90059 Tutkimus

Lyijyaltistumisen aiheuttama hermostovaurio.

Lyijyaltistumisen aiheuttama hermostovaurio

Lyijy on elimistöön kerääntyvä raskasmetalli, jonka poistuminen kestää jopa kymmeniä vuosia altistumisajasta ja -määrästä riippuen. Lyijy varastoituu suurimmaksi osaksi luustoon. Pitkällä aikavälillä vähäinenkin altistuminen voi aiheuttaa terveydellisiä vaurioita. Vaikutus kohdistuu pääasiassa hermostoon.

Työterveyslaitoksella on 1970-luvulta alkaen tutkittu lyijyn vaikutuksia ääreishermostoon, keskushermoston toimintaa kuvaaviin psykologisiin suorituksiin sekä oireiden kokemiseen. Tutkimuksissa havaittiin muun muassa toiminnallisia muutoksia ääreishermostossa ja psykologisissa suorituksissa sekä oireiden kokemisessa. Lyijyaltistumista kuvaavina parametreina käytettiin veren lyijypitoisuuden aikapainotettua keskiarvoa altistumisajalta, korkeinta mitattua ja tutkimushetken veren lyijypitoisuutta.

Tämä hanke on jatkoa näille tutkimuksille. Nyt lyijyaltistumisen vaikutuksia voitiin tutkia aikaisempaa herkemmillä menetelmillä. Uutena menetelmänä keskushermostovaikutusten tutkimiseen käytettiin kvantitatiivista EEG:tä. Uutena altistumista mittaavana muuttujana oli kehon lyijypitoisuus, joka voitiin mitata luustosta in vivo tutkimushetkellä.

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää luuston ja veren lyijypitoisuuden mittauksista arvioidun elimistön lyijykuorman sekä keskus- ja ääreishermoston toimintakyvyn välistä yhteyttä. Lisäksi pyrittiin erikseen selvittämään aiemman altistumishistorian osuutta mahdollisesti todettaviin vaikutuksiin sekä arvioimaan Suomen nykyisten säännösten mukaisen altistumistason turvallisuutta.

Kuudeltakymmeneltä akkuteollisuudessa lyijylle altistuneelta työntekijältä mitattiin kantaluun ja sääriluun lyijypitoisuus sekä selvitettiin lyijyaltistuminen veren lyijypitoisuushistoriasta, tutkittiin keskushermoston ja ääreishermoston toimintaa neurofysiologisin ja -psykologisin menetelmin sekä kartoitettiin koettuja hyvinvoinnin muutoksia kyselyllä.

SAAVUTETUT TULOKSET

Tutkittujen keskimääräinen verenlyijypitoisuus seuranta-aikana oli ollut 1,6 µmol/L ja korkein mitattu lyijypitoisuus keskimäärin 2,5 µmol/L. Altistumisaika oli keskimäärin 16 vuotta.

Värinätuntokynnyksen todettiin kohoavan lyijyaltistumisen myötä; pienempi vaikutus todettiin sensoristen vasteiden suuruuteen. Johtonopeuksiin ei lyijykuormalla ollut tilastollisesti merkitsevää vaikutusta. Todetut muutokset perifeerisen hermoston toiminnassa liittyivät läheisimmin aikaisempaan huippualtistumiseen. Nykyisten lyijyaltistumistasojen ei todettu muodostavan vaaraa perifeerisen hermoston toiminnalle.

Lyijyaltistumisen määrä korreloi positiivisesti kvantitatiivisessa EEG-tutkimuksessa alfa- ja betatoiminnan määrään. Toisaalta alfa- ja betatoiminta olivat lyijyaltistuneilla hidastuneita, erityisesti pään etuosissa. Nämä muutokset ovat erilaisia kuin ne muutokset, jotka liittyvät aivojen sairaustiloihin ja aivokudosvaurioihin; ne kuvaavat todennäköisesti sitä, että enemmän lyijylle altistuneiden henkilöiden aivojen toiminnallinen tila oli erilainen kuin vähemmän altistuneitten. Tällaisia muutoksia on kuvattu alentuneen vireystilan yhteydessä.

