116329 Kehittämisavustus

Parantuneen keskittymiskyvyn ja tietoisuuden lisäämisen kautta tuottavampiin työtapoihin

30.12.2016

Toteutamme hankkeen, jonka tarkoitus on parantaa työntekijöidemme keskittymiskykyä ja sitä kautta kehittää ajanhallintataitoja ja parantaa yksilön hyvinvointia. Hankkeen toteuttajana on Potential Project Finland Oy (Teetta Kalajo). Tamron puolelta yhteyshenkilönä toimii henkilöstön kehittämispäällikkö Tuija Laine-Itävuo.

Tässä vaiheessa kyseessä on pilottihanke, johon osallistuu 12 henkilöä eri puolilta organisaatiota. Organisaatiotason tavoitteena on luoda uusi työkulttuuri, jossa keskitytään käsillä olevaan asiaan, ollaan läsnä ja tietoisia parhaista työskentely- ja toimintamalleista kussakin tilanteessa. Tällä toimintamallilla voidaan varmistaa, että yrityksessä työskennellään tehokkaasti ja laadukkaasti ja samalla yksilötasolla voidaan hyvin.

Pilottihanke sisältää 10 tapaamiskertaa ja alkaa elokuussa 2016. Jokainen osallistuja sitoutuu myös harjoittamaan erilaisia taitoja yhteisten tapaamisten välillä. Tätä varten on tarjolla myös Potential Project Oy:n applikaatio. Hankkeen tuloksia seurataan alku- ja loppumittauksella. Hanke on mahdollista toteutumisen jälkeen monistaa laajemmin Tamron organisaatioon tai hyödyntää vastaavissa tilanteissa olevissa organisaatioissa. Hankkeen tavoitteet ja sisältö vastaavat hyvin nykypäivän työelämän haasteisiin.

Hankkeen vastuuhenkilö
Tuija Laine-Itävuo

Keskittymisellä hyvään työhön ja vointiin

3.2.2017

Tamrossa haluttiin luoda työkulttuuria, jossa työtekijät keskittyvät kulloiseenkin asiaan. Kun työntekijät valitsevat tietoisesti ne keskeytykset, jotka muuttavat suunniteltua työtä, he tekevät työtään laadukkaasti, ilman kaaoksen tunnetta.

Tamro Oyj on johtava lääkkeiden ja terveystuotteiden jakelija. Yrityksessä nähtiin, että keskittyminen vaikuttaa suoraan työntekijöiden hyvinvointiin, kun työstä aiheutuvan stressin määrä pienenee. Työsuojelurahaston tukemaa kehittämishanketta johti työnohjaaja, mindfulness-valmentaja Teetta Kalajo Potential Project Finland Oy:stä.

Keskeytykset piinaavat työtä

Tamrossa erityisesti asiantuntijat ja esimiehet olivat toivoneet ajanhallinnan taitojensa kehittämistä. He tunsivat, että ulkopuoliset ärsykkeet ohjaavat heitä liikaa. Työpaineita aiheuttavat jatkuva informaatiotulva ja muut työn keskeytykset. Silti pitäisi toimia itsenäisesti parhaalla mahdollisella tavalla.

Tamrossa tunnistettiinkin tarve kehittää työntekijöiden oman työn johtamisen taitoja. Kehittämishankkeessa opetettiin työntekijöille uusia, aiempaa tehokkaampia työtapoja.

Pienryhmältä huippupalaute

Elokuussa 2016 käynnistetty hanke toteutettiin 12 henkilön pilottiryhmälle. Ryhmässä oli kattava edustus organisaation asiantuntijoista ja esimiehistä. Hanke sisälsi 11 yhteistä tapaamista, joiden välillä osallistujat harjoittivat opittuja taitoja itsenäisesti ja pienryhmissä.

Harjoittelua tuki osallistujien käytössä ollut Potential Projectin applikaatio. Aineistoissa hyödynnettiin monipuolisesti alan ajankohtaisia tutkimuksia.

Osallistujien kirjallisen ja suullisen palautteen perusteella hanke onnistui erinomaisesti. Loppuarvioinnin mukaan pilottiryhmäläiset kehittyivät kaikilla osa-alueilla. Hankkeen toteutus, yhteisten tapaamisten sisältö ja hankkeen asiantuntijan osaaminen saivat erittäin hyvät arviot.

Stressin väheneminen osoittaa hyvää

Hankkeelle on pyydetty jatkoa muualla organisaatiossa. Myös Tamron henkilöstöhallinto arvioi, että hanke onnistui erinomaisesti, sillä asiasisältö sopi tähän aikaan ja yrityksen tilanteeseen. Erityisesti ilahdutti osallistujissa havaittu stressin väheneminen.

Pitkän ajan tavoite on luoda pilottiryhmällä uudenlaista työkulttuuria yritykseen.

Keskittyminen kulloiseenkin asiaan, tietoinen reagointi ärsykkeisiin ja oman mielen rauhoittaminen hyödyttäisivät monia työtehtäviä ja yrityksiä.

Toimittaja
Hannu Kaskinen

Hanketiedot

  • HakijaTamro Oyj
  • ToteuttajaPotential Project Finland Oy / teetta.kalajo@potentialproject.com
  • Lisätietoja
  • Tuija Laine-Itävuo
    040 052 2955
    tuija.laine-itavuo@tamro.com
  • Toteutusaika
  • 29.8.2016 - 31.12.2016
  • Arvioitu valmistumisaika
  • 31.12.2016
  • Työsuojelurahaston päätös
  • 7.6.2016
    6 950 euroa
  • Kokonaiskustannukset
  • 14 650 euroa
  • Tulokset valmistuneet 1.2.2017

Aiheluokitus

  • 3. Työyhteisöjen toimivuus
  • -3.1. kiireen ja jaksamisongelmien ratkaisut
    -3.3. uusien kompetenssien ja oppimisen kehittäminen
    -3.7. työyhteisön muutosten hallinta ja sen kehittäminen
  • 4. Terveyden edistäminen työelämässä
  • -4.1. työterveyteen vaikuttavat tekijät