Sote-alan työväkivaltaa olisi täysin mahdollista hallita nykyistä paremmin

Teksti: Leena Huovila

Kuva: Vesa-Matti Väärä

Potilaan hoitotilanteessa makuulla oleva potilas löi kovaa hoitajaa päälaelle.

Asukkaan katetroinnin aikana. Asukas potkinut, lyönyt, yrittänyt purra ja raapinut/nipistellyt hoitajia.

Väkivalta ei kuulu työhön, eikä sitä pidä hyväksyä osaksi työtä. Työsuojelulainsäädäntö edellyttää, että työnantajan pitää taata työntekijälle turvallinen ja terveellinen työympäristö.

Sosiaali- ja terveydenhuollon työpaikoilla kuitenkin iskee usein sanallinen väkivalta: haistattelu, huutaminen, huorittelu ja uhkaileminen. Moni työntekijä joutuu fyysistenkin hyökkäysten kohteeksi. Fyysinen väkivalta on tönimistä, huitomista, sylkemistä, lyömistä, puristamista ja tavaroiden paiskomista.

Väkivaltatilanteita aiheuttavat potilaat ja asiakkaat sekä heidän omaisensa.

Viime vuosina sosiaali- ja terveydenhuoltoalan henkilöstön työssään kokema väkivalta ja sen uhka ovat lisääntyneet ja nousseet keskusteluihin. Tutkimusten mukaan jopa puolet hoitohenkilöstöstä on kokenut väkivalta- tai uhkatilanteita.

Tilanteet myös johtavat loukkaantumisiin ja voivat aiheuttaa terveydellistä haittaa. Terveydenhuollossa väkivaltatilanteisiin liittyvät tapaturmat kaksinkertaistuivat vuosina 2006–2015. Väkivalta ja sen uhka nakertavat työn iloa, voivat kyynistää, stressaavat ja kuormittavat. Väkivaltakokemuksilla on yhteys masennukseen ja uupumukseen, sairauslomiin ja mielenterveysperusteisiin työkyvyttömyyseläkkeisiin.

Sote-ala tarvitsee hyviä työntekijöitä, ja tieto siitä, että voi joutua kokemaan raadollista uhkaa, ei lisää alan houkuttelevuutta.

Väkivallan uhan hallinnasta ensimmäinen tutkimus

Terveystieteiden maisteri Johanna Pulkkinen teki Turun yliopistolle väitöstutkimuksen, joka pureutuu väkivallan uhan hallintaan sosiaali- ja terveysalan työssä. Pulkkisella on laaja kokemus työturvallisuuden, työhyvinvoinnin ja työsuojelun erityisasiantuntijana. Tällä hetkellä hän työskentelee työsuojelupäällikkönä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä.

Tutkimuksensa hän viimeisteli Työsuojelurahaston väitöskirjastipendin turvin.

– Tutkimustietoa on ollut sote-alan työväkivallasta ja sen uhasta, mutta minä tein tutkimukseni väkivallan uhan hallinnan näkökulmasta: miten väkivallan uhan hallinta toteutuu, ja miten sitä voitaisiin parantaa. Tällaista tutkimustietoa Suomessa ei ole aiemmin ollut, Pulkkinen kertoo.

Tutkimuksen aineisto on laaja, koko Suomen kattava ja sen analyysi kuvaa hyvin väkivallan uhan hallinnan tason alalla. Pulkkinen analysoi kaikkien 20 sairaanhoitopiirin ja 14 pelastuslaitoksen tuhansia uhkatilanneilmoituksia. Lisäksi aineistona oli sote-alan henkilöstölle tehty kysely ja puhelinhaastatteluita.

Tutkimus on suomenkielinen, joten sen tuloksia voidaan hyödyntää laajasti sote-alan työpaikoilla.

Suuria eroja ammateittain ja työpaikoittain

Sote-alan työpaikat ovat hyvin erilaisia. Asiakkaat ja potilaat ovat eri-ikäisiä, erilaisissa elämäntilanteissa, ja heillä on erilaisia terveydellisiä ja sosiaalisia haasteita.

– Myös väkivallan uhan kokemukset työssä vaihtelivat suuresti ammattiryhmittäin ja työpaikoittain, Pulkkinen kertoo.

