Kehittämisrahoitus – tukea työpaikkasi toiminnan ja tuloksellisuuden kehittämiseen

Onko työpaikallasi ongelma, jota ette pysty ratkaisemaan tai kehittämiskohde, johon kaipaatte ulkopuolista näkemystä? Tai oletko työyhteisön kehittäjä, jolta löytyy oikeat työkalut organisaatioiden toimivuuden parantamiseen? Työsuojelurahaston kehittämisrahoituksen avulla otat loikan kohti toimivampaa työpaikkaa – edullisesti.
Työsuojelurahaston kehittämisrahoitus on todellinen työelämän supertuki. Se kattaa 80 prosenttia ulkopuolisen asiantuntijan palkkioista ja matkakuluista, jolloin työpaikan maksettavaksi jää vain 20 prosenttia.

Kehittämisavustus muuttui kehittämisrahoitukseksi. Kehittämisrahoitus on tarkoitettu työpaikkojen innovatiiviseen kehittämiseen. Se tarjoaa mahdollisuuden soveltaa uutta, tutkittua tietoa työyhteisöissä. Rahoituksen turvin työpaikat voivat kokeilla uusia keinoja karsia kipukohtia, ratkoa ongelmia, sujuvoittaa prosesseja tai parantaa työyhteisön yhdessä tekemistä ja tuottavuutta.

Kehittämisrahoituksella toteutettavat hankkeet voivat liittyä esimerkiksi

  • työturvallisuuteen, työterveyteen tai työkulttuuriin
  • yhteisöllisyyteen
  • esihenkilö- tai strategiatyöhön
  • työyhteisön hyvinvointiin ja oppimiseen
  • työympäristön ja työergonomian kehittämiseen.

Kehittämisrahoituksen tavoitteena on muun muassa

  • hyvinvoiva henkilöstö
  • tuottava, terveellinen ja turvallinen työympäristö
  • pitkäkestoiset, positiiviset vaikutukset työpaikan arkeen.

Kehittämisrahoitus voidaan myöntää hankkeille, joilla on uutuusarvoa ja joiden tarkoitus on luoda uusia, hyviä käytäntöjä suomalaisille työpaikoille. Hankkeen aiheen ja siinä sovellettavan tutkimuksen tulee kuulua Työsuojelurahaston toimialueelle, eli työturvallisuuteen, työterveyteen, tuottavuuteen tai työelämätoimijoiden välisiin suhteisiin.

Haluatko lisätietoja? Ota yhteyttä Työsuojelurahaston tutkimusasiantuntijaan

Ulkopuolisen asiantuntijan valinta ja vaatimukset:

Hankkeeseen valittavan asiantuntijan tulee hyödyntää työssään tutkittua tietoa, viedä se käytäntöön uudella tavalla sekä edistää turvallisen ja hyvinvointia tukevan työn kehittämistä.

Kehittämishanketta toteuttavan asiantuntijan on oltava

  • työyhteisön ulkopuolelta
  • kokenut työelämän kehittäjä tai asiantuntija
  • hyvin perehtynyt hankkeessa sovellettavaan tutkimustietoon.

Asiantuntija ei voi olla rahoituksen hakijaan työ- tai toimeksiantosuhteessa.

Mikäli ulkopuolisia asiantuntijoita on useampi taho, yhden heistä tulee toimia vastuullisena asiantuntijatahona. Vain hän hoitaa hankkeen laskutuksen. Näin kohdeorganisaatio saa maksusuunnitelman mukaisesti vain yhden laskun kerrallaan. Muista, että jokainen tarjouksessa oleva asiantuntija tulee liittää mukaan hakemukseen henkilönä.

Ulkopuolisen asiantuntijan työn hinnoittelussa on huomioitava, että kyseessä on uuden kehittämispalvelun pilotointi, ei markkinahintaisten, olemassa olevien palvelujen myynti. Palkkiossa on lisäksi otettava huomioon Työsuojelurahaston tuki.

Asiantuntijan on tehtävä tarjous oheisella tarjouslomakepohjalla Kun tarjous on valmis ja hyväksytty Työsuojelurahastossa ja tilaajaorganisaatiossa, tilaajaorganisaatio käynnistää sähköisen hakemuksen osoitteessa oma.tsr.fi. Lähetä tämän jälkeen tarjouslinkki tilaajan vastuuhenkilölle.

