Tutkimus tutuksi -juhlatapaamisen 9.5.2019 aineistot julkaistu netissä

Työsuojelurahasto palkitsi 40-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi tunnustusstipendillä kolme ajankohtaista hanketta Tutkimus tutuksi -juhlatapaamisessa 9.5.2019. Tunnustuksen saajat olivat Jyväskylän yliopiston tutkimushanke Ikääntyneiden työurat – työssä jatkaminen ja eläkkeellä työskentely (JATKIS), Satakunnan sairaanhoitopiirin kehittämishanke Kognitiivisen ergonomian parantaminen hoitotyössä ja Tessa Horilan väitöstutkimus Vuorovaikutusosaamisen yhteisyys työelämän tiimeissä.

Palkitut hankkeet ovat kehittäneet suomalaista työelämää tuottamalla uutta ja merkittävää tietoa sekä hyviä käytäntöjä. Tunnustusstipendin suuruus oli 5 000 euroa. Edellisen kerran rahasto myönsi tunnustusstipendejä vuonna 2009.

Tunnustusstipendit tilaisuudessa jakaneen Työsuojelurahaston hallituksen puheenjohtaja Juha Antilan mukaan hankkeissa on tartuttu ajankohtaisiin aiheisiin ja tuotettu uutta ja merkittävää tietoa sekä hyvä käytäntöjä työelämän kehittämiskohteisiin. Antilan mukaan tulokset ovat sovellettavissa laajemminkin työelämässä.

Työsuojelurahasto palkitsi tunnustusstipendillä kolme hanketta Tutkimus tutuksi -juhlatapaamisessa 9.5.2019. Kuvassa vasemmalta Työsuojelurahaston hallituksen puheenjohtaja Juha Antila, Tessa Horila, Monika von Bonsdorff ja Katri Mannermaa.

Valokuva: Markus Sommers

Pidempiä työuria, aivoergonomiaa ja yhteistä vuorovaikutusosaamista

Tutkimus tutuksi -juhlatapaamisessa KTT Monika von Bonsdorff esitteli Jyväskylän yliopiston Jatkis-hanketta, joka tuotti uutta tietoa yli 50-vuotiaiden hoitajien eläkkeelle siirtymisen ja eläkkeellä työskentelyn aikomuksista. Kontekstina oli vuoden 2017 eläkeuudistus ja tarve työurien pidentämiseen. Yliopistosairaalassa tehdyn kyselyn mukaan yli 50-vuotiaat hoitajat tiesivät eläkeuudistuksesta varsin vaihtelevasti. Lisäksi he kokivat muutokset kielteisinä.

Tutkimuksessa tehtyyn kyselyyn vastanneista merkittävä osa oli halukkaita jatkamaan työskentelyä nykyisessä ammatissa 63 ikävuoden jälkeen. Hyvä työkyky ja oman työn hallinta lisäsivät halukkuutta työssä jatkamiseen.

Tutkimuksessa pilotoitiin yhteistyössä Työterveyslaitoksen kanssa kehitetty työkalu pohjustamaan ikääntyvien työntekijöiden eläkeaikaista työskentelyä.

Työhyvinvointipäällikkö Katri Mannermaa esitteli Satakunnan sairaanhoitopiirin kehittämishankkeen tuloksia, jotka osoittivat, että hoitotyö on korostuneesti aivotyötä, jossa painottuvat kognitiiviset eli tiedonkäsittelyn vaatimukset. Hanke osoitti myös, että hoitotyön aivokuormaa voi onnistuneesti taltuttaa kognitiivisen ergonomian keinoin. Työyksiköissä lähtötilanne selvitettiin aivotyöindeksikyselyllä sekä lisäksi haastatteluin ja havainnoinnein. Aivotyöpajoissa sovittiin uusista toimintavoista, joiden avulla työtä voi sujuvoittaa ja aivokuormaa keventää.

FT Tessa Horila kertoi Vuorovaikutusosaamisen yhteisyys työelämän tiimeissä -väitöstutkimuksestaan, jossa tarkastellaan vuorovaikutusta osaamisena ja yhteisenä ilmiönä.  Horilan mukaan vuorovaikutustaidot eivät ole myötäsyntyisiä – eivät yksilön eivätkä tiimin ominaisuutena. Kyse on osaamisesta, jota voi kehittää. Horila korosti vuorovaikutusta koskevan yhteisen ymmärryksen merkitystä.

Esitykset:

Monika von Bonsdorff

Katri Mannermaa

Tessa Horila

Hankkeet:115192 Ikääntyneiden työurat – työssä jatkaminen ja eläkkeellä työskentely (JATKIS), 116505 Kognitiivisen ergonomian parantaminen hoitotyössä, 115257 Yhteinen vuorovaikutusosaaminen työelämän tiimeissä -väitöskirjatyö, www.tsr.fi

Video:kesto 2:17

Tallenne:1:19:09