Seuraa Tutkimus tutuksi -tapaamista suoraa nettilähetystä 8.9. klo 9-10.30
Perjantaina 8.9. klo 9–10.30 järjestettävää Työsuojelurahaston Tutkimus tutuksi -tapaamista voi seurata suorana lähetyksenä osoitteessa www.unionimedia.fi/live. Ohjelman katsominen ei vaadi kirjautumista.
Tutkimus tutuksi -tapaamisessa Helsingin yliopiston emeritaprofessori Mirja Salkinoja-Salonen ja Turun yliopiston työterveyshuollon ja ympäristölääketieteen professori Tuula Putus esittelevät Työsuojelurahaston rahoittamien sisäilma-aiheisten tutkimushankkeidensa tuloksia.
Helsingin yliopiston emeritaprofessori Mirja Salkinoja-Salonen kertoo keskeisimpiä tuloksia tutkimushankkeestaan, jossa pyrittiin tunnistamaan rakennuksen mikrobiologisia, kemiallisia ja fysikaalisia ominaisuuksia sekä oloja, joiden takia työntekijät eivät ole voineet työskennellä rakennuksissa. Tutkimuksessa hyödynnettiin ensimmäisen kerran uutta testipatteristoa, jolla mitataan myrkyllisten aineiden aiheuttamia soluelinvaurioita.
Turun yliopiston työterveyshuollon ja ympäristölääketieteen professori Tuula Putus esittelee keskeisimpiä tutkimustuloksia hankkeestaan, jossa tutkittiin kosteusvaurioille altistuneiden työntekijöiden terveydentilaa. Tutkimuskohteina olivat kosteusvaurioituneita hoitolaitoksia, kouluja ja paloasemia, sekä niiden vertailurakennuksia. Tutkimuksessa pyrittiin kehittämään myös uusia mittareita kosteusvaurioista kärsiville.
Tutkimushankkeet:
Emeritaprofessori Mirja Salkinoja-Salonen, Helsingin yliopisto: Bioreaktiiviset altisteet – Toksisia solureaktioita aiheuttavat toksiinit ja kemikaalit työtiloissa, tuloksia (112134)
Työterveyshuollon ja ympäristölääketieteen professori Tuula Putus, Turun yliopisto: Basofiiliaktivaatiotesti (BAT) ja IgD-vasta-aine kosteusvaurioaltistumisen osoittamisessa, tuloksista (114168).