäin työterveydenhuoltoon tai avoimeen Restart-ohjelmaan, jossa pääsee ohjatusti muuttamaan pelitapojaan.

– Pelaajat tunnistavat itse melko hyvin, milloin pelaamisesta on tullut ongelma.

Jos olet kokenut pelaamisen liittyviä ongelmia ja haluat auttaa aihetta koskevassa tutkimuksessa, ota yhteyttä psykologi Tiina Auraseen (Jyväskylän yliopisto), 050 301 0184, tiina.m.auranen@jyu.fi.