Turvallisesti koulussa

Teksti: Camilla Ukkonen

Kuva: Anu Pynnönen

Suomalaiset koulut ovat turvallisia, kun kokonaiskuvaa tarkastellaan. Siitäkin huolimatta, että otsikoihin nousee taajaan huolestuttavia uutisia väkivallan teoista kouluissa.

Turvallisuuden tunteeseen ei silti voi tuudittautua. Globaalit ilmiöt synnyttävät uusia riskejä myös paikallisesti, sen ovat meille osoittaneet viime vuosina pandemia ja sota.

– Turvallisuus vaatii jatkuvaa ylläpitoa, sanoo oppilaitosten kriisivalmiutta tutkinut Johanna Liljeroos-Cork Tampereen yliopistolta.

Tiedot ja taidot tyydyttäviä

Yhteiskunnan kannalta oppilaitokset ovat elintärkeää infrastruktuuria. Poikkeusoloissakin pyritään opetusta jatkamaan, kuten Suomessa koronapandemian aikaan tai parhaillaan Ukrainassa sodan keskellä.

Siksi on tarpeen tietää, miten kouluissamme on varauduttu riskeihin. Sitä selvitti Tampereen yliopiston Opetusalan kriisivalmiudet -tutkimus, joka keräsi tietoa peruskouluista ja toisen asteen oppilaitoksista. Monimenetelmällisessä tutkimuksessa koottiin tietoa myös kuntaliitosta, aluehallintovirastosta, opetushallituksesta ja eri kunnista.

– Tutkimuksen mukaan opetushenkilöstön tiedot ja taidot toimia erilaisissa kriisitilanteissa olivat tyydyttävällä tasolla, hallintotieteiden yliopisto-opettajana työskentelevä Liljeroos-Cork summaa tuloksia.

Mitä tapahtuu tositilanteessa?

Tutkimuksessa huomattiin, että kouluissa vallalla oleva turvallisuuskulttuuri on varsin reaktiivista – vaikka kriiseihin varautumisen olisi syytä olla aktiivista ja jatkuvaa.

Liljeroos-Corkin mukaan toimiva kriisivalmius on osa jokapäiväistä johtamista, se on osa rakenteita.

– Pelkkä kassakaappisuunnitelma, joka kaivetaan tosipaikan tullen esiin, ei ole riittävä. Suunnitelmaa pitää oikeasti testata ja harjoitella, hän korostaa.

”Jokainen on vastuusta turvallisuuden kehittämisestä.”

Oppilaitoksien kriiseissä opettajat ovat keskeisessä roolissa. Opettajan suorituskykyyn kriisitilanteessa vaikuttavat hänen osaamisensa ja resilienssinsä. Etenkin taidot ovat tärkeitä kriisissä pärjäämisen kannalta. Toisin sanoen tieto kyllä auttaa, mutta pelkästään se ei riitä.

– Jos ei koskaan harjoitellut kriisitilannetta, ei tiedä, mitä tapahtuu. Esimerkiksi aggressiivisen ihmisen kohdatessaan moni lamaantuu. Toiset saattavat taas itse muuttua uhattuna aggressiiviseksi, mikä pahentaa tilannetta, Liljeroos-Cork kertoo.

Siksi hän soisi, että oppilaitoksissa osoitettaisiin resursseja varautumiseen. Jotta voitaisiin kouluttaa henkilöstöä; heitä, jotka kohtaavat käytännön kriisin.

Liljeroos-Cork ottaisi opettajat mukaan myös varautumissuunnitelman tekoon, se konkretisoi turvallisuustyötä. Se myös sitouttaa.

– Jokainen on vastuusta turvallisuuden kehittämisestä, hän lisää.

Mikä Maijan numero on?

Toinen petrattava kohta kriiseihin valmistautumisessa on konkreettisuuden aste. Suunnitelmat nimittäin tahtovat jäädä abstrakteiksi, jolloin jää epäselväksi, mitä tehdään ja kuka tekee.

Kiireessä parhaiten toimivat ohjeet ovat yksityiskohtaisia. Vastuuhenkilöt yhteystietoineen löytyvät helposti: Maija hoitaa tämän asian, Matti tuon, ja heidän puhelinnumeronsa on tässä.

– Ja tiedot täytyy päivittää. Kriisin ollessa päällä on kurjaa alkaa metsästää verkkosivuilta oikeaa tyyppiä ja sen tyypin puhelinnumeroa.

Kiireessä parhaiten toimivat ohjeet ovat yksityiskohtaisia.

Valmistautuminen koskee myös kriisiviestintää. Monissa kunnissa on tehty valmiiksi lausuntomalleja, jotka voi lukea suoraan paperista esimerkiksi toimittajille. Silloin ei päästä hätäpäissään sammakoita suustaan.

Uhkaavia tilanteita vai tulipaloja?

Suomessa kriiseihin valmistautumista ohjaa vahvasti pelastuslaki, joka edellyttää valmistautumista onnettomuuksia varten. Niinpä kouluissa on harjoiteltu ahkerasti esimerkiksi tulipalon tai kaasuvuodon varalta, mikä on toki tarpeellista.

– Mutta opettajat kokevat suurimmaksi tarpeeksi varautua kohtaamaan uhkaavia tilanteita, kohtaamaan esimerkiksi aggressiivisen oppilaan tai ulkopuolisen henkilön. Tai uhkaavia tilanteita sosiaalisessa mediassa.

Yhtenä kriisityyppinä tutkimuksessa tarkasteltiin sotilaallisia konflikteja, joista tuli tutkimuksen kuluessa yllättävän ajankohtainen. Tulosten mukaan sen on yksi kaikkein huonoimmin hallussa oleva kriisi.

Liljeroos-Corkin mukaan esimerkiksi Ukrainan sodan heijastevaikutuksia, kuten talous- tai energiakriisiä on kouluissa pohdittu varsin vähän. Vielä vähemmän on pohdittu tilannetta, jossa sotilaallinen vaikuttaminen kohdistuisi Suomeen, mikä voisi aiheuttaa muun muassa ihmisten massaliikehdintää, talousvaikutteita ja kyberhyökkäyksiä.

Kunnat eriarvoisessa asemassa

Koulutusta koskevassa lainsäädännössä velvollisuudet ja vastuut kohdennetaan nimenomaisesti opetuksen järjestäjälle, joka yleensä on kunta. Nykyiset säädökset antavat kunnille vajavaisesti eväitä rakentaa yhtenäistä ja systemaattista varautumisen prosessia.

– Tutkimukseen osallistuneet kunnat pitivät ongelmana, ettei valmiuslaki ei ole yksiselitteinen. Vaikka lain sallima paikallinen joustovara on tarpeen, se jättää kunnat eriarvoiseen asemaan. Esimerkiksi isoissa kunnissa on enemmän rahaa ja osaamista kuin pienissä.

Ylätasolla liikkuvan lain vuoksi jokainen kunta on joutunut tekemään itse tarkemmat ohjeistukset – jota tulee paljon, jopa liikaa. Kunnissa kaivataankin lainsäädäntöön yksityiskohtaisempaa varautumisen ohjeistusta.

Muutosta odotellessa Liljeroos-Cork vinkkaa, että kunnat voisivat tehdä enemmän yhteistyötä keskenään.

– Nyt kunnissa tehdään paljon päällekkäistä työtä ja jokainen keksii suotta pyörän uudestaan.