Perhesovittelijaksi kehittyminen – käsitteen muodostus ja identiteettineuvottelut moniammatillisissa ja moniorganisatorisissa oppimisverkostoissa -väitöstyö

Tiivistelmä

Tutkimukseni kohdistuu kunnalliseen palveluun, perheasioiden sovitteluun, jonka kehittäminen ja ylläpito edellyttävät uudenlaista asiantuntijuutta, moniammatillista yhteistyötä ja verkostoitumista. Ammatillisesti perhesovittelu ei näyttäydy minkään ammattikunnan ydinalueena; se haastaa uusien kompetenssien kehittämiseen, muuttuvien työidentiteettien rakentumiseen sekä oppimisen kehittämiseen. Miten ammattilaiset neuvottelevat identiteeteistään työssä, joka vaatii uudelleenmäärittämistä eri ammatillisten asiantuntijuuksien ja kulttuurien (sosiaalityö, terapia ja oikeudellinen) yhteisenä toimintana, neuvotteluina ja keskusteluina? Tutkin perhesovittelua koskevan ymmärryksen ja sen edellyttämän asiantuntijuuden yhteistoiminnallista kehittämistä oppimisverkostoissa.
Rajoja ylittävää, moniammatillista ja moniorganisatorista työskentelyä tarvitaan myös muilla aloilla työskentelyn kohteiden moninaistuessa. Tuloksia voidaan hyödyntää työyhteisöjen työhyvinvoinnin varmistamiseksi työelämän muutosprosesseissa.
Haastattelu- ja pitkittäinen etnografinen keskusteluaineisto on kerätty kehittävään työntutkimukseen perustuvassa, fasilitatiivisen perhesovittelun tutkimus- ja kehittämishanke FASPERissa. Analyysimenetelminä käytän kvalitatiivisia menetelmiä kuten sisällönanalyysia ja diskurssianalyysia sekä D-analyysia oppimisverkostojen muutosten ja oppimisen jäljittämiseksi.
Suunnitelman mukaisesti väitöskirja valmistuu 2016 lopussa. Osatuloksia julkaisen artikkeleiden muodossa jo aiemmin.

Hankkeen vastuuhenkilö

Marina Bergman-Pyykkönen

Tiedote

Työn pakenevat kohteet vaativat rajoja ylittävän tiedon yhteiskehittelyä

Yhteiskunnan myllerrykset, muun muassa sosiaali- ja terveydenhuollon organisatoriset muutokset, vaativat ammattilaisten yhteistyötä. Sitä vaativat myös asiakkaiden yhä moninaisemmat ongelmat, jotka näyttäytyvät työntekijöille työn pakenevina kohteina.

Yhteistoiminta on paitsi vaatimus mutta myös mahdollisuus muutokseen ja oppimiseen. Näin toteaa Marina Bergman-Pyykkönen, joka tohtorikoulutettavana tekee väitöskirjaa Helsingin yliopistossa. Aiheena on  perhesovittelijaksi kehittyminen moniammatillisissa ja moniorganisatorisissa oppimisverkoistoissa.

Keskeiseksi ilmiöksi nousee interprofessionaalisuus. Käsite määrittyy yhteistoiminnaksi, jossa osanottajat osallistuvat rajoja ylittävän tiedon yhteiskehittelyyn.

Työsuojelurahasto on tukenut tutkijastipendillä Bergman-Pyykkösen tutkimustyötä. Väitöskirja valmistuu loppuvuodesta 2017 tai vuonna 2018.

Kokemuksia Fasper-perhesovitteluhankkeesta

Bergman-Pyykkönen tutkii yhteistoiminnan kehittymistä Fasper-perhesovitteluhankkeen ammatti-, kunta- ja organisaatiorajoja ylittävissä oppimisverkostoissa.

Suomen sovittelufoorumi ry:n ja Helsingin yliopiston Fasper-hankkeessa tutkittiin ja kehitettiin fasilitatiivisen sovittelun toimintamalleja perheiden konfliktien käsittelyssä. Fasilitatiivinen sovittelu tarkoittaa osapuolten omia voimavaroja ja keskinäistä vuoropuhelua tukevaa sovittelua.

