Työnohjaus yleislääkärin työssä -väitöskirjatyö

Tiivistelmä

Työnohjauksen tavoite lääkäreillä voidaan nähdä kahtalaisena: a) ammattiin kuuluvien ihmissuhde-­ (/potilas­-lääkärisuhde-­) ja vuorovaikutustaitojen kehittäminen ja b) työssä jaksamisen ja työhyvinvoinnin edistäminen. Työnohjausta lääkäreille ei ole tarjolla riittävästi. Tutkimustietoa aiheesta on niukasti.

Tutkimuksessa selvitetään laadullisin menetelmin ja kyselytutkimuksen kautta 1) lääketieteen opiskelijoiden Balint­ ryhmätyönohjaus­ keskustelujen sisältöä ammatillisen kehittymisen näkökulmasta 2) yleislääketieteen erikoislääkäreiden työnohjauksen käytön yleisyyttä ja koettua työnohjauksen tarvetta verrattuna muuhun lääkärikuntaan sekä työnohjauksen tarpeeseen yhdistyviä kliiniseen potilastyön ilmiöitä 3) terveyskeskuksissa toimivien yleislääkäreiden työnohjauksen tarvetta ja tiettyjen työn, ammatillisuuden ja työpaikan sosiaalisen ympäristön piirteiden yhteyksiä koettuun työnohjaustarpeeseen ja 4) terveyskeskuksissa toimivien yleislääkäreiden työssä koetun tunneuupumuksen yleisyyttä sekä lääkärin ominaisuuksien, työn piirteiden ja koetun työnohjaustarpeen yhteyksiä koettuun tunneuupumukseen.

Tutkimuksen neljä artikkelia ovat valmiita. Väitökirjan yhteenvedon kirjoittaminen on aloitettu ja sen on tarkoitus valmistua vuoden 2016 aikana.

Hankkeen vastuuhenkilö

Martina Torppa

Tiedote

Terveyskeskuslääkäreille työnohjausta

Lääkärit hyötyisivät työnohjauksesta, mutta he eivät välttämättä tiedä siitä ja sen tuomista mahdollisuuksista riittävästi, todetaan tekeillä olevassa väitöstutkimuksessa.

Tutkija Martina Torpan tutkimuksen mukaan lääketieteen opiskelijoiden Balint- ryhmätyönohjauksessa käsitellyt tapaukset liittyivät useimmiten potilaskohtaamisiin. Keskeisiä ohjauskeskustelujen teemoja olivat lääkärin ammatillinen identiteetti, potilastyön herättämät tunteet ja ammatillinen kehittyminen. Vaikutti, että Balint –ryhmätyönohjaus  voi edistää tulevien lääkärien ammatti-identiteetin kehittymistä. Työpaikoilla, joissa työskentelee lääketieteen opiskelijoita, voitaisiin tutkimuksen mukaan hyödyntää ryhmätyönohjausta näiden työntekijöiden ammatillisuuden tukena.

Osatutkimuksessa, jossa kohderyhmänä olivat Suomen yleislääketieteen erikoislääkärit havaittiin, että naispuoliset vastaajat olivat useammin osallistuneet kliiniseen työnohjaukseen ja useammin tunnistivat tarpeen osallistua siihen kuin miespuoliset kollegansa. Lisäksi koettu tarve osallistua kliiniseen työnohjaukseen oli yhteydessä aktiiviseen täydennyskouluttautumiseen sekä nuorempaan ikään.

Työtyytyväisyys oli terveyskeskuksissa työskentelevien yleislääketieteen erikoislääkärien ja yleislääkärien keskuudessa oli korkea, mutta samanaikaisesti 18 prosenttia oli tunneuupuneita ja 30 prosenttia koki itsensä yksinäiseksi työssä ja 32 prosenttia koki joutuvansa puurtamaan työsään liikaa.  Tunneuupumus oli yhteydessä turhautumisen tunteisiin työssä, virheiden tekemisen pelkoon, liian suureen koettuun työkuormaan ja kyynisyyden tuntemuksiin. Pidempi työura ja  yksinäisyyden kokemus työssä ennustivat tunneuupumusta kun taas hyvä epävarmuuden sieto suojasi siltä.

Merkittävä osa yleislääketieteen erikoislääkäreistä ja terveyskeskuslääkäreistä toivoi työnohjausta, mutta mahdollisuutta siihen ei ollut. Tarvetta työnohjaukseen ei välttämättä ole työpaikoilla tunnistettu.

Yleislääkärien ja yleislääketieteen erikoislääkärien työssä tunnekuormitus on tutkimuksen mukaan melko yleistä. Koettu tunnekuormitus saattaa olla yhteydessä työnohjauksen tarpeeseen.

Martina Torpan väitöstutkimus tarkastetaan Helsingin yliopistossa loppuvuodesta 2017.

Toimittaja
Terhi Friman