Sopimukset työrauhan ja työehtojen turvaajina

Tiivistelmä

Sopimukset työrauhan ja työehtojen turvaajana, 2010- 2012

Turun yliopiston työoikeuden tutkijaryhmän hankkeessa on kysymys työrauhan sekä työehtojen neuvottelu- ja sopimusmekanismien tutkimuksesta ja kehittämisestä. Esikartoitusta on tehty vuodesta 2009 alkaen professori Martti Kairisen johdolla. Pääkohteina ovat työtuomioistuimen käsittelemät työrauhaa, kollektiivisopimusten normimääräyksiä ja paikallisia sopimuksia koskevat tapaukset (palkat, työajat jne.) sekä niiden oikeudenkäyntiaineistot. Näistä käsin tutkitaan tarkemmin miten kollektiivisopimukset ja niihin perustuvat paikalliset sopimukset turvaavat työrauhaa ja työehtojen noudattamista. Tuloksia valmistuu 2011 ja 2012.

Kyse on monitieteellisestä tutkimuksesta, johon liittyy myös kehittämistavoite. Hankkeessa hyödynnetään oikeustieteen (työlainoppi), yhteiskuntatieteen (kyselyt, haastattelut) lisäksi neuvottelutaidon, proaktiivisen sopimisen, konfliktin hallintateorian ja työelämän suhteiden tietämystä. Ensiksi selvitetään, miten työtuomioistuin on tuominnut työrauhaa, työehtoja asettavia normimääräyksiä ja paikallisia sopimuksia, minkälaisia rikkomisia on tuomioissa käsitelty, ketkä olivat asianosaisia ja miksi konflikteja on syntynyt. Aineistojen pohjalta tutkitaan myös haastatteluin ja kyselyin, miten riitoja on pyritty ratkomaan ennen oikeudenkäyntiä ja mitä vaikutuksia tuomioilla tai muilla ratkaisuilla on ollut. Aineistojen ja osatulosten pohjalta arvioidaan työehtojen määräytymis- ja työrauhajärjestelmää monitieteellisistä näkökulmista ja pohditaan asioiden ja toimintatapojen kehittämistä.

Hankkeen vastuuhenkilö

Martti Kairinen

Tiedote

Palkansaajat eivät ryhdy työtaisteluun huvin vuoksi

31.7.2012

Palkansaajat eivät ryhdy sopimuskauden aikaiseenkaan
työtaisteluun vain ryhtymisen ilosta vaan työtaistelut ovat
välineitä joidenkin asioiden ja tavoitteiden edistämiseksi.
Konfliktien erilaisten syiden käsittelyä ja sovittelua varsinkin
työpaikka- ja yritystasolla pitäisi kehittää. Nämä toimet voisivat
ehkäistä sopimuskauden aikaisia työtaisteluja.

Muun muassa tämä nousi esiin laajassa tutkimusprojektissa, jonka
on toteuttanut Turun yliopiston työoikeuden tutkijaryhmä professori

Martti Kairisen johdolla.

Projekti tuotti kaksi monipuolisiin aineistoihin perustuvaa
teosta työmarkkinoiden keskeisistä kysymyksistä:
Kollektiivisopimukset ja työrauha sekä Kollektiivisopimukset
työehtojen turvaajana.

Teoksista ensimmäinen selvittää työ- ja virkaehtosopimuskauden
aikaisia työtaisteluja, kuten lakkoja, niiden uhkia, syitä,
vaikutuksia ja seurauksia. Toinen teos pureutuu siihen, miten
työnantajat noudattavat palkansaajille tärkeitä työehtoja (eli
normimääräyksiä) ja miten niitä koskevat lukuisat erimielisyydet
selvitetään paikallisella, osapuoliliittojen ja lopulta
työtuomioistuimen tasolla. Molemmat kirjat sisältävät runsaasti
kehittämisehdotuksia.

 

Työsuojelurahasto tuki tutkimusprojektia, joka kytkeytyy
ajankohtaiseen keskusteluun työmarkkinaosapuolten luottamuspulasta
ja tarpeesta uusia työehtosopimusjärjestelmää.