Tutkija pyrkii löytämään tietoa ja välineitä moniammatilliseen ja moniorganisatoriseen yhteistyöhön vastaamalla kysymyksiin: 1) Miten ammatillisen toiminnan konseptit ja sosiaaliset toimintakontekstit kehittyvät ja miten ne ymmärretään moniammatillisissa ja organisaatiorajat ylittävissä oppimisverkostoissa? 2) Miten interprofessionaalinen yhteistyö kehittyy perheasioiden sovittelua kehittävässä oppimisverkostossa? 3) Kuinka oppimisverkostojen osallistujat konstruoivat itselleen uuden rajoja ylittävän ammattilaisen ja perhesovittelijan työidentiteetin suhteessa nykyiseen ammatti-identiteettiin ja toisiinsa?

Omaksuvan ja uutta luovan edestakaista liikettä

Bergman-Pyykkönen on työstänyt väitöskirjaansa varten tähän mennessä kaksi tutkimusartikkeleina raportoitua osatutkimusta. Kaikkiaan osatutkimuksia tulee neljä.

Ensimmäinen osatutkimus ottaa perheasioiden sovittelun kehittämisen Fasper-hankkeessa tapausesimerkiksi käsitteenmuodostuksesta käytäntöjen yhteistoiminnallisessa kehittämisessä.

Osatutkimuksessa kysytään, mitä Fasper-hankkeessa kehitetyt uudet toimintatavat kertovat käsitteistä ja käsitteiden muodostumisen dynamiikasta.

Empiirisenä aineistona analyysille on käytetty kehittämishankkeen konkreettisia tuotoksia: niitä toimintamalleja ja käytännön työvälineitä, joiden avulla sovittelupalvelu saatettiin tarjolle ja sovittelua alettiin toteuttaa käytännön asiakastyössä.

Käsitteenmuodostuksen dynamiikkaa tulkitaan tarkastelemalla tuotoksia professori Yrjö Engeströmin kehittämän viitekehyksen avulla. 

Analyysi kertoo, että onnistunut kollektiivinen käsitteenmuodostus edellyttää, että erityyppiset käsitteenmuodostuksen tavat, muodot ja suunnat vaihtelevat oppimisprosessin kuluessa. Lisäksi omaksuvan ja uutta luovan oppimisen vuorottelu ja edestakainen liike ovat olennaisia uusia käytäntöjä luovassa käsitteenmuodostuksessa.

Hankkeessa omaksuva oppiminen oli useimmiten omaksi tekemistä. Uusien toimintatapojen vakiintumisen ja leviämisen kannalta on olennaista, että kehitetyt käsitteet saavat riittävän vahvoja ja vakiintuneita materiaalisia muotoja. Käytäntöjen kehittämisen ydintä on käsitteellistäminen, joka ymmärretään yhteisöllisenä ponnisteluna jonkin ilmiön hahmottamiseksi, siihen vaikuttamiseksi ja sen parissa toimimiseksi.

Yhteiskehittelyssä lentävään lähtöön mutta ei välttämättä

Toisessa osatutkimuksessa tutkija tarkastelee interprofessionaalisuuden ensimerkkejä ja identifioi dialogisen oppimisen mekanismeja kahden oppimisverkoston ensimmäisissä työkokouksissa.

Interprofessionaalisuuden hän siis määrittelee yhteistoiminnaksi, jossa osanottajat osallistuvat rajoja ylittävän tiedon yhteiskehittelyyn.

Aineistona on työkokousten äänitetyt ja litteroidut yhteiskeskustelut, joista on analysoitu puheen soljumista kuvaavia kaavoja sekä erilaisia ristiriitoja ilmentäviä häiriöitä, kuten dilemmoja, konflikteja ja kaksoissidoksia. Analyysi osoittaa  oppimisverkostoissa osin samankaltaisuutta, osin erilaisuutta.

 Olemassa olevia työkäytäntöjä konfrontoitiin molemmissa verkostoissa, mutta toisessa ne ohitettiin, kun taas toisessa niitä käytettiin tutkimiseen ja dialogin edistämiseen.

Toinen oppimisverkosto lähti yhdessä kehittämään itselleen mallin, niin kutsutun suppilon, joka toimi välineenä yhteisen kohteen haltuun ottamiseksi.

Analyysi osoittaa, että rajoja ylittävä yhteiskehittely voi saada lentävän lähdön, mutta myös päinvastainen on mahdollista. Interprofessionaalisuuden saavuttamiseksi tarvitaan sekä diskursiivisia välineitä että aikaa.

Toimittaja
Leena Huovila

Aineisto

Marina Bergman-Pyykkönen (2017): Towards interprofessionality in developing family mediation in Finland, Social Work Education,DOI: 10.1080/02615479.2016.1259403

http://dx.doi.org/10.1080/02615479.2016.1259403