190362 Kehittämisavustus

Itseohjautuvuuden vahvistaminen

Hausjärven kunnan Ruoka- ja siivouspalvelujen johtamistavan muutostarve on käynyt ilmi kahdessa peräkkäisessä, joka toinen vuosi järjestetyssä, henkilöstökyselyssä. Kyselyjen tulokset ovat olleet samansuuntaisia ja niistä käy ilmi, että henkilökunta kokee muun muassa työilmapiirin huonoksi, työnjaon toimimattomaksi sekä resurssit riittämättömiksi. Uudenlaisen työnjaon ja roolituksen odotetaan tuottavan ideoita, luovuutta ja aktiivista toiminnankehittämistä. Jokainen yksikön työntekijä voi nostaa esille kehittämistä vaativia epäkohtia ja olla itse kollegojensa kanssa etsimässä ratkaisuja ja uusia toimintatapoja. Kaikki ovat mukana yhteisissä työpajoissa, joita toteutetaan kolme. Aluksi kaikki tapaavat aloitustilaisuudessa, jossa muodostetaan yhteinen käsitys siitä, miten on hyvä edetä ja, miten johtamiskulttuurin muutos hyödyttää jokaista yksikössä työskentelevää. Kehittämishankkeen tavoitteena on mahdollistaa henkilökunnan työnhallinnan, työnimun, työmotivaation ja työhyvinvoinnin kehittyminen. Keskiössä on ihmisen voimaantumisen kokemus: Olen työni hallitseva ammattilainen ja voin vaikuttaa työhöni sekä organisaation toimintaan ja niiden kehittämiseen. Lopullisena tavoitteena on asiakaskokemuksen paraneminen.

Hankkeen vastuuhenkilö
Ismo Korhonen

Hanketiedot

  • HakijaHausjärven kunta
  • ToteuttajaFilosofian Akatemia Oy
  • Lisätietoja
  • Ismo Korhonen
    ismo.korhonen@hausjarvi.fi
  • Toteutusaika
  • 22.5.2020 - 31.1.2021
  • Työsuojelurahaston päätös
  • 8.1.2020
    5 203 euroa
  • Kokonaiskustannukset
  • 10 406 euroa