115331 Tuotteistus

Onnistu yhdessä: Työhyvinvointia yhteisöllisen johtajuuden keinoin

Onnistu yhdessä: Työhyvinvointia yhteisöllisen johtajuuden keinoin

2015-07-01 00:00:00.0

Suurin haaste niin erilaisten oppilaitosten kuin minkä tahansa oppimisesta kiinnostuneen organisaation työhyvinvoinnille on jatkuva ja ennakoimaton muutos. Monimuotoisessa muutoksessa elämiseksi ja työhyvinvoinnin takaamiseksi tarvitaan ennen kaikkea yhteisöllisyyttä. Yhteisöllisyyden kehittäminen ei kuitenkaan ole yksinkertaista ja onnistumisen keinoista on liian vähän konkreettista tietoa ja ymmärrystä.

Onnistu yhdessä -hankkeessa tullaan innovoimaan professori Aini-Kristiina Jäppisen monivuotisiin tutkimuksiin ja ’Onnistu yhdessä! Työyhteisön kehittämisen 10 avainta’ kirjaan (PS-Kustannus 2012) perustuen yli 20 suomalaisen koulutusorganisaation kanssa yhteisöllisen johtajuuden kehittämiskeinojen tuotepaketti. Tuotepaketin sähköinen pilottiversio on valmis elokuussa 2016. Tarkoitus on, että tuotetta voidaan soveltaa myös muissa kuin koulutusorganisaatioissa, kun halutaan yhteisöllisesti kehittää työhyvinvointia ja oppia ja kehittyä yhdessä.

Paketti tulee sisältämään kuvaan, ääneen ja tekstiin pohjautuvia arjen käytänteitä ja toimintoja, joilla kyetään paremmin ja kokonaisvaltaisemmin tukemaan organisaation koko henkilöstöä sellaisen työympäristön aikaansaamiseksi, jossa voidaan hyvin, kehitytään ja tuetaan oppimista. Jyväskylän yliopiston Moniviestin -verkkojulkaisualustalle sijoitettava tuote tulee sisältämään konkreettisia apuvälineitä ja käytännön ratkaisuja erilaisten oppilaitosten ja organisaatioiden arkeen, muutoksessa elämiseen ja siihen sopeutumiseen.

Hankkeen vastuuhenkilö
Aini-Kristiina Jäppinen

Aineistoa Materials-välilehdellä.

Työhyvinvointia yhteisöllisen johtajuuden keinoin

2016-11-30 09:03:21.701

Onnistu yhdessä: Työhyvinvointia yhteisöllisen johtajuuden keinoin -tuotteistamishankkeessa luotiin yhdessä loppukäyttäjien ja useiden asiantuntijoiden kanssa ääntä, kuvaa, videota ja tekstiä sisältävä pilottimultimediatuote.

Tuote tarjoaa runsaasti konkreettisia apuvälineitä kaikille oppimisesta ja henkilöstön kehittämisestä kiinnostuneille.

Suurin haaste koulutus- tai jonkin muun organisaation henkilöstön työhyvinvoinnille on jatkuva ja usein ennakoimaton muutos. Muutos aiheuttaa paineita rehtorien ja johdon lisäksi opettajille ja kaikille opetuksen ja oppimisen kanssa jollain tavalla tekemisissä oleville henkilöille.

Yhteisöllisyys avainasemassa

Monimuotoisessa muutoksessa selviytymiseksi ja työhyvinvoinnin takaamiseksi tarvitaan tutkimusten mukaan ennen kaikkea yhteisöllisyyttä. Yhteisöllisyyden kehittäminen ei kuitenkaan ole yksinkertaista. Onnistuneen tuottamisen keinoista on hyvin vähän konkreettista, suoraan arkeen sovellettavaa tietoa.

Onnistu yhdessä -hanke pyrki vastaamaan tähän tarpeeseen luomalla arjen toimintoihin ja käytänteisiin soveltuvan ja jatkokehittelyn mahdollistavan sähköisen multimediapilottituotteen.

Hanke ja sen pohjalta tehty pilottituote pohjautuvat Jyväskylän yliopiston koulutusjohtamisen professori Aini-Kristiina Jäppisen monivuotisiin tutkimuksiin yhteisöllisestä johtajuudesta. Yhteisöllinen johtajuus tarkoittaa koko organisaation tai jonkin sen sisältämän osakokonaisuuden vastuullista ponnistusta kohti yhdessä sovittua päämäärää.

Koulutuksen alueella yhteisöllisen johtajuuden ja työhyvinvoinnin lisäämisessä ja kehittämiseen sitoutumisessa rehtorien ja koulun johdon rooli on tutkimusten mukaan merkittävä (Jäppinen, 2012, 2014; Jäppinen & Ciussi, 2016; Jäppinen, Leclerc & Tubin, 2016).

Kymmenen avainta

Tuotteen taustalla oleva tutkimus- ja kokemusaineisto koostui useista professori Jäppisen julkaisuista mutta erityisesti vuonna 2012 PS-Kustannuksen kautta julkaisemasta yleistajuisesta teoksesta Onnistu yhdessä! Työyhteisön kehittämisen 10 avainta.

Kirja avaa yhteisöllistä johtajuutta kymmenen niin sanotun avaimen avulla. Avaimet on kirjassa kuvattu sanallisesti ja visuaalisesti 29 kysymyspatteriston ja 169 vastattavan kysymyksen avulla. Näitä avaimia ja kysymyksiä hyödynnettiin laajasti työhyvinvoinnin lisäämisen käytänteitä ja tapoja haettaessa ja koottaessa. 

Työsuojelurahasto on tukenut tuotteistamishanketta.

Toimittaja
Terhi Friman

Aineistoa Materials-välilehdellä.

Hanketiedot

  • HakijaJyväskylän yliopisto
  • ToteuttajaJyväskylän yliopisto
  • Lisätietoja
  • Aini-Kristiina Jäppinen
    040 805 4253
    aini-kristiina.jappinen@jyu.fi
  • Toteutusaika
  • 2015-08-01 00:00:00.0 - 2016-08-15 00:00:00.0
  • Arvioitu valmistumisaika
  • 2016-08-15 00:00:00.0
  • Työsuojelurahaston päätös
  • 2015-06-16 00:00:00.0
    48500.0 euroa
  • Kokonaiskustannukset
  • 86420.0 euroa
  • Tulokset valmistuneet 2016-11-28 00:00:00.0

Aiheluokitus