Suomi on yhä pitkien työsuhteiden yhteiskunta

Suomalaisten työelämä on 40 vuodessa muuttunut yllättävän vähän. Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) tutkijat eivät löytäneet epävarmuutta työpaikoista tai liikkuvuuden kasvusta, kun he tutkivat työsuhteiden kestoa. Tutkimus osoittaa, että suomalainen yhteiskunta perustuu yhä pitkäaikaisille työsuhteille. Työsuojelurahasto rahoitti tutkimusta.
 
Jos maailma ei olennaisesti muutu, noin puolet suomalaisista voi yhä laskea päätyvänsä jossakin työuransa vaiheessa niin sanotusti elinikäiseen eli vähintään 20-vuotiseen työsuhteeseen.
 
Suomalaiset ovat myös 2000-luvulla pysyneet työsuhteissaan keskimäärin kahdeksan tai yhdeksän vuotta.
 
Työsuhteiden keskimääräinen kesto on pidentynyt laskusuhdanteissa, erityisen selvästi 1990-luvun lamavuosina. Työsuhteen kestoa pidentää myös rekrytointien väheneminen, kun uusien työsuhteiden osuus pienenee.
 
Vastaavasti 1990-luvun puolivälissä alkanut vahva työllisyyden kasvu nosti uusien työsuhteiden määrää, mikä näkyi työsuhteiden keskimääräisen keston lyhenemisenä.
 
Kansainvälisesti arvostettava tieteellinen anti
 
VATTin tutkijoiden mukaan kaikki aiemmat – myös kansainväliset – tutkimukset perustuvat yksittäisten vuosien poikkileikkausaineistoista arvioituihin tilastollisiin malleihin tai muutaman vuoden mittaisiin paneeliaineistoihin.
 
Tutkijat pitävät tutkimuksensa tärkeimpänä tieteellisenä antina pitkän paneeliaineiston käyttöä, josta arvioitiin elinaikamallit. Elinaikamalli selittää työsuhteiden päättymisriskiä työsuhteen siihenastisella kestolla, henkilön iällä ja sukupuolella sekä kalenterivuodella.
 
Ainutlaatuinen rekisteriaineisto Eläketurvakeskukselta
 
Tutkijat arvioivat työsuhteiden keston muutosta Suomessa 1963–2004. He käyttivät syyskuussa 2008 valmistunutta Eläketurvakeskuksen keräämää ansiokehitysaineistoa. Se kattaa otoshenkilöiden kaikkien työsuhteiden alkamis- ja päättymispäivät nykymuotoisen työeläkejärjestelmän syntymisestä alkaen.
 
Aineisto on tutkijoiden mukaan kansainvälisesti ainutlaatuinen. Vastaava on kerättävissä vain keskitetyn rekisteritietoihin perustuvan eläkkeitten laskentajärjestelmän ansiosta.
 
Tutkijat keskittyivät yksityissektorin TEL-työsuhteisiin, joiden aineisto on luotettavin. He laskivat rekisteriaineistosta työsuhteitten keston jakaumat ja vertasivat niitä työvoimatutkimuksen tietoihin meneillään olevista työsuhteista.
 
Tuloksilla on merkitystä, kun arvioidaan esimerkiksi, miten vuoden 2005 eläkeuudistuksen muutokset eläkekertymän laskentatavassa vaikuttavat työntekijäryhmiin. Lisäksi tutkimus sivuaa ajankohtaista pätkätyökeskustelua ja sosiaaliturvan uudistamistarpeita.
 
Pätkätyöyhteiskuntaa pelätään
 
Kymmenenä viime vuotena julkisessa keskustelussa on lisääntynyt huoli työsuhteiden epävarmuuden kasvusta. Kärjekkäimpien mukaan Suomessa siirrytään pätkätyöyhteiskuntaan, jossa pitkäaikaiset, vakinaiset työsuhteet ovat vain pienen joukon etuoikeus. Keskustelu on yleensä keskittynyt määräaikaisten työsuhteitten osuuden kasvuun, ei niinkään työpaikan menettämisen riskin yleiseen kasvuun.
 
Tutkijat sanovat, että pitkiä, monikymmenvuotisia seuranta-aineistoja työsuhteiden kestosta ei ole. Toisaalta esimerkiksi tutkimukset työttömyyden kestosta perustuvat lähes täysin yksilötason seuranta-aineistoihin.
 
Lisäksi tiedonkeruumenetelmien muutokset vaikeuttavat yhtenäisen kuvan muodostumista. Suomessa työsuhteiden keston muutoksia on aiemmin arvioitu lähinnä Työvoimatutkimuksen haastattelutiedoista. Niissä on kysytty työsuhteiden kestosta vuodesta 1982 asti. Näissäkin aikasarjoissa luokitukset ja tiedonkeruutapa ovat monta kertaa muuttuneet. Ei ole selvää, mikä osuus havaitusta kehityksestä selittyy tilastokäytännön muutoksista, mikä aidosta työsuhteiden muutoksesta.
 
Työpaikan vaihdot kiihtyvät nousukaudella
 
VATTin tutkijat päättelevät, että työpaikkojen vaihtamisriski vaihtelee paljon enemmän kuin työpaikkojen menettämisriski. Työpaikkaa vaihdetaan tiheästi nousukaudella, aineistossa etenkin 1970-luvun alussa, 1980-luvulla ja vuosituhannenvaihteessa.
 
Työpaikan menettämisen riski on ollut vakaa. Aineistossa näkyy vain voimakas työpaikkojen häviäminen 1990-luvun alun lamavuosina. Sen jälkeen työpaikan menettämisriski on alentunut ja alittaa selvästi esimerkiksi 1980-luvun tason.
 
Toisin kuin lehtiä lukemalla voi päätellä, työsuhteet eivät ole 40 vuodessa oleellisesti lyhentyneet. Työpaikan menettämisen riskikään ei näytä nousseen, lama-aikaa lukuun ottamatta.
 
Uusien työpaikkojen syntymä ykkösselitys
 
Yleisimmin työelämän epävarmuutta mitataan työsuhteiden keskimääräisen kestolla. Tutkimus osoittaa, että näin saadaan harhaanjohtavia tuloksia, koska uusien työpaikkojen syntymisvauhti vaikuttaa työsuhteiden kestoon enemmän kuin työsuhteiden päättymisriski.
 
Työllisyyden muutokset ja esimerkiksi nuorten aiempaa myöhempi tuloikä työmarkkinoille vaikuttavat suuresti yleisimmin käytettyihin työelämän epävarmuuden mittareihin.
 
Esimerkiksi Suomessa työllisyys alkoi nopeasti kasvaa 1990-luvun lopulla. Tämä pienentää nykyisten työsuhteiden keskimääräistä kestoa, mutta ei mitenkään vaikuta työsuhteiden päättymisriskillä mitattuun epävarmuuteen.