Kuntaorganisaation hyvinvointijohtamisen malli

Hanketiedot

Hankenumero
116335

Hakija
Posion kunta

Toteuttaja
Posion kunta

Lisätietoja
Eija Ahola
eija.ahola@posio.fi

Toteutusaika
1.8.2016 - 30.9.2018

Työsuojelurahaston päätös
21.6.2016
29 462 euroa

Kokonaiskustannukset
58 924 euroa

Tulokset valmistuneet
30.9.2018

Tiivistelmä

Hankkeen tavoitteena on rakentaa Posion kuntaan Hyvinvointijohtamisen malli, jolla parannetaan työntekijöiden fyysistä ja psyykkistä työkykyä konkreettisten toimenpiteiden ja johtamisen käytäntöjen avulla sekä nostetaan työtyytyväisyyttä ja ehkäistään näin ollen sairauspoissaoloja. Malli kannustaa ja tukee henkilöstöä ottamaan vastuuta omasta hyvinvoinnistaan ja huolehtimaan kunnostaan ja terveydestään niin omaehtoisesti kuin työnantajan tukemana. Lisäksi malli toimii johdon ja esimiesten tukena henkilöstön kokonaisvaltaisessa hyvinvointijohtamisessa.

Hankkeessa toteutetaan työpajoja pilottiyksiköiden henkilöstölle, esimiehille ja kehittäjätyöryhmälle, pilotoidaan ja mallinnetaan kannustinjärjestelmää sekä laaditaan kehittämistehtäviä. Konkreettisen kehittämistyön tuloksena rakentuva Hyvinvointijohtamisen malli kuvataan hankkeen päätteeksi vuonna 2018.

Hankkeessa sovelletaan Ossi Auran ja Guy Ahosen Strategisen hyvinvoinnin johtamisen -tutkimusta ja toimenpiteet on suunniteltu Marko Kestin tehokasta henkilöstökehittämisen (HRD) prosessia mukaillen. Esimiesten työpajoissa menetelmänä käytetään Montaasiohjausta, jota Lapin yliopisto on yhteistyökumppaneineen tuotteistanut. Lisäksi työpajoissa sovelletaan erilaisia osallistavia työskentelytapoja ja fasilitointimenetelmiä.

Asiantuntijana toimii Lapin yliopiston Koulutus- ja kehittämispalvelut sekä yhteiskuntatieteiden tiedekunnasta johtamisen psykologian yliopistonlehtori Ville Pietiläinen kumppaneineen.

Hankkeen vastuuhenkilö

Eija Ahola

Tiedote

Posiolla rakennettiin vuoropuhelumalli

30.9.2018

Posion kunnassa talousvaikeudet patistivat kehittämään koko henkilöstön hyvinvointia, sillä henkilöstö oli kovilla säästöjen takia. Kuntaan räätälöitiin hyvinvointijohtamisen malli, jossa painottuvat päivittäisjohtaminen, hyvä keskustelukulttuuri sekä yhteisöllisyyttä ja innovatiivisuutta edistävä palkitseminen. Malli ohjaa johtamista ja työhyvinvoinnin kehittämistä. Kunta toteutti kehittämishankkeen Lapin yliopiston koulutus- ja kehittämispalveluiden kanssa, Työsuojelurahaston tukemana.

Hyvinvointijohtamiseen kehitettiin käytäntöjä, joita sovellettiin heti yhteisesti ja yksiköissä. Kehittämisaikana (2016–2018) tärkein muutos oli yksiköiden rakentavan vuoropuhelun lisääntyminen, mikä vahvisti henkilöstön mukaan myös yhteisöllisyyttä.

Posion kunnan johto sitoutui kehittämistyöhön jo hankkeen suunnittelussa ja johto osallistui kehittämistyöhön koko hankeajan. Mallin tekemiseen käytettiin kahtena vuotena runsaasti työaikaa.

Työpajoissa yli odotusten

Hyvinvointijohtamisen malli rakennettiin työpajakokonaisuuksilla. Keskushallinnon, toimintaympäristö- ja hyvinvointipalvelujen pilottiryhmille järjestettiin viisi työpajaa. Tähän kehittämistyöhön osallistui noin 30 työntekijää, keskimäärin kahdeksana päivänä.

Toimialojen johtajat, kunnanjohtaja ja työsuojeluvaltuutettu osallistuivat keskimäärin kuuteen kehittäjätyöryhmän työpajapäivään.

Työpajoissa hyödynnettiin ratkaisukeskeisiä menetelmiä. Tiimien yhteistyötä vahvistavia menetelmiä käytettiin erityisesti kolmessa yhteisessä, isohkossa vertaistyöpajassa.

Esimiehet osallistuivat työpajoissaan kolmeen montaasiohjaukseen, jota toteuttivat montaasiohjaaja Johanna Nevala Suomen työnohjaajat -yhdistyksestä (Sto ry) ja yliopistonlehtori Ville Pietiläinen Lapin yliopistosta. Kehittäminen kokosi noin 15 esimiestä kuudeksi päiväksi.

Työpajat järjestettiin kunnan toimitilojen ulkopuolella, ja työnantaja tarjosi osallistujille lounaan ja kahvin, mitä osallistujat arvostivat.

Hankeen lopuksi nähtiin, että tulokset ylittivät odotukset, sillä jo työpajoissa saatiin työyhteisöihin konkreettisia muutoksia. Toiminnallisilla menetelmillä työpajatyöstä tehtiin vuorovaikutteista, mikä madalsi hierarkiarajoja.

Hyvinvointityöryhmä jatkaa kehittämistä

Hankkeessa toteutetut työpajat ja välitehtävät omassa työyhteisössä mahdollistivat jatkuvan yhteistoiminnan toimialojen henkilöstön ja esimiesten välillä.

Kunnanhallitus hyväksyi 4. kesäkuuta 2018 hyvinvointijohtamisen mallin. Kesäkuussa tulokset esiteltiin henkilöstölle ja hankkeessa kehitetyt kannustinmallit otettiin käyttöön syksyllä 2018.

Kehittäjätyöryhmä jatkaa hyvinvointityöryhmänä, joka seuraa hyvinvoinnin kokonaisuutta ja päivittää mallia.

Hyvinvointijohtamisen mallin rakentamisessa sovellettiin Ossi Auran ja Guy Ahosen tutkimusta strategisen hyvinvoinnin johtamisesta.

Toimittaja
Hannu Kaskinen

Aineisto

Eija Ahola ja Heli Alaräisänen (2018): . Työsuojelurahaston tukeman hankkeen (nro 116335) 1.8.2016–31.7.2018 loppuraportti. 45 sivua. Avaa

Posion kuntatyö kohenee keskustellen. Tiedon sillan verkkosivusto. 8.3.2019. https://tiedonsilta.fi/posion-kuntatyo-kohenee-keskustellen/