Vuosittain noin 100 sopimuskauden aikaista
työtaistelua

Työrauhasta ja lakko-oikeudesta on viime vuosina käyty
vuoropuhelua sekä keskusjärjestöjen kesken että myös muutoin
julkisuudessa. Työnantajat ovat kiinnittäneet erityisesti huomiota
siihen, että Suomessa on varsin paljon työrauhavelvoitetta rikkovia
sopimuskauden aikaisia työtaisteluja, jotka aiheuttavat menetyksiä
ja haittoja myös ulkopuolisille.

Suomessa esiintyy vuosittain noin 100 sopimuskauden aikaista
työtaistelua. Työrauhan rikkomisia on viety työtuomioistuimeen
2000-luvulla vuosittain keskimäärin 50, ja yleensä ne on tuomittu
laittomiksi.

Työntekijät ovat kiinnittäneet huomiota työtaistelujen syihin,
jotka pitäisi ottaa nykyistä paremmin huomioon, koska
työrauharikkomukset ovat olleet paljolti vastalauseita
muutoksiin.

Työntekijäpuolen mielestä työnantajat eivät myöskään riittävän
hyvin noudata kollektiivisopimusten normeja.

Keskusjärjestöjen välillä toimi 2009–2010 sopimus- ja
työrauhajärjestelmän kehittämistä käsitellyt työryhmä, mutta sen
ehdotukset eivät tulleet keväällä 2010 hyväksytyiksi.

Tutkijaryhmä teki kuitenkin työryhmän pyynnöstä jo vuonna 2009
esitutkimuksen työtuomioistuimen työrauhatuomioiden osalta. Se
osoitti monipuolisempaan aineistoon perustuvan ja laajemman
tutkimuksen tarpeellisuuden, ja siihen tuli mahdollisuus
Työsuojelurahaston tutkimus- ja kehittämisrahan turvin.

Sovittelua ja höyryjen sallimista

Kollektiivisopimukset ja työrauha -kirja esittää seuraavia
kehittämisalueita:

•
Työpaikkatasoisen sovittelun ja konfliktien
käsittelyjärjestelmän kehittäminen.

Työrauhavelvoitteen vastaisten työtaistelujen sovittelu ei kuulu
valtakunnansovittelijan tai tämän määräämän sovittelijan
lakisääteisiin tehtäviin. Sopimuskauden aikaisten työtaisteluiden
syiden selvittäminen on nykyjärjestelmässä varsin vähäistä.
Soveltuvien käsittely- ja sovittelutoimien kehittäminen olisi
tarpeellista myös näihin tilanteisiin.

Myönteistä suhtautumista tähän suuntaan näyttää olevan etenkin
työnantajapuolella ja myös työtuomioistuimen eräillä jäsenillä.
Uusia, vaihtoehtoisia sovittelu- ja konfliktinratkaisumenetelmiä
voisi ottaa käyttöön. Sopimuskauden aikaisen työtaistelun uhatessa
tai toteutuessa voisi sekä työnantaja- että työntekijäliitoilla
olla velvollisuus tarjota aktiivista neuvotteluapua. Erityisesti
konfliktitilanteiden syiden käsittelyn kehittäminen
työpaikkatasolla olisi perusteltua myös siksi, että normeja
rikkovat työnantajan menettelyt näyttävät olevan yksi merkittävä
syyryhmä lainvastaisissa työtaisteluissa.

Tutkijoiden mukaan esimerkkiä voisi ottaa Ruotsista, jossa
työtaistelun tai sen uhan syntyessä sopimuskauden aikana
työnantajan ja asianomaisen paikallisen työntekijäjärjestön on heti
ryhdyttävä keskusteluihin ongelmasta ja vaikuttamaan yhdessä
laittoman työtaistelun lopettamiseksi.

•
Työntekijöiden mielenilmaisuvapauden huomioon
ottaminen.

Koska sopimuskaudella syntyneet työtaistelut ovat viime vuosina
olleet paljolti lyhytkestoisia vastalauseita, perusoikeudet
mielipiteen ilmaisemisesta ja kokoontumisoikeudesta pitäisi ottaa
huomioon suuremmalla painoarvolla kuin aiemmin.

