
Työsuojelurahastolta lisää rahoitusta työpaikkojen omiin kehittämishankkeisiin – kehittämisavustus muuttui kehittämisrahoitukseksi
Työsuojelurahaston työpaikkojen oman toiminnan kehittämiseen suunnattua rahoitusmuotoa on uudistettu ja rahoitusosuutta nostettu merkittävästi. Rahaston myöntämä kehittämisrahoitus (aiemmin kehittämisavustus) kattaa nyt peräti 80 prosenttia hanketta vetävän ulkopuolisen asiantuntijan palkkioista ja matkakuluista. Työpaikan maksettavaksi jää vain 20 prosenttia. Uudistettu kehittämisrahoitus on työelämän supertuki, joka mahdollistaa työpaikkojen toiminnan ja tuloksellisuuden kehittämisen.
Kehittämisrahoitus tarjoaa mahdollisuuden soveltaa uutta tutkittua tietoa työyhteisöissä. Rahoituksen avulla on mahdollista kokeilla uusia innovatiivisia keinoja karsia kipukohtia, ratkoa ongelmia, sujuvoittaa prosesseja tai parantaa työyhteisön yhdessä tekemistä ja tuottavuutta. Kehittämisrahoitusta voivat hakea yksityiset sekä julkiset organisaatiot, jotka maksavat työtapaturma- ja ammattitautivakuutusta.
Kehittämisrahoituksella toteutettavat hankkeet voivat liittyä esimerkiksi työturvallisuuteen, työterveyteen tai työkulttuuriin, yhteisöllisyyteen, esihenkilö- tai strategiatyöhön, työyhteisön hyvinvointiin ja oppimiseen tai työympäristön ja työergonomian kehittämiseen.
Kehittämisrahoituksen tavoitteena on mm. hyvinvoiva henkilöstö, tuottava, terveellinen ja turvallinen työympäristö ja pitkäkestoiset, positiiviset vaikutukset työpaikan arkeen.
Kehittämishankkeella täytyy olla uutuusarvoa ja sen tarkoitus on luoda uusia, hyviä käytäntöjä suomalaisille työpaikoille. Hankkeen aiheen ja siinä sovellettavan tutkimuksen on kuuluttava Työsuojelurahaston toimialueelle eli työturvallisuuteen, työterveyteen, tuottavuuteen tai työelämätoimijoiden välisiin suhteisiin.
Kehittämisrahoitus on tarkoitettu vain ulkopuolisen asiantuntijan palkkio- ja matkakuluihin, ei esimerkiksi kartoituksiin, tutkimukseen, valmennuksiin ja koulutukseen tms. Asiantuntija ei voi olla hakijaan työ- tai toimeksiantosuhteessa.
Kehittämisrahoituksessa on jatkuva hakuaika. Ennen hakemuksen tekemistä, ole yhteydessä Työsuojelurahaston tutkimusasiantuntijaan. Lue myös tarkemmat tiedot kehittämisrahoituksesta ja perehdy hakuohjeisiin.
Lisätietoja: Mikael Saarinen, tutkimusasiantuntija, Työsuojelurahasto, puh. 09 6803 3316, mikael.saarinen@tsr.fi