Eniten kyselyyn vastanneista, yli 75 prosenttia, väkivallan uhkaa olivat kokeneet lähihoitajat ja perushoitajat.

Sairaanhoitajista, terveydenhoitajista, kätilöistä, ensihoitajista ja suuhygienisteistä sitä oli kokenut noin 67 prosenttia ja lääkäreistä alle 30 prosenttia.

Eniten väkivaltaa tai sen uhkaa kokevat lähi- ja perushoitajat.

Eniten uhkatilanteita oli ollut kehitysvammahuollossa, jossa jopa 91 prosenttia vastaajista oli kokenut väkivallan uhkaa edeltävän vuoden aikana. Myös vanhusten laitoshoidossa, ensihoidossa ja päivystyksessä työntekijät joutuivat usein tulilinjalle.

Esimiehen pitää ottaa väkivallan uhka todesta

Esimiehen pitäisi kuunnella alaisiaan ja ottaa huolet todesta.

Johto ottaisi tosissaan ilmoituksia, eikä kun niitä on vähintään 1 cm nippu ilmoituksia.

Pulkkinen tutki myös, eroavatko työntekijöiden ja esimiesten kokemukset väkivallan uhan hallinnasta toisistaan. Tulos on, että kokemuksissa oli merkitseviä eroja.

– Esimiehet ajattelivat selvästi useammin, että väkivaltatilanteisiin liittyvät riskit on työsuojelulainsäädännön mukaisesti arvioitu, menettelytapaohjeet uhkatilanteiden varalle laadittu ja väkivalta työpaikalla hallinnassa, Pulkkinen kertoo.

Työntekijät sen sijaan kokivat, että esimiehet vähättelevät työntekijöiden ilmoituksia väkivaltatilanteista ja jopa syyttelevät niiden takia työntekijöitä.

– Työntekijöiden mukaan väkivallan uhka olisi paremmin hallinnassa, jos esimiehet suhtautuisivat väkivallan uhkaan asian vaatimalla vakavuudella, tarttuisivat asioihin konkreettisesti ja lopettaisivat syyttelyn ja vähättelyn.

Paljon on tehtävissä turvallisuuden eteen

Pulkkisen mukaan 40 prosentissa työpaikkoja väkivallan uhka ei työntekijöiden mielestä ole hallinnassa, kun taas 60 prosentissa sen koetaan olevan hallinnassa.

– Hallinnan kokemus on siis täysin mahdollinen, ja heikommin pärjäävillä työpaikoilla voitaisiin ottaa mallia paremmin pärjäävien hyvistä käytännöistä.

Yli kolmasosa väkivalta- ja uhkatilanteista jää ilmoittamatta.

Esimerkiksi väkivalta- ja uhkatilanneilmoituksiin pitäisi muuttaa suhtautumista. Yli kolmasosa niistä jää ilmoittamatta, sillä saatetaan ajatella, että ilmoituksilla ei ole mitään merkitystä: näitähän sattuu.

Pulkkisen mukaan ilmoituksista vajaa puolet johtaa konkreettisiin, turvallisuutta parantaviin toimiin työpaikalla. Ilmoitusten tarkoitus ei ole tilastoinnin ilo, ja ilman toimenpiteitä niiden hyöty jää vajaaksi.

Työsuojelutarkastuksista vain 42 prosenttia johtaa toimiin.

– Tiedotus, koulutus, toimiva hälytysjärjestelmä, riittävä henkilöstöresursointi ja ohjeistukset ovat keinoja, joilla väkivallan uhka saataisiin paremmin hallintaan, Pulkkinen sanoo.

Koulutusta kaivataan väkivaltatilanteissa toimimiseen mutta esimerkiksi myös muistisairaan kohtaamiseen.

– Tilanteet työpaikoilla ovat erilaisia ja yksikkökohtaisia, joten väkivallan uhkaa hallitaan räätälöidysti perustuen yksikön omaan arvioon riskeistä, Pulkkinen toteaa.

Koulutusta tarvitaan väkivaltatilanteissa toimimiseen mutta myös esimerkiksi muistisairaan kohtaamiseen.

Kursivoidut kohdat on lainattu Johanna M. Pulkkisen väitöskirjasta Väkivallan uhan hallinta Suomessa sosiaali- ja terveysalan työssä.