Tillbaka

Tutkimus tutuksi -tapaamisen 28.11.2019 aineistot julkaistu netissä

Tutkimus tutuksi -tapaamisen 28.11.2019 aineistot julkaistu netissä

28.11.2019 Tiedote

Työsuojelurahaston 28.11.2019 järjestämän Tutkimus tutuksi –tapaamisen aiheena oli tunteet ja tunnetaidot työpaikalla.

Tutkimus tutuksi -tapaamisessa yliopistotutkija Päivi Hökkä Jyväskylän yliopistosta kertoi johtamastaan hankkeesta, jossa kehitetään ja tutkitaan uudenlaista tunteiden tiedostamiseen, ymmärtämiseen ja hyödyntämiseen kohdistuvaa interventiota. Intervention avulla voidaan parantaa organisaatioiden tuottavuutta sekä vahvistaa työntekijöiden hyvinvointia. Hankkeen tavoitteena on myös tuottaa uutta tietoa siitä, miten tunnetoimijuutta vahvistamalla voidaan tukea organisaation jäsenten välisessä vuorovaikutuksessa toteutuvaa suunniteltua muutosta.  Interventio toteutetaan kahdessa keskikokoisessa organisaatiossa.

Tampereen Tilapalvelujen Tunneilmaston ja toimintakulttuurin kehittäminen strategisen muutoksen tukena -kehittämishankkeessa edistettiin johdon, esimiesten ja henkilöstön valmiuksia ymmärtää, kohdata ja käsitellä strategisen muutoksen aikana esiin nousevia tunnereaktioita. Hankkeen avulla parannettiin henkilöstön hyvinvointia ja jaksamista muutoksen aikana. Kehittämishankkeen lähtökohdista ja tuloksista kertoivat Tampereen Tilapalvelujen hallintopäällikkö Mauri Heikkinen ja hankkeessa ulkopuolisena asiantuntijana toiminut Emergy Oy:n Jarkko Rantanen.

Professori Petri Nokelainen Tampereen yliopistosta esitteli johtamaansa tutkimushanketta, jossa tarkastellaan asiantuntijuuden kehittymistä ja siihen liittyviä tunnetiloja työssä oppimisen kontekstissa. Tutkimus tarjoaa uutta tietoa tekniikan alan yrityksistä oppimisympäristöinä sekä tunnetilojen yhteydestä asiantuntijuuden kehittymiseen ja uramenestykseen.  Tutkimusaineisto kerätään kahdessa tekniikan alan yrityksessä vuosien 2019-2020 aikana. Tutkimuksen toisessa vaiheessa työpäivien aikana kerätään älysormuksella (virittyneisyys) ja älypuhelinsovelluksella (tunnetila) aineisto, joka analysoidaan monimuuttujamenetelmin.


Tilaisuuden lopussa järjestettiin paneelikeskustelu, jossa edellä mainitut henkilöt keskustelivat muun muassa tunteiden ja tunnetaitojen merkityksestä työelämästä. Paneelikeskustelua veti Työsuojelurahaston tutkimusasiantuntija Mikael Saarinen.

Hankkeet: Tunnetoimijuus organisaation muutoksessa (TUNTO) 117357, Tunneilmaston ja toimintakulttuurin kehittäminen strategisen muutoksen tukena 117340, Asiantuntijuuden kehittyminen, tunteet ja työpaikka oppimisympäristönä 118083

Esitykset:
Päivi Hökkä, Jyväskylän yliopisto
Tampereen Tilapalvelujen kehittämishanke: Mauri Heikkinen ja Jarkko Rantanen
Petri Nokelainen, Tampereen yliopisto

Video: Tunteet ja työ
Kesto 3:17

Tutkimus tutuksi -tapaamisen 28.11.2019 tallenne
Kesto: 1:28:41