Ensihoitajien työturvallisuuteen tarvitaan valtakunnalliset linjaukset

Teksti: Helen Partti

Kuva: Vesa-Matti Väärä

Hätäkeskus saa hätäilmoituksen ja ensihoitoyksikkö hälytystehtävän. Ilmoituksen tekijä pyytää ambulanssin äkkiä paikalle, että jotain riitaa ollut ja antaa osoitteen. Muut tiedot voivat jäädä epämääräisiksi. Ei tiedetä, keitä on paikalla tai mitä on tarkalleen tapahtunut.

Työvuorossa oleva työpari hyppää ambulanssiin ja soittaa matkalla kohteeseen täydentääkseen esitietoja. Ajetaan kohti tuntematonta matkaeväinä kenties vain saatesanat ”menkää katsomaan”.

Jos hälytys on annettu viikonloppuyönä kaupunkialueella ja potilaana on humalainen mies, riski on suuri, että ensihoitajat kohtaavat kohteessa väkivaltaa. Myös huumeet, mielenterveysongelmat, sekä erilaiset sairaudet lisäävät väkivallan todennäköisyyttä.

Väkivaltaa esiintyy 0,7 prosentissa ensihoitotehtävistä.

Turun ammattikorkeakoulu, Varsinais-Suomen pelastuslaitos ja Turun yliopisto selvittivät ensihoitohenkilöstöön kohdistuvaa väkivaltaa ja sitä ennustavia tekijöitä. Kävi ilmi, että väkivaltaa esiintyy 0,7 prosentissa ensihoitotehtävissä. Luku on laajan aliraportoinnin vuoksi todennäköisesti merkittävästi korkeampi.

– Ongelmaa on yritetty ratkoa jo vuosikymmeniä, mutta tieteellistä tietoa ei ole ollut riittävästi, kertoo hankkeen vastuuhenkilö, Turun ammattikorkeakoulun yliopettaja Jani Paulin.

Työsuojelurahaston tukema hanke Ensihoitajien työturvallisuuden edistäminen – ratkaisumalli asiakasväkivallan ehkäisemiseksi hyödynsi poikkeuksellisen laajaa, tieteelliseen tietoon perustuvaa aineistoa moniammatillisesti. Kaksivuotisen hankkeen tulokset valmistuivat helmikuussa 2026.

Rikas aineisto täytti tutkimusaukon

Hanke käytti tutkimusmenetelminä rekisteritietojen louhintaa kolmelta eri hyvinvointialueelta, koneoppimista, tilastollisia analyysejä, moniammatillisia työpajoja sekä delfoi-asiantuntijapaneelia. Hankkeen tulokset perustuvat viiteen tutkimusartikkeliin.

– Aineiston laajuus oli hankkeen rikkaus. Ongelmaa selvitettiin aidosti eri tutkimusmenetelmin, emmekä lukkiutuneet vain yhteen menetelmään tai tulokulmaan. Aiempi tutkimus tukeutui pitkälti kuvaileviin tutkimusasetelmiin, joten tässä tutkimuksessa pyrittiin täyttämään tunnistettua tutkimusaukkoa, Paulin toteaa.

Tekstinlouhinnan avulla tutkijat näkivät, millaista tietoa ensihoitotilanteista oli kirjattu potilasasiakirjoihin. Kirjaamiset ovat osa väkivaltailmiön tunnistamisen ongelmaa, sillä kaikki tapahtumat eivät päädy kirjoihin ja kansiin.

– Ensihoitohenkilöstön piirissä saatetaan ajatella, että esimerkiksi verbaalinen väkivalta on osa työtä, eikä joka ”länkytyksestä” raportoida eteenpäin. Osa myös kokee, että raportoinnista ei ole mitään hyötyä. Siitä huolimatta olisi tärkeää saada realistinen kuva ilmiön laajuudesta, Paulin perustelee.

Raportointiin vaikuttaa merkittävästi ensihoitajien subjektiivinen kokemus siitä, mikä on uhkaavaa.

Moniammatillisiin työpajoihin osallistui eri alojen asiantuntijoita sekä kaksi entistä potilasta kokemuskouluttajina, mikä keräsi kiitosta.

– He olivat itse kohdentaneet väkivaltaa ensihoitajia kohtaan ja pahoillaan siitä. Sovitteluun ei ollut ollut mahdollisuutta, vaan he olivat joutuneet syytettyjen penkille.

Sovittelun mahdollisuutta tulisikin jatkossa selvittää.

Lainsäätäjät ovat havahtuneet niin kutsuttuun sinivilkkusabotaasiin. Hälytys- ja poliisitoiminnan vaikeuttaminen ja haittaaminen kriminalisoitiin tänä vuonna voimaan tulleella rikoslain muutoksella. Tavoitteena on koventaa muun muassa ensihoitajiin kohdistettujen väkivallantekojen rangaistuksia.

Osaamisen lisääminen parantaa työturvallisuutta

Ensihoidossa työskentelevät ovat tietoisia työhön sisältyvistä riskeistä. Fyysinen väkivalta voi ilmetä lyömisenä, potkimisena tai vaikkapa kuristamisena. Herätyskello voi lentää hoitajan päähän juopon tai dementoituneen vanhuksen kädestä. Verbaalinen väkivalta voi sisältää esimerkiksi tappouhkauksia tai vähättelyä; vanhempi mies voi sanoa nuorelle naiselle, eikö mies voisi ajaa ambulanssia.

– Väkivaltaa ei tule missään olosuhteissa hyväksyä, mutta etukäteen ei voida sanoa yhdenkään ensihoitotehtävän kohdalla, että nyt on turvallista. Jos tätä halutaan, niin ambulanssien pitää jäädä talliin, Paulin huomauttaa.

Tarvitaan valtakunnallinen linjaus siitä, mitä ensihoidolta odotetaan epäselvissä tilanteissa.

Raportointiin vaikuttaa merkittävästi ensihoitajien subjektiivinen kokemus siitä, mikä on uhkaavaa. Yksi on karaistunut kamppailulajeissa, eikä hätkähdä vihaista suunsoittoa. Toinen on tullut suoraan koulunpenkiltä suojatusta kotiympäristöstä ja kohtaa ensimmäisen kerran yhteiskunnan vähäosaisuutta. Edellinen ei ole moksiskaan, toinen kokee olonsa uhatuksi.

Miten tällaisissa ennakoimattomissa, alati vaihtelevissa tilanteissa tulisi toimia?

Tarvitaan valtakunnallinen linjaus siitä, mitä ensihoidolta epäselvissä tilanteissa odotetaan, Paulin vastaa. On tiedettävä, millaisessa tilanteessa mennään kohteeseen, milloin ei mennä ja milloin paikalle tarvitaan poliisi.

Ensihoitohenkilöstön työturvallisuutta parannetaan muun muassa yhtenäisillä toimintamalleilla ja työturvallisuustaitoja lisäämällä. Osaamista tarvitaan vuorovaikutus- ja tunnetaidoissa, jännitteisten tilanteiden hillitsemisessä, mielenterveyspotilaiden kanssa toimimisessa sekä kulttuurisen kompetenssin vahvistamisessa fyysistä koulutusta unohtamatta.