Tämä voisi mahdollistaa uudenlaisen tulkinnan: työaikana
järjestettyä lyhytkestoista, työpaikkakohtaista ja spontaania
mielenilmaisua – höyryjen päästöä – ei välttämättä pidettäisi
kiellettynä työtaistelutoimena, kuten lakkona.

Vaihtoehtoisesti voitaisiin pohtia nykylainsäädännön
mahdollisuuksia siihen, ettei lyhyitä ja spontaaneja
työntekijälähtöisiä mielenilmauksia aina sanktioitaisi. Saksassa ei
tilastoida enintään vuorokauden kestäviä työtaisteluita eikä
sellaisia, joihin osallistuu enintään 10 työntekijää.

Työrauhasta ja työnseisauksista

Edelleen Kollektiivisopimukset ja työrauha -kirja
kiinnittää huomiota seuraaviin haasteisiin:

• Tuotanto- ja palvelutoiminnan jatkamisen turvaaminen
laittomissa työtaisteluissa.

Kysymys tuotanto- ja palvelutoiminnan jatkamisen turvaamisesta
laittomissa työtaisteluissa liittyy työnantajan perusoikeuksiin.
Oikeustilaa niin sanotun rikkurityövoiman käytöstä voisi
selkeyttää.

Kansainvälisen työoikeuden normit antavat tähän mahdollisuuden,
koska ne eivät suojaa työtaisteluoikeuden hyväksyttävien
rajoitusten vastaisten eli laittomien työtaistelujen
toimeenpanoa.

• Työrauhan kattavuuden vastaavuus sovittuihin
ehtoihin.

Tietynlainen systeemiongelma on siinä, jos työrauha sovitaan
liittotasolla kattavana koko sopimuskaudeksi ja samalla
paikallistasolle jätetään ilman niin sanottua perälautamääräystä
merkittäviä sovittavia asioita esimerkiksi paikallisen
palkkasopimisen piiriin. Tämä saattaa lietsoa työtaistelutoimia
etenkin silloin, kun paikallista sopimusta koskevat neuvottelut
ovat pattitilanteessa. Osapuolten olisi syytä harkita keinoja tämän
ongelman ratkaisuksi.

• Työnseisauksia koskevan ennakkoilmoitusvelvoitteen
tarkistaminen.

Lain mukainen 14 vuorokauden ennakkoilmoitusvelvoite koskee myös
sellaisia sopimuskauden aikaisia työnseisauksia, joiden
toimeenpanijana ovat yksittäiset työntekijät, koska heitä ei
työrauhavelvollisuus yksilöinä koske. Jos toimenpide syntyy
spontaanisti, ei lain mukaista 14 vuorokauden ennakkoilmoitusaikaa
voida noudattaa. Myös tätä olisi tarpeen pohtia tarkemmin.

• Työrauhavelvoitteen selkeyttäminen, tehostaminen ja
kunnioittaminen.

Yksilön asema ja vastuu työtaistelutilanteissa on epäselvä ja
sääntely ristiriitaista. Työrauhavelvoitetta ei yksilöllä ole,
mutta periaatteessa yksilö voi joutua haitallisten seuraamusten
kohteeksi osallistuessaan sopimuskauden aikaiseen työtaisteluun.
Tulisi selvittää, miten tätä voitaisiin laissa tai
työehtosopimuksissa selkeyttää.

Vaikka pelkällä laittomista työtaisteluista tuomittavien
sanktioiden korottamisella ei päästä kestäviin työrauhan
noudattamisen parannuksiin, voisi osana kehittämistoimien
kokonaisuutta selvittää myös nykyisten melko matalien
hyvityssakkojen tasojen nostoja. Nykyisellään sakoilla ei
tutkimuksen mukaan näyttäisi olevan juurikaan työrauhaa turvaavaa
tehoa.

