112365 Kehittämisavustus

Vastuullisuus ja sen kehittyminen organisaatiossa (neljän organisaation konsortiohanke)

Vastuullisuus ja sen kehittyminen organisaatiossa (neljän organisaation konsortiohanke)

16.12.2012

HoVa hanke
Hanke on neljän hoivakodin yhteishanke. Yritykset ovat taustaltaan perheyrityksiä ja kaikissa on tapahtunut lähiaikoina sukupolvenvaihdos. Yrityksissä on tarve määrittää arvot ja toiminta uusien yrittäjien näköisiksi .

Tavoitteena on määritellä yrityksien yhteiskuntavastuu talouden, sosiaalisuuden ja ympäristön näkökulmasta sekä löytää mittarit, joilla vastuun toteutumista seurataan. Vastuullisuus prosessia toteutetaan vuoropuheluna organisaatioiden ja niiden sidosryhmien välillä. Tavoitteena on saada vastuullisuuden arviointi ja kehittäminen systemaattiseksi, pitkäjänteiseksi ja läpinäkyväksi toiminnaksi sekä vastuullisuus toimimaan arjen toiminnoissa organisaation , ryhmän ja yksilön tasolla. Sidosryhmiltä saatavien palautteiden avulla arvioidaan kriittisesti toiminnan arvoja ja kehitetään toimintaa. Hankkeen aikana kehitetään palautejärjestelmiä toimimaan proaktiivisesti sidosryhmien kanssa.

Menetelminä käytetään sidosryhmäjohtamista, prosessijohtamista, kriittistä reflektointia, ongelmanratkaisua ja ratkaisukeskeisyyttä.
Tulokset ovat käytettävissä jo hankkeen aikana.

Hankkeen vastuuhenkilö
Sirja Astala

Aineistoa Materials-välilehdellä.

Hoivakodit mututuntumasta faktoihin vastuullisuudessa

13.1.2015

Miksi hoivakodin arvot eivät näy toiminnassa? Miksi arjen työnteossa vastuunkanto saattaa unohtua – olipa kyse asukkaiden suihkuun tai wc-käynnille viemisestä tai toimipisteen jätteiden lajittelusta, energiansäästöstä tai ruokahävikin estämisestä?

Tällaisiin kysymyksiin pureutui vastuullisuutta kehittänyt hanke, jonka toteutti neljä yksityistä hoivakotia Uudeltamaalta.

Hoivakodit määrittelivät yhteiskuntavastuunsa tavoitteet talouden, sosiaalisuuden ja ympäristön näkökulmasta. Palveluitaan ja asiakastyötään yritykset kehittivät vastaamaan vastuullisia arvoja.

Kaikki yritykset panostivat siihen, että henkilökunta kantaisi aktiivisesti vastuuta omista toimistaan.

Kehittämishanke toteutettiin vuosina 2013–2014. Ulkopuolisena asiantuntijana toimi työyhteisövalmentaja Leila Kouvonen.

Hankkeessa hyödynnettiin Päivi Vauhkosen lisensiaatintyötä vastuullisuudesta ja sen kehittämisestä organisaatiossa (TSR 107184). Lisäksi käytettiin Vauhkosen, Marjatta Jutilan ja Abdirizak H. Mohamedin Vastuullisuuden johtaminen - toiminnan kehittäjän opasta (TSR 104327).

Työsuojelurahasto tuki hanketta kehittämisavustuksella.

Teot vastaamaan sovittuja arvoja

Hoivakodit määrittelivät mittarit, joilla vastuullisuutta arvioidaan systemaattisesti. Tarkoitus oli edetä mututuntumasta faktoihin ja todelliseen vastuunottoon arjen työssä ja valinnoissa: tekojen piti vastata sovittuja arvoja.

Vastuullisuusprosessi vietiin läpi vuoropuheluna hoivayritysten ja niiden sidosryhmien välillä. Sidosryhmiä ovat muun muassa palveluja ostavat kunnat ja omaiset. Vastuullisuuden uskotaan olevan valttikortti kilpailutuksessa.

Osa henkilöstöstä aktiivisesti vastuullinen, osaa piti käskeä

Hankkeeseen osallistuneista hoivakodeista kaksi tuottaa tehostettua asumispalvelua vanhuksille, yksi asumispalvelua vammaisille ja yksi mielenterveyskuntoutujille. Henkilökuntaa yrityksissä on kussakin 10–20.

Kaikki yritykset ovat perheyrityksiä, ja niissä oli sukupolvenvaihdoksen takia tarvetta määrittää arvot uusien johtajien näköisiksi ja toimintaa ohjaaviksi.

