22.6.2010
Tampereen yliopiston opettajankoulutuslaitos, Akaan, Hämeenkyrön, Kangasalan, Mikkelin, Raahen ja Valkeakosken varhaiskasvatus aloittavat kehittämishankkeen syksyllä 2010.
Päätavoitteena on tuottaa työyhteisön jäseniä osallistava työote, joka tukee työssä jaksamista ja työhyvinvointia. Tavoitteena on lisätä yhteistä pedagogista keskustelua ja yhteiseen päämäärään pyrkimystä työn tavoitteiden suhteen, mikä toimii luottamusta, vastuullisuutta ja sitoutumista edistävästi.
Hankkeen fokuksena on tuottaa kehittävän työotteen ja johtajien verkostoitumisen avulla vahvuutta ja uutta sisältöä pedagogiseen johtamiseen. Työn hallinnan tunne ja ajantasainen osaaminen tuottavat työhyvinvointia. Kuntien välistä verkostoitumista ja yhteisöllistä oppimista pidetään tärkeänä.
Teoriaperusteisella arviointimittauksella tuotetaan tietoa varhaiskasvatuksen laadun sekä johtajuuden ja työhyvinvoinnin vahvuuksista ja kehittämisen kohteista. Pedagogisen kehittämistyön ohjaaminen, toiminnan arviointi ja johtajien konsultointi sekä koulutus ja toimintatutkimukselliset työskentelytavat ovat keskeisiä menetelmiä.
Hanke kestää kaksi vuotta. Alkumittaukset varhaiskasvatuksen laadusta sekä johtajuudesta ja työhyvinvoinnista toteutetaan syksyllä 2010. Kuntiin raportoidaan omat tulokset välittömästi niiden valmistuttua. Keväällä 2012 on loppumittausten aika. Hankkeen vaikuttavuutta arvioidaan hankekuntien osallisten kesken, ja tulokset julkistetaan tutkimuskunnissa. Työsuojelurahaston sivustoille julkiseksi tuleva loppuraportti valmistuu kesäkuun 2012 loppuun mennessä.
Hankkeen vastuuhenkilö
Seija
Mäkinen