Työnä musiikki

Teksti: Camilla Ukkonen

Kuva: Liisa Takala

Musiikki tekee hyvää. Se voi lievittää kipua, auttaa aivoja kuntotumaan infarktista ja tukea keskosvauvojen kasvua.

Mutta entäpä hyvää tuottavan musiikin soittajat? Riittääkö silkka taiteen ja hyvän tekemisen kutsumus tarttumaan instrumenttiin päivästä toiseen?

Musiikin tohtori Pauliina Valtasaaren mukaan kulttuurialalla työn taiteelliset arvot viritetään korkealle. Itse työn kuormitustekijät ovat perinteisesti jääneet taiteen varjoon.

– Mutta kyllä muusikoidenkin pitää voida hyvin työssään, Valtasaari sanoo.

Vihdoin tilaa puhua työstä

Mitkä tekijät vaikuttavat siihen, että muusikko voi hyvin ja soittaa hyvin? Tätä Pauliina Valtasaari pohti jo vuosia sitten soittaessaan sinfoniaorkesterissa viulua. Kun Valtasaaren viisivuotiaana alkanut muusikon polku katkesi käsivammaan, hän tarttui virinneeseen kysymykseen tutkimuksen keinoin.

”Mutta kyllä muusikoidenkin pitää voida hyvin työssään, Valtasaari sanoo.”

Taideyliopiston Sibelius-Akatemialle tekemässä väitöksessään Valtasaari kehitti ammattimuusikoita palvelevan työnohjauksen mallin. Toiminnallisessa tutkimuksessa hän testasi dialogista mallia sinfoniaorkestereiden muusikolle – joita Suomessa on yksistään vakituisessa työsuhteessa lähes 850.

Tutkimuksessa syntynyt metodi sai myönteisen vastaanoton. Työnohjausta oli selvästi kaivattu.

– Työnohjaus on musiikin kentällä uudenlainen malli sanoittaa asioita. Se on tilaa, aikaa ja paikka puhua omaan työhön liittyvistä asioista.

Tavoitteena hyvää tekevä minä

Tutkimukseen osallistui muusikoita viidestä suomalaisesta sinfoniaorkesterista, ja heidän haasteitaan ja tavoitteitaan Valtasaari selvitti muun muassa haastatteluilla. Aineistosta erottui vahvana eräs mielenkiintoinen tavoite: soittajien halu olla myötätuntoinen ja hyvää tekevä minä.

Valtasaari kertoo, että monelle soittajalle on tärkeä rakentaa yhteistä hyvää, yhdessä. He esimerkiksi haluavat antaa elämyksiä yleisölle. Myös vanhuksille soittaminen ja lasten kanssa työskentely on monelle muusikolle palkitsevaa.

– Vähintään yhtä vahvasti tutkimuksessa ilmeni muusikoiden halu tehdä hyvää toisilleen, työyhteisöissä ja kollegoina.

Valtasaari otti työnohjausmallinsa tavoitteeksi juuri tuon hyvää tekevän minän aseman saavuttamisen. Sitä tavoitellaan metodissa viiden avainelementin kautta: itsemyötätunnon, toivon, realistisen optimismin, viisauden ja resilienssin kautta.

Tutkimukseen osallistuneet muusikot kokivat ohjauksen hyödylliseksi, voimavarojaan vahvistavaksi

Työnohjauksessa mietitään keskusteluin ja harjoituksin myös, kuinka muusikko voi suunnitella tavoitteitaan ja tulevaisuuden polkujaan. Ohjauksessa mietitään työn realiteetteja sekä tuetaan soittajan optimistista ajattelua ja aktiivista toimijuutta.

Tutkimukseen osallistuneet muusikot kokivat ohjauksen hyödylliseksi, voimavarojaan vahvistavaksi. He saivat kollegoiltaan vertaistukea ja lähentyivät muiden soittajien kanssa.

– Ryhmässä syntyi jaettua inhimillisyyden kokemusta, jossa toiset nähtiin uudessa, myötätuntoisemmassa valossa, Valtasaari kertoo tärkeästä huomiosta.

Alati arvostelun alla

Jotta muusikot hyötyisivät työnohjauksesta, tapaamiskertoja kannattaa Valtasaaren mukaan olla vähintään viisi. Lisäksi hän suosittelee, että työnohjaaja tuntee muusikoiden työkulttuuria ja ymmärtää muusikon mentaliteettia, vaikkei itse soittaja olisikaan.

– Muusikoksi kasvaminen on elämänmittainen prosessi, joka aloitetaan hyvin nuorena, samoin kuin urheilijat tai ammattitanssijat tekevät. Soittajan koko identiteetti muotoutuu musiikin ympärille.

Iso työperäinen stressitekijä soittajille ovat sairaudet ja vammat.

– Vasemman pikkurillin murtuma tarkoittaa viulistille täydellistä työkyvyttömyyttä kuukausiksi. Se tarkoittaa myös sosiaalista ulkopuolisuutta työporukasta. Soittajalle fyysinen vaiva on siten aina myös psykologinen vaiva.

Iso työperäinen stressitekijä soittajille ovat sairaudet ja vammat.

Vastaavasti psykososiaalinen kuormitus voi tutkimusten mukaan voimistaa fyysisiä vaivoja, esimerkiksi kipukokemuksia.

Valtasaari korostaa psykologisen turvallisuuden merkitystä, sillä soittaminen on julkista työtä. Työ on altista ulkoiselle kritiikille, ryhmältä tulevalle kritiikille eikä vähiten soittajan itsekritiikille. Esillä olemiseen kuuluu myös esiintymisjännitystä. Muusikot jännittävät paitsi yleisöä myös toisiaan, usein jopa enemmän kuin yleisöä.

Mutta vaikka muusikon työssä on paljon erityispiirteitä, läsnä ovat aina myös yleisinhimilliset psykologiset tarpeet. Kuten arvostus, ryhmän kuuluminen sekä kokemus omasta pystyvyydestä ja riittävästä autonomiasta.

Käsiksi yhteisiin kasvun paikkoihin

Tutkimuksensa ja oman kokemuksensa perusteella Valtasaari toivoo, että työnohjaus asettuisi orkesterityön ja muun kulttuurialan rakenteisiin, osaksi normaaleja käytänteitä. Että ohjaus nähtäisiin voimavaroja vahvistavana lähestymistapana – ei pelkästään syntyneiden ongelmien ratkaisijana.

Helsingin kaupunginorkesterin orkesteripäälliköksi siirtyvä Valtasaari laskee työnohjauksen ehdottomaksi eduksi ennen kaikkea sen, että ohjauksen kautta päästään käsiksi paitsi yksilön työhön myös koko työyhteisön kasvun paikkoihin.

– Työnohjaus on edullinen satsaus hyvinvointiin ja uriin, Valtasaari vinkkaa organisaatioille, järjestöille ja ammattiyhdistyksille.