Yksityiskohtaiset vastuullisuuden tavoitteet vaihtelivat hoivakodeittain, mutta ainoassakaan yrityksessä ei ollut mietitty esimerkiksi kriittisiä menestystekijöitä eikä niiden mittareita.

Toimintaa saattoi ohjata esimerkiksi vanhusten hoitokodissa sellainen ajatus, että kohtele vanhuksia siten kuin toivoisit itseäsi kohdeltavan vanhana. Osa henkilökunnasta toimi vastuullisesti oma-aloitteisesti, osa vasta käskystä, mikä aiheutti ristiriitaa.

Hankkeen tavoitteena oli saada kaikissa yrityksissä toiminta ja palvelu entistä laadukkaammaksi ja läpinäkyvämmäksi.

Koko henkilökunnan aktiivisen ja vastuullisen työotteen lisäksi toivottiin kehittämisen ilmapiiriä siten, että toimintaa pysähdyttäisiin säännöllisesti arvioimaan itsenäisesti ja kehittämään sitä entistä vastuullisemmaksi organisaation, ryhmän ja yksilön tasolla.

Menetelminä hankkeessa käytettiin prosessiohjausta ja -johtamista, sidosryhmäjohtamista, näkyväksi tekemistä, reflektointia, ongelmanratkaisua ja ratkaisukeskeisyyttä.

Sidosryhmäkysely jatkossa vuosittain

Sidosryhmäkyselyt tehtiin kahtena vuonna. Sidosryhmäkysely toteutetaan jatkossa kaikissa yrityksissä vuosittain. Sidosryhmiä ovat kuntien ja omaisten lisäksi muun muassa yritysten naapurit, tavarantoimittajat, postinkuljettajat ja terveyskeskukset. Sama kysely tehdään henkilökunnalle ja asukkaille.

Kyselyssä kerrotaan yrityksen arvot ja pyydetään arvioimaan arvojen näkyvyyttä käytännössä.

Organisaatiokulttuureihin pysyviä muutoksia

Yleisesti ottaen tavoitteita oli helppo asettaa, mutta niiden toteuttaminen olikin toinen juttu. Usein joku tai jotkut eivät halunneet toimia sovitusti.

Tekemättä jättämisestä tai pelisääntöjen tai toimintaohjeiden noudattamatta jättämisestä seurasi joko huomautus tai joissain tapauksissa huutaminen. Eräässä hoivakodissa henkilöstön vaihtuvuus oli suurta: jotkut lähtivät itse, jotkut irtisanottiin.

Kaikissa yrityksissä organisaatiokulttuureihin tuli pysyviä muutoksia. Esimerkkeinä mainittakoon yksi osa-alue kustakin hoivakodista: esimiestyöhön panostaminen, asiakastietojärjestelmän muutokset, mittareiden seuraaminen ja niihin reagoiminen sekä töiden näkyväksi tekeminen.

Kaikissa yrityksissä vastuullisuus parani sidosryhmien ja johdon palautteiden perusteella sekä yksilöiden että ryhmien osalta. Mittareiden ja työn näkyväksi tekemisen myötä yksilön ja ryhmien vastuunotto lisääntyi kaikissa yrityksissä.

Toimittaja
Leena Huovila

Aineistoa Materials-välilehdellä.

Vastuullisuus ja sen kehittyminen organisaatiossa (neljän organisaation konsortiohanke)

Vastuullisuus ja sen kehittyminen organisaatiossa. HoVa hanke. 2013–2014.

112365-loppuraportti.pdf (3041.8 kt)

 

Hoivakodit vastuullisiksi. Tiedon silta 2015.
 

 

Hanketiedot

  • HakijaPalvelukoti Vantaan Kerttuli Oy
  • ToteuttajaTmi Leila Kouvonen
  • Lisätietoja
  • Sirja Astala
    09 8603 2750
    sirja.astala@vantaankerttuli.fi
    09 8603 2752
  • Toteutusaika
  • 1.1.2013 - 3.12.2014
  • Arvioitu valmistumisaika
  • 15.12.2014
  • Työsuojelurahaston päätös
  • 30.11.2012
    46 200 euroa
  • Kokonaiskustannukset
  • 92 471.5 euroa
  • Tulokset valmistuneet 18.12.2014

Aiheluokitus

  • 1. Työpaikkaratkaisujen vaikutukset
  • -1.2. organisaation ja työtehtävien kehittäminen
    -1.3. työympäristön kehittäminen
    -1.4. hyvien suunnittelukäytäntöjen kehittäminen
  • 3. Työyhteisöjen toimivuus
  • -3.2. johtamisen ja vuorovaikutuksen kehittäminen
    -3.7. työyhteisön muutosten hallinta ja sen kehittäminen