113246 Tutkimus

Lyijyn syöpävaara

9.5.2014

Lyijylle altistuneilla työntekijöillä on aiemmissa tutkimuksissa havaittu suurentunut riski sairastua keuhko- ja hermostosyöpiin. Kansainvälinen Syöväntutkimuslaitos IARC on selvittänyt lyijyn syöpävaikutuksia koskevan tiedon puutteita ja todennut, että tarvitaan aikaisempaa luotettavampiin altistumisarviointeihin perustuvaa tutkimusta lyijyn syöpävaarasta.

Tässä tutkimuksessa selvitetään suomalaisten lyijylle altistuneiden työntekijöiden syöpäsairastuvuus- ja kuolleisuusriskit. Tutkimusaineiston muodostavat noin 20700 työntekijää, joilta on mitattu veren lyijypitoisuus vuosina 1973-1983. Myös neljästä muusta maasta on kerätty merkittävät lyijymittausaineistot, ja suomalainen aineisto liitetään Kansainvälisen Syöväntutkimuslaitoksen johtamaan viiden eri maan mittausaineistoihin perustuvaan yhteistutkimukseen.
Veren lyijypitoisuus kuvaa luotettavasti yksilökohtaista altistumista epäorgaaniselle lyijylle. Sekä suomalaisessa että yhteisaineistossa analysoidaan rekisteritutkimusten avulla syöpäkohtaisia riskejä ja kuolleisuutta altistumisen tason ja tyypin mukaan, myös nykyisiä raja-arvoja matalammilla tasoilla.

Tulokset ovat käytettävissä vuoden 2016 aikana.

Hankkeen vastuuhenkilö
Ahti Anttila

Aineistoa Materials-välilehdellä.

Lyijy lisää syöpäriskiä jo pikkupitoisuuksina

19.12.2017

Lyijylle työssä altistuminen kasvattaa syöpäriskiä. Suomen Syöpärekisteri ja Työterveyslaitos kehottavat kiinnittämään huomiota jo melko pieniin, selvästi nykyisiä raja-arvoja pienempiin lyijypitoisuuksiin. Syöpävaara on otettava jatkossa huomioon, kun päivitetään raja-arvoja.

Lyijyä pitää mitata myös tehtävistä, joissa altistumistaso alittaa nykyiset toimenpiderajat. Lyijyn syöpävaarasta työntekijöille tiedottaminen edistänee suojainten käyttöä ja muiden työsuojeluohjeiden noudattamista. Samalla kasvaa tarve siirtyä turvallisempiin teknologioihin ja tuotteisiin. Tällaisia päätelmiä saatiin tutkimuksessa, jota Työsuojelurahasto rahoitti.

Lyijymittausaineistossa 20 700 suomalaista

Suomen Syöpärekisteri selvitytti lyijylle altistumisen yhteyttä syöpävaaraan ja eräiden muiden pitkäaikaissairauksien aiheuttamaan kuolleisuuteen.

Lyijytyöntekijöiden syöpä- ja kuolleisuusriskejä tutkittiin Työterveyslaitoksessa 1973–1983 kerätyn 2 408 naisen ja 18 321 miehen veren lyijymittausaineistolla. Henkilöt mitattiin keskimäärin kolme kertaa.

Suomalaisessa aineistossa arvioitiin lyijyaltistumisen tason ja keston sekä mahdollisten sekoittavien työaltisteiden vaikutusta lyijyn syöpäriskiin. Työsuhdetiedot kerättiin Eläketurvakeskukselta.

Mukana myös jenkit ja britit

Tutkijat arvioivat syöpä- ja kuolleisuusriskejä väestö-, syöpä- ja kuolemansyyrekistereistä. Suomen aineistoon tuli 4 345 syöpätapausta ja 644 842 henkilövuotta.

Tutkimus oli osa kolmen maan lyijytyöntekijöiden kuolleisuuden selvitystä. Kansainväliseen tutkimukseen sisällytettiin Suomen, Yhdysvaltain ja Yhdistyneen kuningaskunnan aineistot ja 88 187 henkilön tiedot.

Kuolemia havaittiin 14 107, kun seurannassa oli noin 1,7 miljoonaa henkilövuotta. Riskejä laskettiin vertailemalla tutkittavien seurantatietoja vastaavan kokonaisväestön odotusarvoihin.

Syöpäriski kasvaa, kun lyijyaltistus kasvaa

Työperäinen, melko pitkä altistuminen lyijylle lisää työntekijöiden syövän ilmenemistä ja kuolleisuutta. Erityisesti keuhko-, keskushermosto- ja imukudossyöpien riski suurenee, samoin kokonaissyöpäriski. Muut työaltisteet eivät selitä lyijyriskejä.

Riskit syövissä ilmenevät selvästi jo työperäisen altistumisen toimenpiderajoja pienemmissä lyijypitoisuuksissa. Syöpäriski suurenee kaikilla veren lyijytasoilla, kun altistumistaso nousee.

Lyijy lisää kuolleisuutta laajasti

Kansainvälisen yhteistutkimuksen mukaan lyijy suurentaa kokonaiskuolleisuuden ohella keuhkosyövän, keuhkoahtaumataudin, iskeemisen sydänsairauden ja aivoverenkierron sairauksien aiheuttamaa kuolleisuutta.

Aineistoon sisältyvä yksilökohtainen altistumistieto on ainutlaatuista työperäisen syövän tutkimuksissa.

Tämä varsin mittava seurantatutkimus tukee lyijyn syöpävaarasta aiemmin saatuja tuloksia.

Toimittaja
Hannu Kaskinen

Aineistoa Materials-välilehdellä.

Ahti Anttila, Sanni Uuksulainen, Matti Rantanen, Eero Pukkala, Markku Sallmén Suomen Syöpärekisteri, Helsinki (AA, MR, EP) Työterveyslaitos, Helsinki (SU, MS). Lyijyn syöpävaara -loppuraportti. Grano
Oy, Helsinki 2017.

ISBN 978-952-5815-29-0 (pdf)
ISBN 978-952-5815-28-3 (painettu)

Hanketiedot

  • HakijaSuomen syöpärekisteri
  • ToteuttajaSuomen syöpärekisteri
  • Lisätietoja
  • Ahti Anttila
    09 1353 3240
    ahti.anttila@cancer.fi
  • Toteutusaika
  • 1.1.2014 - 30.9.2017
  • Arvioitu valmistumisaika
  • 30.9.2017
  • Työsuojelurahaston päätös
  • 11.11.2013
    70 900 euroa
  • Kokonaiskustannukset
  • 143 259 euroa
  • Tulokset valmistuneet 15.12.2017

Aiheluokitus