Yksi vaihtoehto olisi, että työtuomioistuin ryhtyisi soveltamaan
laissa olevaa hyvityssakkojen skaalaa nykyistä laaja-alaisemmin.
Työrauhasanktioissa voisi olla nykyistä enemmän joustavuutta sekä
ylös- että alaspäin. Sopimusosapuolet voisivat pohtia myös
mahdollisuutta sopia uudella tavalla porrastetusta ja raamitetusta
hyvityssakosta tai hyvityssakon muunlaisesta seuraamuksesta.

Lisäksi voitaisiin ajatella sitä, että työtuomioistuimelle
annettaisiin valta velvoittaa tuomiossaan työtaistelun osapuolet
selvittämään keskenään tapahtuman syitä. Tällä voitaisiin ehkä
estää avoimen konfliktin syntyminen uudestaan samasta asiasta.

• Työtaisteluja rajaavien periaatteiden
käyttö.

Asiantuntijakyselyn väittämästä, jonka mukaan ”kaikkien
työtaistelujen tulisi pysyä kohtuullisuuden ja suhteellisuuden
rajoissa ja olla tarkoituksenmukaisia suhteessa työtaistelun
tavoitteisiin”, enemmistö molemmilta osapuolilta oli samaa mieltä.
Voitaisiinkin selvittää laajemmin, olisiko näitä esimerkiksi
Saksassa ja EU-tuomioistuimen ratkaisuissa omaksuttuja
oikeusperiaatteita syytä soveltaa Suomessa.

• Turvaamistoimia koskevien kysymysten
selkeyttäminen.

Laittomien työtaistelujen osalta turvaamistoimien
käyttömahdollisuuksia tulisi selkeyttää. Asiasta on nykyisin
vireillä oikeudenkäyntejä. On tarpeen selvittää sitä, olisiko
Suomen lain vastaisten työtaistelujen tilanteessa mahdollisuus
turvaamistoimella väliaikaisesti turvata etenkin yhteiskunnan
elintärkeitä toimintoja sekä työnantajayritysten ja niiden
asiakkaiden oikeuksia.

Normimääräyksistä paljon erimielisyyttä

Kollektiivisopimukset työrauhan turvaajana -kirjan mukaan
työnantajat noudattavat työ- ja virkaehtosopimusten ehtoja eli
normimääräyksiä melko hyvin tai kohtalaisesti. Kuitenkin niitä
koskevia erimielisyyksiä työpaikoilla syntyy paljon, karkean arvion
mukaan jopa yli 10 000.

Yli puolet erimielisyyksistä on tyypillisesti
tulkintaerimielisyyksiä ja tieten rikkomuksia on melko vähän.
Keskeisimmät erimielisyyksien syntysyyt ovat määräyksien
tuntemattomuus ja tulkinnanvaraisuus. Myös työpaikan kireä
ilmapiiri ja erilaiset muutokset synnyttävät erimielisyyksiä.

Erimielisyyksillä on yhteys myös sopimuskaudella puhkeaviin
työtaisteluihin. Tyypillisesti 80 prosenttia erimielisyyksistä
selvitetään työpaikkatasolla, 15 prosenttia etenee liittotasolle ja
vain noin 5 prosenttia työtuomioistuimeen.

Liittotasolla ja työtuomioistuimessa erimielisyyksien
selvittämisjärjestelmät näyttävät toimivan kohtalaisen hyvin, mutta
työpaikkatasolla palkansaajapuoli ei koe asemaansa riittävän
tasavertaiseksi.

Työtuomioistuimessa on ollut vuosittain keskimäärin noin 60 näitä
normeja koskevaa riitaa. Yleisimmin ne ovat koskeneet palkkausta,
työaikoja, loma-asioita tai työsuhteen päättämistä.

Noin kolmasosassa oikeusjutuista työtuomioistuin on katsonut, että
erilaisille tulkinnoille on ollut riittäviä perusteita, eikä jutun
häviäjä joudu maksamaan voittajan oikeudenkäyntikuluja.

Työtuomioistuimessa työnantajat voittavat normimääräyksiä koskevia
oikeusjuttuja hieman enemmän kuin palkansaajapuoli, mutta
irtisanomisjutuissa palkansaajapuoli voittaa enemmän kuin
työnantajapuoli. 