Ryhmä, jonka altistumisaika oli pitkä ja korkeimmat mitatut lyijypitoisuudet ylittivät 2,4 µmol/L, selviytyi huonommin psykologisissa testeissä kuin vähemmän altistuneet. Ikä ei selittänyt pitempään altistuneiden heikompia tuloksia. Tason lasku ilmeni visuaalisissa ja kielellisissä toiminnoissa sekä tarkkaavuuden alenemisena. Laaja-alainen neuropsykologisten toimintojen häiriö - heikko suoriutuminen vähintään neljässä testissä - tavattiin neljäsosalla niistä, joiden veren lyijypitoisuus oli joskus ylittänyt 2,4 µmol/L.

Tutkittaessa joukkoa, jolla ei koskaan ollut mitattu 2,4 µmol/L ylittävää veren lyijypitoisuutta, todettiin lähimenneisyydessä enemmän altistuneilla viitteellisesti, mutta ei tilastollisesti merkitsevästi huonompi tulos visuaalista hahmotuskykyä ja tarkkaavuutta mittaavissa neuropsykologisissa testeissä.

Pitkään ja intensiivisesti altistuneiden joukossa oli myös henkilöitä, jotka selviytyivät kaikista testeistä moitteettomasti.

Lähimenneisyydessä enemmän lyijylle altistuneilla oli enemmän mieliala- ja väsymysoireita kuin vähemmän altistuneilla, joskaan ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Pitkään lyijylle altistuneilla koettujen oireiden määrä ei ollut lisääntynyt.

Lyijyaltistumista kuvaavista suureista veren lyijypitoisuushistoria oli selvimmin yhteydessä hermostovaikutuksiin kuin sääriluun tai kantaluun lyijypitoisuus. Luotettavin arvio lyijyaltistumisen terveydellisestä riskistä saadaan veren lyijypitoisuushistoriasta edellyttäen, että määrityksiä on tehty luotettavasti ja riittävän tiheästi koko altistumisen ajalta. Kaikkien työssään lyijylle altistuvien veren lyijypitoisuuden seuranta on siten ensiarvoisen tärkeää. Ellei tällaista altistumishistoriaa ole käytettävissä, voidaan luuston lyijymäärityksiä käyttää hyväksi terveydellistä riskiä arvioitaessa.

Suomessa voimassaolevan raja-arvon, 2,4 µmol/L, ylittäviin veren lyijypitoisuuksiin liittyy ilmeinen psykologisin ja neurofysiologisin menetelmin todettavan häiriön riski. Tämän alittavillakin pitoisuuksilla voi olla vaikutusta neuropsykologisissa testeissä selviytymiseen, mutta ei ilmeisesti ääreishermoston toimintoihin.

Lyijylle pitkään altistuneiden, aikoinaan suurissa pitoisuuksissa työskennelleiden työntekijöiden terveydentilan seurantaa on pidettävä työterveyshuollon ja työsuojelun ajankohtaisena tehtävänä. Neuropsykologisen seulontatestistön käyttö voisi olla tässä avuksi.

7.12.1992/po

Toimittaja
PEKKA OKSAMA

Hanketiedot

  • HakijaTyöterveyslaitos
  • ToteuttajaTyöterveyslaitos
  • Lisätietoja
  • ANTERO AITIO
    47471
  • Toteutusaika
  • 1991-01-01 00:00:00.0 - 1990-07-31 00:00:00.0
  • Työsuojelurahaston päätös
  • 1990-08-27 00:00:00.0
    84093.96 euroa
  • Kokonaiskustannukset
  • 84093.96 euroa
  • Tulokset valmistuneet 1991-12-10 00:00:00.0