200097 Tutkimus

Kuntatyönantajan vaikutusmahdollisuudet työpaikkakiusaamiseen ja asiakasväkivaltaan: riskiennustemalli ja kehittämisinterventio

Tutkimusnäyttö työpaikkakiusaamisen ja väkivaltatilanteiden kielteisistä vaikutuksista työntekijöiden terveyteen ja työkykyyn on vankkaa. Työnantajilla ei kuitenkaan ole tähän mennessä ollut tutkimukseen perustuvia työkaluja näiden kielteisten ilmiöiden vähentämiseen tai ennaltaehkäisyyn. Tämän hankkeen tavoitteena on tuottaa työnantajille näitä työkaluja. Tuotamme tietoa tekijöistä, jotka ennakoivat työpaikkakiusaamisen ja asiakasväkivaltatilanteiden lisääntymistä yksilötasolla ja työyksiköissä. Lisäksi toteutamme kehittämishankkeen näihin ilmiöihin puuttumiseksi sekä arvioimme hankkeen vaikutuksia kolmen kaupungin työntekijöiden joukossa. Aineistona käytetään Kuntahenkilöstön seurantatutkimuksen kysely- ja rekisteriaineistoja, sekä uutta kerättävää aineistoa koskien työyksiköiden prosesseja, toimintamalleja, esimiestyötä ja työntekijäkulttuuria koskien työpaikkakiusaamista ja asiakasväkivaltatilanteita. Tilastomenetelminä riskiennustemallinnuksessa ovat LASSO-regressioanalyysit ja intervention vaikuttavuustutkimuksessa latentti muutosmallinnus. Tieto on suoraan hyödynnettävissä työpaikkatasolla. Vaikka riskiennustemallinnusta on käytetty sairauksien, terveyskäyttäytymisen ja työkyvyttömyyden tutkimuksessa, työyhteisöriskien ennustemallinnus on uutta ja innovatiivista. Tutkimushankkeemme tuottaa työvälineitä siihen, miten organisaatioissa toimintaa voidaan kehittää, jotta nämä haitalliset työn ja työyhteisön riskit saadaan minimoitua.

Hankkeen vastuuhenkilö
Jenni Ervasti

Hanketiedot

  • HakijaTyöterveyslaitos
  • ToteuttajaTyöterveyslaitos
  • Lisätietoja
  • Jenni Ervasti
    jenni.ervasti@ttl.fi
  • Toteutusaika
  • 1.8.2020 - 31.5.2023
  • Työsuojelurahaston päätös
  • 15.6.2020
    165 000 euroa
  • Kokonaiskustannukset
  • 322 179 euroa