 

Normimääräykset laadittava hyvin

Kollektiivisopimukset työehtojen
turvaajana -kirjassa tutkijaryhmä esittää normimääräysten
osalta seuraavia kehittämistarpeita:

• Normimääräysten selkeyden, tiedottamisen ja osaamisen
parantaminen.

Määräysten pitäisi olla erityisesti työpaikan asianosaisten
kannalta riittävän hyvin laadittuja, selkeitä ja helposti
selvitettävissä jo itse sopimuksesta. Lisäperusteena tälle voidaan
viitata perustuslain nykyisin lainsäädännölle asettamiin
edellytyksiin, koska normimääräykset tavallaan rinnastuvat
lakisäännöksiin. Yksi ratkaisu työehtosopimusten normimääräysten
sisällön selkeyttämiseksi voisi olla solmia paikallisella tasolla
tulkinta- tai soveltamissopimuksia.

• Työpaikkatason erimielisyyksien selvittämisen
menettelytapojen kehittäminen.

Tämä voisi tapahtua esimerkiksi ohjaamalla normimääräyksillä
nykyistä paremmin työpaikkatason neuvottelujen ja
soveltamissopimusten menettelytapoja. Myös itse
työehtosopimuslakiin voisi lisätä jo varsin monessa
työehtosopimuksessa olevat normistot siitä, miten menetellään
työpaikkatasolla silloin, kun normimääräyksistä syntyy
erimielisyyksiä.

•
Normimääräyksien kehittäminen sopimuskauden muutoksiin
sopeutumiseksi.

Määräyksissä voisi esimerkiksi määritellä, miten työpaikan olojen
merkittävästi muuttuessa voidaan toimia ja muuttaa esimerkiksi
aiempaa paikallista soveltamiskäytäntöä tai
soveltamissopimusta.

Kyse olisi jatkuvan neuvottelumenettelyn periaatteen ottamisesta
soveltuvin osin käyttöön myös työpaikkatasolla. Samalla myös
henkilöstön edustajan asemaa ja toimivaltuuksia tulisi selkeyttää
esimerkiksi lisäämällä sopimuksiin määräyksiä, jotka vahvistaisivat
sopimusten soveltamista ja tulkintaa koskevat neuvottelutulokset
työehtosopimusnormeiksi, samaan tapaan kuin paikalliset
sopimuksetkin vahvistetaan työehtosopimusnormeiksi.

• Liittotason osapuolten neuvonta- ja valvontavastuun
lisääminen.

Nykyisen lain näyttösääntö työnantajaliiton valvontavastuusta ei
näytä toimivan kovin hyvin. Molemmilla kollektiivisopimuksen
osallisilla voisi olla myös nykyistä selkeämpi rooli ja vastuu
paikallisen erimielisyyden selvittämisessä ja ratkaisemisessa
työpaikkatasolla.

Sopimusmääräyksillä olisi mahdollista luoda myös jonkinlainen
sovintomenettely oikeusprosessiin päätyvän menettelyn rinnalle.
Kollektiivisopimuksen osallisjärjestöillä voisi olla myös nykyistä
toimivampi neuvontapalvelutehtävä, joka voisi koskea myös
yleissitovaa työehtosopimusta.

 

 

 

Toimittaja
Leena Huovila

Aineisto

Kairinen Martti, Lamminen Johannes, Murto Jari, Rikkilä Petri, Uhmavaara Heikki. 2012. Kollektiivisopimukset ja työrauha. Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan julkaisuja. Yksityisoikeuden sarja A:130. Turku. ISBN 978-951-29-5073-7 ISSN 0783-2001 Myynti: https://utushop.utu.fi/p/232-kollektiivisopimukset-ja-tyorauha/

Kairinen Martti, Lamminen Johannes, Murto Jari, Rikkilä Petri, Uhmavaara Heikki. Kollektiivisopimukset työehtojen turvaajana. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja. Työ ja yrittäjyys 12/2013. Edita Prima Oy. Helsinki 2012.ISBN 978-952-227-757-2 ISSN 1797-3554 ISSN 1797-3562 (verkkojulkaisu) Myynti: Netmarket Edita Publishing Oy www.edita.fi/netmarket. http://www.edita.fi/netmarket