Ennen kuin aloitat hakemuksen tekemisen:

Ota yhteyttä Työsuojelurahaston tutkimusasiantuntijaan >>

Rahoituksen saaminen edellyttää selkeää ja huolellista suunnitelmaa siitä, mitä työyhteisössä halutaan kehittää ja mihin asiantuntijan apua käytetään. Kehittämisen tarpeen on lähdettävä työpaikalta.

Rahoitusta haetaan ja se myönnetään arvonlisäverottomana. Myös hankkeen kulut huomioidaan arvonlisäverottomina.

Tutustu kehittämisrahoituksen hakukysymyksiin mallilomakkeen avulla.

Huomioi nämä asiat hakemusta tehdessäsi:

Rahoitushakemus tehdään oma.tsr.fi-palvelun kautta. Kehittämisrahoituksessa on jatkuva hakuaika.

Hakemukseen tulee liittää valitsemanne asiantuntijan tarjous, joka tehdään Työsuojelurahaston tarjouspohjaan. Muista säilyttää saamasi sähköposti, jossa on tämän tarjouksen osoitelinkki. Tarjous on lähetettävä Työsuojelurahastoon kommentoitavaksi ennen sen liittämistä hakemukseen. Hyväksy tarjouslomake ja lisää siihen hakemuksen numero ennen tarjouslinkin liittämistä hakemukseen.

Hakijan on osoitettava henkilöstön sitoutuminen hankkeeseen liittämällä hakemukseen sitoutumisilmoitus. Se voi olla esimerkiksi pöytäkirja kokouksesta, jossa on ollut mukana henkilöstön edustaja.

Hakija toimii hankkeen vastuuhenkilönä, joka vastaa kaikesta raportoinnista ja yhteydenpidosta Työsuojelurahastoon. Hankkeen ulkopuolisella asiantuntijalla ei ole raportointioikeuksia eikä pääsyä hankejärjestelmän viestit-kanavaan. Näin varmistetaan, että hankkeen johtajuus pysyy rahoituksen saajalla.

Työsuojelurahasto EI rahoita: 

Emme rahoita kehittämisrahoituksella tutkimusta, nyky- ja lähtötilan kartoituksia, testejä ja muita arviointeja,  valmennusta, koulutusta, tuotekehitystä, laitehankintoja tai -kokeiluja, normaalia toiminnan kehittämistä tai lakisääteistä toimintaa. Emme myöskään rahoita jo käynnissä olevia hankkeita.

Rahoitusta ei myönnetä valtiotyönantajalle eikä yksinyrittäjille tai yrittäjille, joilla ei ole palkattua henkilökuntaa.

Rahoitusta voi hakea vain hakemuksen jättöpäivän jälkeen syntyviin kuluihin.

HAKUAIKA
Jatkuva haku

Kaikki Työsuojelurahaston rahoitushakemukset tehdään oma.tsr.fi -palvelun kautta.

Tutustu oma.tsr.fi -palveluun

SARJAKUVA

Näin kehittämisrahoitus toimii

Tutustu rahoitusmuotoon sarjakuvan kautta.

Sarjakuva esittelee kehittämisavustuksen hakemista.?>

Hakuohjeet

  1. Täytä rahoitushakemus oma.tsr.fi:ssä.
  2. Jätä valmis hakemus hakuajan puitteissa.
  3. Työsuojelurahasto käsittelee hakemuksen.
  4. Saat rahoituspäätöksen sähköpostitse.
Katso tarkat hakuohjeet

Ohjeet rahoituksen saajalle

Toimi näin saatuasi rahoituspäätöksen:

  1. Solmi rahoitussopimus Työsuojelurahaston kanssa.
  2. Viesti kanssamme oma.tsr.fi:ssä
  3. Kerro hankkeen edistymisestä väliraporteissa.
  4. Laadi loppuraportti hankkeen valmistuttua.
  5. Kirjoita hanketiedote. Julkaisemme tiedotteen verkkosivuillamme.
Avaa rahoituksen saajan ohjeet

Tiedon silta -lehden uusimmat artikkelit

Tiedon silta -lehden artikkeleissa kerromme, millaisia hankkeita rahoituksellamme on toteutettu ja miten ne ovat vaikuttaneet suomalaisiin työyhteisöihin.