190267 Muu stipendi

Intuitio ja itseohjautuvuus - menestyksen metataidot

Kirjan tavoitteena on kertoa selkeällä ja konkreettisella tavalla mitä on vertikaalinen kehittyminen organisaatioissa, yksilöissä ja tiimeissä ja kuinka se tehdään. Keskeisiä kysymyksiä ovat itseohjautuvuus -termin merkityksen avaaminen sekä se, kuinka intuitio liittyy yksilön ja organisaatioiden monitasoiseen menestymiseen.

Kirja soveltaa Teal -teoriaa, itseohjautuvuusteoriaa, U-teoriaa ja aureettista psykologiaa. Näistä muodostuu kokonaisvaltainen vertikaalisen kehittämisen malli, jota voi soveltaa omassa työssä, tiimeissä ja organisaatiossa. Menetelmät muodostuvat teorian ja käytännön yhdistelemisestä.

Kirja kirjoitetaan pääosin kesällä 2019 ja julkaistaan marraskuussa. Kirja on suunnattu itsensä ja organisaationsa kehittämisestä kiinnostuneille johtajille, esimiehille ja asiantuntijoille.

Kirja avaa johtajuuden kehittämisen sokean pisteen – intuition, joka on tulossa kovasti maailmalla. Teal – organisaatioteoria ja holistinen ajattelu ovat jo organisaatioissa. Mutta yksilöiden yksilöiden holistinen kehittyminen on vielä marginaalissa. Organisaatio ei voi kuitenkaan kehittyä, jos sen yksilöt eivät kehity. Suomalainen johtajuus ja organisaatiokulttuuri voivat olla edelläkävijöitä tässä asiassa. Kirja antaa vastauksia kysymykseen, kuinka löytää organisaatioiden, tiimien ja yksilöiden piilotettu potentiaali, hyvinvointi ja läpimurto seuraavalle tasolle intuition ja itseohjautuvuuden avulla.

Hankkeen vastuuhenkilö
Elina Akola

Itseohjautuvuus ja intuitio - suunnistus työyhteisön supervoimiin

19.2.2020

Tiivistelmä

Itseohjautuvuus ja intuitio kertoo uuden työelämän avaintaidoista, - organisaatiokulttuurin ja yksilön muutoksesta. Se kertoo, kuinka saavuttaa hyvinvointia, menestystä ja kilpailukykyä epävarmassa, epävakaassa, monimutkaisessa ja moniselitteisessä maailmassa. Kirjan laajoina, teoreettisina taustoina ovat mm. Teal- teoria, U-teoria, transformatiivinen oppiminen ja henkinen psykologia. Käytännön näkökulmiin liittyvät omakohtaiset kokemukset asiantuntijahaastateltujen sanoituksina. Kirja ottaa vahvasti kantaa, soveltaa käytäntöön valmennuksen menetelmiä sekä käyttää metaforia teoriapohjan käytännöllistämiseksi. Kirjaa harjoituksineen voivat käyttää johtajat, asiantuntijat ja kaikki asiasta kiinnostuneet omassa ja työyhteisön kehittämistyössä.

Lähtökohdat

Hankkeen lähtökohtana oli se, että itseohjautuvuudesta puhutaan ja kirjoitetaan paljon. Mutta käytännössä ei tiedetä mitä se tarkoittaa ja kuinka sitä toteutetaan. Tekninen ymmärrys on eri asia kuin todellinen vertikaalinen kehittyminen esimerkiksi Teal -organisaatioksi. Teal - teorian mukaan organisaatiot kehittyvät viiden erilaisen kehitysvaiheen kautta. Menestyneimpiä yrityksiä yhdistävät itseohjautuvuus, kokonaisvaltaisuus ja syvä tarkoituksen tunne. Kirja tuo esiin ihmisten ja organisaation kehittymisen prosessin ja mitä se käytännössä on. Tähän liittyy myös käsite intuitio, joka tukee prosessia ja on saumaton osa kokonaisvaltaista kehitystä ja potentiaalin käyttöönottoa.

Aineisto

Taustalta löytyy laaja kirjallinen aineisto: kirjat, artikkelit, verkkojulkaisut. Kirjoittajan kokemukset valmentajana , kouluttajana ja esimiehenä. Haastatteluissa mm. psykologi, tietokirjailija, toiminnanjohtaja, johdon coach, pääjohtaja, dekaani, kansainvälisen myynnin ekspertti, sijoittaja, sarjayrittäjä, vanhustenhuollon HR - yhteensä 12 huippu-ammattilaista työelämän eri sektoreilta.

Menetelmät

Hankkeessa on käytetty U- teorian mukaista kehittämisprosessia. U- kehitysprosessi auttaa yhteisöllistä tietoa ja luovuutta avautumaan. Samalla se tukee organisaation ja yksilön luonnollista kasvua vanhasta toimintakulttuurista kohti itseohjautuvuutta. Kartoituksessa: teal, henkinen psykologia, transformatiivinen oppiminen ja transformational presence - coaching - metodi. Kirjallisuus, haastattelut, kokemukset, vertauskuvat ja myöskin kantaaottavuus ovat mukana kirjan teksteissä. Kirja tarjoaa tietoa - tunnekokemuksia - symboliikkaa - graafista selkeytystä - itse kokeiltavia harjoituksia ja esimerkkitapauksia. Konkretiaa itseohjautuvuuden ja intuition käytännön harjoittamiseen.

Tulokset ja johtopäätökset

Organisaatiokulttuurin kehittyminen on saumattomassa yhteydessä ihmisten trasformatiivisen muutoksen kanssa. Tulevaisuuden nopeasti muuttuvassa maailmassa menestyminen vaatii uudenlaisia työelämätaitoja ja organisaatioita. Kirjan tarjoaa moniulotteisen ja uraauurtavan syväsukelluksen aiheeseen liittyviin teorioihin, termeihin, käytäntöön ja kokemuksiin sekä herättelee ajattelemaan, tuntemaan ja toimimaan sisäisen hyvinvoinnin ja menestyksekkään työelämän ja yhteiskunnan tulevaisuuden puolesta.

Uutuusarvo ja sovellettavuus

Kirja ja äänikirja julkaistaan vuonna 2020. Niiden avulla asiasta kiinnostuneet voivat perehtyä aiheeseen, teorioihin, termistöihin ja tulevaisuuden kehityssuuntiin. Kirja on tarkoitettu esimiehille, johtajille ja asiantuntijoille, jotka voivat soveltaa kirjan harjoituksia, käytännön kertomuksia ja kirjan avulla syntyneitä oivalluksia suoraan omassa työssään.

Hanketiedot

  • HakijaElina Akola
  • ToteuttajaElina Akola
  • Lisätietoja
  • Elina Akola
    elina.akola@sophiasign.fi
  • Toteutusaika
  • 1.6.2019 - 30.11.2019
  • Työsuojelurahaston päätös
  • 5.6.2019
    7 000 euroa
  • Kokonaiskustannukset
  • 7 000 euroa
  • Tulokset valmistuneet 20.2.2020