108028 Stipendi

Work, Stress, and Health 2008, 6. - 8.3.2008, USA

-

Hankkeen vastuuhenkilö
Kirsi Ahola

TYÖELÄMÄ MASENTAA MAAILMANLAAJUISESTI

16.5.2008

Psykologian tohtori Kirsi Ahola osallistui 6.–8. maaliskuuta 2008 työterveysalan suurimpaan kongressiin, joka järjestettiin Washingtonissa. Osallistujia oli noin 700. Ahola osallistui kongressiin ensimmäistä kertaa ja tunsi sen annin hyödylliseksi. Työsuojelurahasto tuki Aholan Yhdysvaltain-matkaa stipendillä.

Avauspäivän toinen seminaari keskittyi Aholan ryhmän haasteisiin eli masennukseen liittyvien poissaolojen hillintään ja työhön paluun edistämiseen. Ahola havaitsi, että ainakin kolmessa paikassa tehdään samankaltaisia hankkeita kuin hän itse.

Etenkin Tanskassa tutkitaan aktiivisesti mielenterveyden ja työn yhteyksiä. Ahola aikoo seurata tanskalaisten työtä, vaikka sikäläiset käytännöt eivät suoraan sovi Suomeen.

Innovaatiot leviävät äärialueilta, kustannukset tärkeitä


Ennen kongressin alkua Kirsi Ahola osallistui työpajaan, jossa denveriläisen tutkimuslaitoksen professori James Dearing esitteli lainalaisuuksia siitä, miten innovaatioiden on todettu leviävän.

Yleensä sosiaalisissa verkostoissa äärialueiden henkilöt tuovat innovaatiot organisaatioihin. Sitten innovaatiot leviävät keskushenkilöiden kautta kaikkien tietoisuuteen.

Innovaatioiden varsinaiseen käyttöön ei vaikuta niinkään vakuuttava tutkimusnäyttö vaan toteutettavan hankkeen hinta ja yksinkertainen sovellettavuus.

Työpaja herätti Aholan pohtimaan keinoja, joilla Työterveyslaitoksen koulutuksissa voisi edistää tutkimustiedon hyödyntämistä organisaatioissa.

Työpajassa selveni, että tehokkainta ei ole yksin tutkimustulosten esittely. Oleellista olisi myös arvioida uuden toimintatavan kustannuksia ja esitellä mallia sen käytäntöön soveltamiseksi. Työpaja kesti vain kolme tuntia, mikä oli Aholan mielestä valitettavan lyhyt aika näin kiinnostavalle aiheelle.

Kontakteja työuupumuksen tutkijahuippuihin


Seminaari, jossa käsiteltiin työuupumusta ja terveyttä, ei tarjonnut Kirsi Aholalle juuri uutta. Hän päättelee olleensa aiheesta ajan tasalla jo silloin, kun tutki aihetta väitöskirjassaan (TSR 106382). Väitöskirja tarkastettiin 2007.

Ahola esitteli posterinsa työuupumuksen vaikutuksista työkykyyn. Muut tekijät ovat Teija Honkonen, Marianna Virtanen ja Raija Gould. Paikalla oli runsaasti väkeä, Aholan mukaan myös siksi, että vain posterisessioissa oli tarjoilua.

Aholan esitykseen tutustuivat monet ansioituneet työuupumustutkijat, kuten Christina Maslach, Michael Leiter, Arie Shirom, Arnold Bakker ja Evangelia Demerouti.

Työuupumuksesta neljän vuoden lovi työuraan


Kirsi Ahola kertoo saaneensa mainittujen tutkijoiden kanssa käymistään keskusteluista hyviä kommentteja. Niitä hän aikoo hyödyntää, kun kirjoittaa posteriin pohjautuvaa artikkelia. Siinä Ahola osoittaa, että työuupumus ennustaa neljän vuoden työkyvyttömyyttä, kun lähtökohtainen terveyskin on otettu huomioon.

Hän aikoo lähettää käsikirjoituksen Occupational end Environmental Medicine -lehteen. Ahola toivoo kontakteista hyötyä työlleen myös jatkossa.

Toimittaja
Hannu Kaskinen

Hanketiedot

  • HakijaAhola Kirsi
  • Lisätietoja
  • Kirsi Ahola
    030 474 2492
  • Toteutusaika
  • 1.2.2008 - 31.3.2008
  • Arvioitu valmistumisaika
  • 31.3.2008
  • Työsuojelurahaston päätös
  • 18.1.2008
    900 euroa
  • Kokonaiskustannukset
  • 1 502 euroa
  • Tulokset valmistuneet 7.5.2008