Nuorten työturvallisuuden edistäminen ja osallistavien koulutusmenetelmien vaikuttavuus

Hanketiedot

Hankenumero
190564

Hakija
Mikko Nykänen

Toteuttaja
Mikko Nykänen

Lisätietoja
Mikko Nykänen
mikko.nykanen@ttl.fi

Toteutusaika
1.1.2020 - 30.6.2020

Työsuojelurahaston päätös
3.12.2019
12 000 euroa

Kokonaiskustannukset
12 000 euroa

Tulokset valmistuneet
3.6.2020

Tiivistelmä

Nuorille (25-vuotiaille) sattuu n. 50 % enemmän työtapaturmia kuin vanhemmissa ikäryhmissä. Työtapaturmat aiheuttavat vuosittain suurta terveydellistä, taloudellista ja inhimillistä haittaa. Työuran alussa sattuneella työtapaturmalla voi olla pitkäaikaisia vaikutuksia myös työuran myöhempiin vaiheisiin. Tutkimukset ovat osoittaneet, että ammatillisella koulutuksella on keskeinen rooli työelämään siirtyvien nuorten turvallisuusosaamisen ja valmiuksien kehittymisessä. Psykologiset tekijät, kuten pystyvyyden tunteet, asenteet ja motivaatio vaikuttavat työturvallisuutta tukevien käyttäytymismallien syntymiseen. Tämän väitöstutkimuksen tarkoituksena on tutkia koulutusmenetelmiä näiden yksilöllisten valmiuksien vahvistamiseen. Nuorten työturvallisuutta edistävien vaikutusmekanismien tunnistaminen on tärkeää, jotta ne voidaan huomioida mm. turvallisuusviestinnässä, koulutuksessa, perehdyttämisessä ja kehittämistoimissa sekä työpaikoilla että ammatillisessa koulutuksessa. Väitöstutkimus on ensimmäinen Suomessa tehty satunnaistettu ja kontrolloitu interventiotutkimus nuorten turvallisuuskoulutuksen menetelmistä. Tutkimukseen on osallistunut 464 opiskelijaa 8 ammatillisesta oppilaitoksesta. Tutkimuksessa arvioidaan osallistavan työturvallisuuskoulutuksen vaikutuksia nuorten valmiuksiin tunnistaa työhön liittyviä vaaroja, turvallisuusasenteisiin ja motivaatioon edistää työturvallisuutta. Tuloksia voidaan hyödyntää työpaikoilla ja ammatillisissa oppilaitoksissa.

Hankkeen vastuuhenkilö

Mikko Nykänen

Tiedote

Nuorten työturvallisuuden edistäminen ja osallistava turvallisuuskoulutus

3.6.2020

Tiivistelmä

Turvallisuuskoulutuksella on keskeinen rooli nuorten työturvallisuuden edistämisessä. Tämä väitöskirja perustuu ensimmäiseen Suomessa tehtyyn satunnaistettuun kenttäkokeeseen turvallisuuskoulutuksen menetelmistä. Tutkimus toteutettiin kahdeksassa ammatillisessa oppilaitoksessa. Tulokset osoittivat, että osallistava koulutusmenetelmä vahvisti työturvallisuuteen kohdistuvaa valmistautuneisuutta ja motivaatiota sekä vähensi riskiasenteita opiskelijoiden keskuudessa. Lisäksi havaittiin, että omien vaikutusmahdollisuuksien tunnistaminen oli keskeinen osatekijä turvallisuusmotivaation vahvistumisessa. Tuloksia voidaan hyödyntää ammatillisissa oppilaitoksissa ja työpaikkojen turvallisuuskoulutuksessa.

Lähtökohdat

Nuoret ovat haavoittuvassa asemassa työturvallisuuden kannalta. Aiheeseen liittyviä interventiotutkimuksia on kuitenkin tehty vähän. Väitöskirjan tarkoituksena on lisätä tietoa keinoista nuorten turvallisuusvalmiuksien vahvistamiseen. Tutkimuksessa arvioitavan koulutusmenetelmän vaikutusmekanismi perustuu sosiaalis-kognitiiviseen teoriaan ja osallistavan kouluttamisen periaatteisiin. Koulutusmenetelmän vaikutuksia tutkittiin satunnaistetussa kenttäkokeessa.

Aineisto

Tutkimus toteutettiin kahdeksassa ammatillisessa oppilaitoksessa lukuvuonna 2016-2017. Tutkimukseen sisältyi alkukysely (n=580) ja seurantakysely (n=464) oppilaitosten opiskelijoille. Tutkimukseen osallistuneiden ikä oli 17-29 vuotta (keskiarvo 19.7), 36.6 % oli miehiä ja 63.4 % naisia, 47 % opiskeli sosiaali- ja terveysalalla, 40 % tekniikan ja liikenteen alalla sekä 13 % kaupan alalla.

Menetelmät

Puolet opiskelijoista osallistuivat osallistavaan valmennusohjelmaan alkukyselyn jälkeen. Puolet opiskelijoista muodostivat vertailuryhmän, joka sai kirjallista koulutusmateriaalia. Tutkimuksessa arvioitiin työturvallisuutta käsittelevän valmennusohjelman vaikutuksia opiskelijoiden turvallisuusajatteluun.

Tulokset ja johtopäätökset

Osallistava valmennusohjelma vahvisti työturvallisuuteen kohdistuvaa valmistautuneisuutta, motivaatiota ja sisäistä hallinnan tunnetta sekä vähensi riskiasenteita. Lisäksi havaittiin, että henkilökohtaisten vaikutusmahdollisuuksien tunnistamisella oli motivoiva vaikutus työturvallisuuden edistämiseen. Tutkimus osoittaa, että osallistavat menetelmät ovat keskeisiä välineitä turvallisuusoppimisessa.

Uutuusarvo ja sovellettavuus

Väitöskirja tuottaa tutkimusnäyttöä osallistavan koulutusotteen merkityksestä nuorten turvallisuusvalmiuksien vahvistamisessa. Osallistava koulutus soveltuu turvallisuusasenteisiin ja motivaatioon vaikuttamiseen ja täydentää muita turvallisuuskoulutuksen muotoja. Tulokset myös osoittavat, että henkilökohtaisten vaikutusmahdollisuuksien tunnistaminen luo edellytyksiä turvallisuusmotivaation vahvistumiselle. Tutkimus tarjoaa suuntaviivoja turvallisuuskoulutukseen oppilaitoksissa ja työpaikoilla.