Hanke työterveyshuollon ja työlääketieteen professuurista Tampereen yliopistoon

Hanketiedot

Hankenumero
112286

Hakija
Tampereen yliopisto Terveystieteiden yksikkö

Toteuttaja
Tampereen yliopisto Terveystieteiden yksikkö

Lisätietoja
Juha Teperi
juha.teperi@uta.fi

Toteutusaika
1.1.2013 - 31.12.2018

Työsuojelurahaston päätös
5.3.2013
200 000 euroa

Kokonaiskustannukset
690 005 euroa

Tulokset valmistuneet
31.12.2018

Tiivistelmä

Tampereen yliopisto on saanut tutkimus- ja kehitysmäärärahan työterveyshuollon ja työlääketieteen koulutuksen ja tutkimuksen kehittämistä varten.

Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan kantokyvyn kannalta työurien pidentäminen on keskeinen tavoite. Hyvin toimivan työterveyshuollon avulla voidaan tukea työntekijöiden työkykyä ja pidentää työuria. Työterveyshuollon kehittäminen edellyttää alan koulutuksen kehittämistä. Työterveyshuollon erikoislääkärikoulutuksen tavoitteena on hyvän työterveyshuoltokäytännön mukainen ja vaikuttava toiminta, joka tukee työkyvyn ylläpitämistä ja edistämistä sekä ehkäisee työkyvyttömyyttä.

Työurien pidentämiseen pyritään myös lääkäreiden perusopetusta kehittämällä, jossa tavoitteena on työelämätuntemuksen ja työterveyshuoltotietämyksen sisällyttäminen lääkäreiden perusopetukseen. Työterveyshuollon ja työlääketieteen integroiminen osaksi lääkäreiden peruskoulutusta vahvistaa työkykyyn, sosiaaliturvaan ja ammattitauteihin liittyvien asioiden osaamista. Koulutuksen kehittämisessä tulee ottaa huomioon työterveyshuollon, perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon asiakaslähtöinen yhteistyö.

Tavoitteisiin pääseminen edellyttää työterveyshuollon menetelmien ja käytäntöjen kehittämistä, niiden tieteellistä arviointia ja vaikuttavuuden tutkimista. Tavoitteena on alan tutkimuksen kehittäminen ja merkittävä laajentaminen.

Kokopäiväinen professuuri voidaan julistaa avoimeksi v. 2013 aikana ja tavoitteiden mukaiset tulokset ovat käytettävissä v. 2017.

Hankkeen vastuuhenkilö

Juha Teperi